Siirry pääsisältöön

Artemis Kelosaari: Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä

Eikä pojalle olisi jäänyt mitään epäselvää. Minut, Apple Cinnamonina tunnettu yleinen poikarakastaja tai puolimaailmanmies tai koiraskurtisaani - kuka pitää mitäkin termiä kauneimpana - olisi todettu syylliseksi huonona miehenä olemiseen, eikä asiassa olisi ollut enää mitään keskusteltavaa.

"Viktoriaanista pornografiaa" määrittelee Hesarin ylistävä arvio. Eipäs kuin edvardiaanista, korjaa historianörtiksi tunnustautuva kirjailija Lukufiiliksen haastattelussa, jossa käy myös ilmi, että Omenatarhan inspiraationa ovat toimineet Oscar Wilden siveettömyysoikeudenkäynnit 1800-luvun lopulla. Kirjailija kuvailee esikoisteostaan näin: "1900-luvun Lontooseen sijoitettu avoimen homoeroottinen kertomus, jossa on vahvoja kauhu- ja fantasia-aineksia". Pakkohan tähän oli tutustua. :)

Kirjailija loihtii jo muutamalla sivulla täysin omanlaisensa historiallisen ja aistillisen tunnelman ja maailman: on silinterihattuja ja korsetteja, hevosvaunuja ja pehmeitä päärynöitä, kanelinmakuista teetä ja vaaleanpunaisia hyasintteja napinlävessä...

Teoksen päähenkilö on Apple Cinnamon, itsevarma ja taitava miehiä palveleva mieskurtisaani, joka iskee silmänsä Strawberryyn, konservatiivisen pankkiiri Edward Burken poikaan. Rinnakkaisjuonessa katolisen poikakodin pojat yrittävät paeta hyväksikäyttäjiään.


Kirjan rohkeaa, omaäänistä kieltä täytyy kehua. Se on päähenkilön tavoin sekä leikittelevän flirttailevaa että röyhkeän itsevarmaa. Väistämättä tulee mieleen Tom of Finlandin teosten asenne: suoraa vihjailua pilke silmäkulmassa, miesruumiin ihailua ja palvontaa. Omenatarhan erotiikka on ronskia, rivoa ja kinkyä, ei siveyden sipuleille. ;)

Näennäisen pinnallisessa Omenatarhassa on myös vakavampi taso. Houkuttelevan omenan kiiltävän kuoren alta voikin löytyä mätä sisus. Romaanissa kommentoidaan pintaa syvemmällä tasolla mm. hyväksikäyttöä ja riistoa mm. eri yhteiskuntaluokkien välillä ja jopa siirtomaapolitiikassa. Kaksinaismoralismin ja tekopyhyyden rikkaruohot rehottavat eikä maailma todellakaan ole reilu.

Mitään tällaista - ainakaan kotimaisen kirjallisuuden saralla - en ole aiemmin lukenut. Joku - en muista missä - oli verrannut tätä markiisi de Saden teoksiin. Minulle tulivat mieleen myös yhdysvaltalaisen Poppy Z. Briten kauhuromaanit ja -novellit.

Vaikka pidin kirjan omalaatuisesta tyylistä ja tasoista, niin loppujen lopuksi en kuitenkin täysin lämmennyt tälle. Jäin kaipaamaan täyteläisempää tarinaa ja uskottavampaa romanssia eräiden henkilöiden välille. Tai ehkä luin kirjaa väärin: tässä on kuitenkin paljon pulp-kirjallisuuden piirteitä eli uskottavuus ja juonen kehittely saavatkin jäädä viihdyttävyyden ja yllättävien käänteiden varjoon.

Omenatarhassa on vierailtu mm. Todella vaiheessa, Paperiaaveet, SusuPetal ja Vinttikamarin ikkunasta -blogeissa.

Artemis Kelosaari: Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä. Kustantamo Helmivyö. 2017. 260 sivua. 

Kustantamo Helmivyö: Omenatarha
ArtemisKelosaari.com: Omenatarha
Lukufiilis: "Oudot ja häiritsevät asiat kiehtovat kirjailija Kelosaarta"
Osuuskumma: Artemis Kelosaari

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude