Siirry pääsisältöön

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa


Yhden lapsen politiikka on vaikuttanut jokaiseen kiinalaiseen, mutta sen ankarimmat ajat ovat ohi. […] Aborttien ”normaalius” sekä paikallisviranomaisten mielivaltaiset teot odottavia äitejä ja luvattomia lapsia kohtaan tuskin loppuvat kokonaan, ennen kuin valtiollinen syntyvyydensääntely päättyy.

Blogitauko ei ole koskaan blogihistoriani aikana tainnut venähtää näin pitkäksi; edellisestä postauksesta on vierähtänyt yli kuukausi! Täällä ollaan yhä, vaikkakin elämäntilanne melko radikaalisti muuttuneena. Kirjoja on tullut luettua entiseen tahtiin, mutta bloggaaminen on jäänyt vähemmälle.

Mari Mannisen Tieto-Finlandia-voittajasta on kuitenkin pakko kirjoittaa. Lupasin itselleni viime vuonna (vai olikohan se jo toissa vuonna...) että yritän lukea enemmän hyviä, laadukkaita tietokirjoja. Pettymyksekseni huomasin viime vuoden luettujen kirjojen listaa silmäillessäni, että tietokirjallisuutta on taas mukana hävettävän vähän - uusi yritys siis tänä vuonna! Itse asiassa nytkin on eräs tietokirja kesken, vuonna 2015 Tieto-Finlandian voittaneen Tapio Tammisen varhaisempi teos, Islamin aseeton soturi, joka kertoo aseettomasta vastarintaliikkeestä ja sen johtajasta Pakistanissa viime vuosisadan alkupuolella.

Mutta nyt siis itse asiaan, eli Mannisen teokseen. Yhden lapsen kansa on ehkä siinä mielessä hieman yllättäväkin valinta Tieto-Finlandia-voittajaksi, että sen aihepiiri tuntuu suomalaisnäkökulmasta melko etäiseltä ja vieraalta. Yhden lapsen politiikka ja sen vaikutukset Kiinan yhteiskuntaan ovat toki kiehtova aihe, mutta ei kai Kiinan väestöpolitiikalla ole esimerkiksi suomalaisiin juurikaan vaikutusta - vai onko? 

Mannisen kirjan luettuani en ihmettele valintaa yhtään. Kyllä, Kiinan väestöpolitiikka vaikuttaa itse asiassa koko maailmaan. Mutta Manninen ei kauhistele tai asetu tilanteen yläpuolelle, vaikka hän lähestyykin aihetta ulkopuolisen näkökulmasta. Hän avaa yhden lapsen politiikkaa perheiden ja yksittäisen ihmisen kautta. Hän menee suoraan perheiden koteihin, kuvailee arkea ja samalla kertoo kuin vaivihkaa perheen tarinan. Tarinat ovat pysäyttäviä ja järkyttäviä. Samalla niiden inhimillisyys tekee kirjasta universaalin; ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla: haaveilevia, perhekeskeisiä, kunnianhimoisia, rakastavia, julmia, järkeviä, tunteilevia, surevia ja kapinallisia.

Kirjasta voi aistia, miten valtavasti aikaa ja vaivaa se on vaatinut. Vaikka Manninen on peräisin hyvin toisenlaisesta kulttuurista, hän on silti sinnikkäästi pyrkinyt ja onnistuneesti päässyt tavallisten kiinalaisten henkilökohtaisten, arkojen ja kivuliaidenkin elämäntilanteiden ja muistojen äärelle. Joidenkin haastateltavien tarinat jäävät mieleen pitkäksi aikaa:

- Sitten he pistivät piikin vatsaani. Piikin piti tappaa lapsi. Se oli joskus illalla seitsemän tai kahdeksan aikaan. Synnytys alkoi yöllä, se kesti tunteja, se oli paljon vaikeampi ja kivuliaampi kuin ensimmäinen synnytykseni. Viideltä aamulla lapsi syntyi. Se oli tyttö, hyvin suloinen.
Zhang itkee taas, ja puhelimesta kuuluu vain niiskutusta ja nieleskelyä.
- Tyttö ei ollutkaan kuollut. Se oli yhä elossa ja alkoi itkeä. Lääkäri upotti tytön vesisankoon. Sitten lääkäri vain käveli pois sanomatta mitään.

Silti Manninen ei juurikaan moralisoi, vaikka kritisoikin yhden lapsen politiikkaa sekä sen arvioitua pienemmän vaikutuksen että sen aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen takia (abortit, hylätyt vauvat, kaltoinkohdellut tytöt, paperittomat "liikalapset"...). 

Manninen kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti, ja raskaasta aiheesta huolimatta kirjaa on helppo lukea. Opin paljon uutta Kiinasta ja sen kulttuurista ja ennen kaikkea pääsin kurkistamaan yhteen maailman laajimmista väestöpoliittisista kokeiluista yksilöiden kokemusten kautta. Kirjan haastateltavien tarinat tulivat lähelle ja koskettivat. Olen täysin samaa mieltä voittajan valinneen Jörn Donnerin kanssa, "riipaiseva ja liikuttava kirja".

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa. Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret. Atena. 2016. 205 sivua.

Kommentit

  1. Hienoa, että tässä avattiin nimenomaan tavallisten ihmisten kokemuksia ja helppolukuisuudesta myös plussaa.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, tällaiset tietokirjat ovat parhaita. :)

      Poista
  2. Itse sain tämän juuri myös luettua, samasta päätöksestä tartuin kirjaan kuin sinäkin (pitäisi lukea enemmän laadukkaita tietokirjoja). Yllätyin kirjan helppolukuisuudesta ottaen huomioon todellakin rankan aiheen. Pidin kirjasta todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin. Manninen onnistuu jotenkin kirjoittamaan kepeästi ja selkeästi, vaikka aihe on raskas ja monimutkainen.

      Poista
  3. Tämä oli tosiaan helppolukuinen ja sujuva, mutta kuitenkin hirvittävän vaikuttava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Toivottavasti Manninen innostuu kirjoittamaan lisää tietokirjallisuutta.

      Poista
  4. Tämä oli tosi koskettava ja avartava lukukokemus. Hyvä Finlandiavoittajakirja ♥

    VastaaPoista
  5. Kirjastossa 96 varausta tästä kirjasta, ilmeisesti hyvä kirja

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Hassan Blasim: Allah99

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...