tiistai 16. toukokuuta 2017

Petina Gappah: Muistojen kirja

Muisti on sellainen. Toisinaan sitä ymmärtää jälkikäteen asioita, joita ei mitenkään voinut tapahtumahetkellä tietää; äkisti ne tuntuvatkin melko järkeviltä, ja samalla sitä kirjoittaa koko muiston uusiksi, jotta kaikki on johdonmukaista.

Yksi viime viikonlopun Helsinki Litin valovoimaisimmista esiintyjistä oli Petina Gappah, joka taisi hurmata koko yleisön avoimuudellaan, innostuksellaan ja välittömyydellään. Luin Muistojen kirjan juuri ennen tapahtumaa, joten se oli tuoreena mielessä kirjailijan haastattelun aikana.

Petina Gappah, Aris Fioretos ja Sirpa Kähkönen Helsinki Litin lavalla 12.5.2017
Muistojen kirjan päähenkilö on oikeastaan Muisto/muistot - eli sekä henkilöhahmo nimeltä Memory että yksi kirjan pääteemoista, muistot ja menneisyys, jotka antavat romaanille rakenteen. Memory on Zimbabwessa asuva albiinonainen, jota syytetään valkoisen professorin murhasta ja joka odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa vankilassa.

Yhden ihmisten henkilökohtaisten muistojen lisäksi romaanissa käsitellään laajemmin koko kansakunnan muistia, historiaa, joka liittyy Zimbabwen tapauksessa olennaisesti ihonväriin ja kolonialismiin. Muistojen tavoin myös historiankerronta voi olla vääristynyttä ja epäluotettavaa.

Albinisminsa vuoksi Memory on monin tavoin ulkopuolinen ja väliinputoaja yhteiskunnassa. Hän ei ole musta eikä valkoinen, mutta kumpikin ryhmä syrjii häntä. Lapsena häntä kutsutaan nimellä murungudunhu, 'poikkeava', 'puutteellinen', ja muut lapset kiusaavat ja pelkäävät häntä. Memory muistuttaa tavallaan Toni Morrisonin Sinisimmät silmät -romaanin Pecolaa, mustaa tyttöä, jonka hartain toive on saada siniset silmät. Memoryn toive on hieman erilainen:

Halusin olla samanlainen kuin muut. Yritin muuttua yhtä tummaksi kuin toiset lapset. Halusin kovasti kuulua joukkoon. [...] Aina kun suinkin kykenin, rukoilin Jumalaa tummentamaan ihoni.

Memoryn isä viettää paljon aikaa lastensa kanssa, kun taas äiti on ankara ja etäinen. Pikkusisko Mobhi hukkuu epäselvissä olosuhteissa vesisankoon, ja 9-vuotias Memory joutuu muuttamaan rikkaan valkoisen miehen, Lloydin luo asumaan. Lloyd on klassisten kielten tohtori ja kirjallisuuden professori, ja hänestä tulee Memorylle eräänlainen isähahmo, vaikka tyttö ei voi käsittääkään, miksi hänen omat vanhempansa ovat antaneet hänet pois.

Memory joutuu siis jo hyvin nuorena luopumaan sekä lapsuudenkodistaan että perheestään. Lapsuuden ensi vuodet jäävät menneisyyteen, johon Memory ei voi eikä lopulta edes halua palata. Aikuisena hän kuitenkin kiinnostuu historiasta ja viihtyy arkistokokoelmien keskellä. Kun muistojen ja menneisyyden vyyhti lopulta purkautuu ja avautuu, paljastuu hätkähdyttäviä väärinkäsityksiä, sattumia ja lapsen tekemiä vääriä tulkintoja. Ihmiset osoittautuvat joskus toisenlaisiksi kuin rakentamamme mielikuva heistä.

Oikeastaan oli hieman epäreilua tätä romaania kohtaan lukea se heti Hanya Yanagiharan Pienen elämän jälkeen. Yanagiharan kirjan tunnelma ja henkilöt olivat vielä vahvasti mielessä ja tapahtumien jättämä järkytys niin tuore, että Gappahin romaani ei aluksi tuntunut oikein miltään. Alun kiertelevä ja kaarteleva tyyli sekä pitkät, irralliset takaumat Memoryn lapsuuteen eivät varsinaisesti helpottaneet asiaa.

Muistojen kirja teki vaikutuksen oikeastaan vasta aivan lopussa, kun se veti maton jalkojen alta. Siihen saakka se tuntui jotenkin oudon mustavalkoiselta eikä saavuttanut missään vaiheessa samaa imua kuin esim. Yanagiharan romaani. Toisaalta Gappahin kirjan jälkeen siirryin heti Aris Fioretosin Maryyn, jonka naispäähenkilö on myös vankilassa. Sekin jätti paljon syvemmän jäljen kuin tämä. Muistojen kirja paljastui siis lopussa moniulotteisemmaksi ja yllätyksellisemmäksi kuin miltä se aluksi vaikutti, mutta vertailussa se ei pärjännyt esim. näille kahdelle muulle, joita luin samoihin aikoihin.

Petina Gappah: Muistojen kirja. Tammi. 2017. 307 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Book of Memory
Suomentaja: Tero Valkonen

Kirja.fi: Muistojen kirja
Kiiltomato: "Ei musta eikä oikein valkoinenkaan"
Kirjavinkit: Muistojen kirja
Savon Sanomat: Muistojen kirja

1 kommentti:

  1. Olen lukenut kaikki mainitsemasi kirjat. Pieni elämä oli vain niin turkasen rönsyilevä, vaikka hieno olikin. Muistojen kirja oli niin sykähdyttävä, niin tunteita kuumentava, niin rehellinen. Maryn lukemisesta on jo aikaa, viime vuonna ja se oli järkyttävä. No niin nyt olen jälleen lukenut yhden vankilakirjan, josta postaan kunhan ehdin.

    VastaaPoista