Ian McEwanin tuoreimman romaanin ensimmäinen lause on paras, jonka olen pitkään aikaan lukenut: Tässä sitä ollaan, pää alaspäin naisen sisällä.
Romaanin minäkertoja on tosiaan vielä syntymätön vauva, ja juoni perustuu William Shakespearen Hamletiin. Viimeisillään raskaana oleva äiti Trudy on ajanut runoilijamies Johnin pois kotoa vedoten oman tilan tarpeeseen. Trudy ja Claude, Johnin veli, juonittelevat kuitenkin yhdessä Johnin pään menoksi.
Kirjan sikiö on lievästi sanottuna epäluotettava kertoja. Hän ('se' ei jotenkin riitä kuvaamaan kertojaa) spekuloi ahtaasta tilastaan ympäristön tapahtumia, "vaistoaa" äitinsä ajatukset jonkin myyttisen äiti-lapsi-symbioosin kautta ja tulkitsee äitinsä kehon reaktioita, sydämen sykettä ja suoliston liikkeitä. McEwan on myös kompensoinut kertojan näkökulman rajallisuutta tekemällä vauvasta varhaiskypsän (siis todella varhais!): sikiö muun muassa pohtii maailmanpolitiikkaa ja maistelee ja arvioi istukan läpi dekantoituja viinejä. Hänellä on myös melkoinen sanavarasto: priapistinen, skandeeraava, daktyyli...
En oikein osaa päättää, onko romaani nerokas vai ei. Kertojavauvan/sikiön/olennon luonne hämää. Hän on toisaalta fantasiamaisen epäuskottava ja jotenkin groteski pikkuvanhana kohtufilosofina. Rajallinen näkökulma tietenkin tuskastuttaa ja turhauttaa sekä kertojaa että lukijaa: vauva ei muun muassa aina kuule keskusteluja kokonaan, koska ympäristön melu häiritsee kohdun äänimaailmaa. Hän myös joutuu omituisen moraalisen dilemman ja ongelman eteen: voiko hän estää äitiään pettämästä isäänsä ja miten se onnistuu kohdusta käsin?
Pähkinänkuori edustaa minusta eräänlaista paluuta McEwanin tiheätunnelmaisimpaan tuotantoon. Esikoisromaani Sementtipuutarha oli klaustrofobinen ja painostava kuvaus kieroutuneista perhesuhteista, ja Rannalla oli ahdistava kuvaus pariskunnan hääyöstä, johon ladataan valtavasti odotuksia ja merkityksiä. Ne tekivät kuitenkin suuremman vaikutuksen kuin tämä. Kertojaratkaisu on nerokas ja rikostarinakin toimii, mutta silti en ahminut romaania lumoutuneena. Ehkä musta huumori vei ahdistavalta tunnelmalta ja jännitykseltä sen terävimmän kärjen. Romaani ei tuntunut osaavan päättää, oliko se hauska vai traaginen vai pelkästään tragikoominen - ja se jälkimaku on hämmentynyt.
Bloggaajista myös esim. Leena Lumi ja Tuijata ovat lukeneet kirjan.
Ian McEwan: Pähkinänkuori. Otava. 2017. 200 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Nutshell
Suomentaja: Juhani Lindholm
Otava: Pähkinänkuori
Kirjavinkit: Pähkinänkuori
On se, aikamoisen nerokas, päätin :-) Mustan huumorin vuoksi. Ei ihan vakavasti otettava, monesta vakavasta käsitellystä aiheesta huolimatta. Mestari osaa yhdistää vakavan ja naurettavan nerokkaasti ja niin yliampuvasti, ettei tosiaan tiedä, itkisikö vai nauraisiko. Kallistun jälkimmäiseen.
VastaaPoistaMinä taas en osannut oikein kallistua kumpaankaan vaan jäin keikkumaan hämilläni jonnekin keskivaiheille. Ehkä siitä syystä en nyt täysin lämmennyt tälle.
Poista"Pikkuvanha kohtufilosofi"! - Miten oivallisesti sanottu.
VastaaPoistaMinä pidin tästä.