Kirjanurkkaus

Astuin kadulle eri miehenä. En ollut enää etuoikeutettu, en saanut turvaa miehittäjistä enkä miehitetyistä. En saanut näyttää papereitani, en puhua kieltäni, yksikin väärä äänne paljastaisi minut. Huh, edellisestä päivityksestä on vierähtänyt lähes kolme viikkoa. Pariisin huhtikuu on luettu ja Pariisin elokuu koettu omakohtaisesti. :) Michael Wallnerin romaani sijoittuu vuoteen 1943 Saksan miehittämään Pariisiin. Normandian maihinnousuun on vielä yli vuosi aikaa, ja saksalaissotilaat ovat osa Ranskan pääkaupungin katukuvaa. Päähenkilö, nuori saksalaiskorpraali Roth edustaa kaikkia niitä sotilaita, jotka eivät voi käsittää sodan tarkoitusta. Niitä, joita kansallisaate ja propaganda eivät tunnu koskettavan. Niitä, jotka ovat poliittisten päättäjien, kansallisuutensa ja asepukujensa vankeja: Roth, Wehrmachtin sotilas, Pariisi, kesä 1943. Ihmisellä on kansallisuus, ajattelin kotimatkalla. Hän on sen vanki. Harmaa univormu, väkäsin koristettu risti, lippu. Niin kauan kuin sotaa k...

Lukijani, minun on nyt kuiskattava sinulle totuus. Tulehan lähemmäksi ja paina korvasi vasten tätä sivua. Vielä hiukan lähemmäksi. Aion nimittäin kertoa sinulle rehellisesti erään asian koskien edellä olevaa lukua, jonka olet juuri lukenut. Kuuntele nyt tarkkaan, lukijani, niin saat kuulla tärkeän tosiseikan. Jamaikan valkoisilla miehillä ei toden totta ollut tapana käyttäytyä tuolla tavalla. Toisinaan vannon lukevani jonkin kirjan toisenkin kerran, mutta harvoin oikeasti teen niin. Andrea Levyn Pitkä laulu on siinä mielessä poikkeus, että se on ensimmäinen kirja, jonka tuon blogiini jo toista kertaa - tällä kertaa suomeksi. Luin The Long Songin lähes viisi vuotta sitten ja muistan, että rakastin sitä. Ihastuin sen suorasukaiseen kertojaan, tonimorrisonmaiseen kieleen ja moniulotteisiin henkilöhahmoihin. Kirjoitin tuolloin arvioni lopuksi, että en voi uskoa, ettei yhtäkään Andrea Levyn teosta oltu suomennettu. Onneksi nyt on. En kuitenkaan rynnännyt pää kolmantena jalkana osta...

Loppuvuonna on luvassa kustantamojen uutuuskatalogien perusteella runsas ja monipuolinen kattaus kirjoja. Tein itselleni tapani mukaisesti järkyttävän pitkän listan loppukesällä/syksyllä ilmestyvistä kirjoista, jotka haluan lukea. Osa näistä on jo ehtinyt ilmestyä, osa on vasta tuloillaan. Atena Kansi: Timo Mänttäri/Atena.fi Paul Fischer : Rakastettu johtaja ylpeänä esittää (8/2015) - Viime vuosina on ilmestynyt useita Pohjois-Koreasta kertovia teoksia, sekä kauno- että tietokirjallisuutta. Fischerin tietokirja kertoo eteläkorealaisen elokuvaohjaajan ja näyttelijän sieppauksesta Pohjois-Koreaan, propagandaelokuvien tekemisestä ja pakoyrityksistä. Sari Pöyliö : Ihmisen veri (9/2015) - Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä oli äitimyytin rohkeasti kyseenalaistava, vinksahtanut novellikokoelma. Romaani Ihmisen veri kertoo eräästä lääkäristä, suomifilmeistä ja elokuvan tekemisestä. /LUETTU! Ingrid von Oelhafen & Tim Tate : Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset (11...

Heinäkuussa luin minun mittapuullani paljon: yhteensä 10 kirjaa. Mukaan mahtui sekalaista sakkia ja pitkästä aikaa myös useampi englanninkielinen teos. Vierailin kirjojen sivuilla kahdessakin erilaisessa kirjastossa: pääsin vauhdikkaalle seikkailulle David Whitehousen kirjastoautossa ja hämmennyin Haruki Murakamin sanalla sanoen oudossa kirjastossa . Luin myös - aivan sattumalta - kaksi hyvin samanoloista kirjaa lähes peräkkäin. Emma Donoghuen The Sealed Letter sijoittuu Lontoon yläluokkien pariin ja kertoo naisten välisestä ystävyydestä/rakkaudesta, vannoutuneesta vanhastapiiasta, kolmiodraamasta ja sensaatiomaisesta oikeudenkäynnistä. Kummastelin hieman, kun huomasin lukevani toista romaania täsmälleen samoista aiheista: kyseessä oli tietenkin Sarah Watersin Parempaa väkeä . Donoghuen kirja vain sijoittuu 1860-luvulle ja Watersin 1920-luvulle, mutta muuten juonet uhkasivat jo mennä sekaisin päässä! :) Agatha Christien klassikkodekkari koukutti, vaikka eräs käännösratkaisu...

Voi minua poloista! Tunnen liiankin syvästi, että kaikki on omaa syytäni - ei, syy ei ole oikea sana! On vain niin, että kaiken tämän kärsimyksen lähde on minun sisälläni, niin kuin oli aiemmin kaiken autuuden lähde.  Yksi niistä harvoista lukuhaasteista, johon olen tänä vuonna uskaltanut lähteä mukaan, on Omppu / Reader, why did I marry him? -blogin emännöimä Klassikkohaaste. Tarkoituksena on valita jokin klassikkoteos, jonka on jo pitkään halunnut lukea, lukea se ja julkaista siitä postaus tänään, 31.7. Valitsin kirjan, jonka avulla saan napattua kaksi, ei vaan itse asiassa kolme kärpästä yhdellä iskulla. Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset on ensinnäkin haasteen mukaisesti klassikko, jota en ole vielä lukenut (vaikka olisi kai pitänyt). Toiseksi olen voittanut kirjan (jo aikoja sitten) Luetut, lukemattomat -blogin arvonnassa, ja täytyyhän nyt toisen kirjabloggaajan lahjaan hyvänen aika vihdoin perehtyä! Kolmanneksi minulla ja vaimollani on keskinäin...

Kollegoilleni olen vain tavallinen fyysikko, mutta suurelle yleisölle olen mahdollisesti maailman tunnetuin tiedemies. Osittain syynä on se, että tutkijat eivät Einsteinia lukuun ottamatta ole laajalti tunnettuja rock-tähtiä, ja osittain se, että olen stereotypian mukainen vammainen nero. En pysty naamioitumaan peruukkiin ja aurinkolaseihin - pyörätuolini paljastaa minut. Näin viime vuonna Stephen Hawkingista ja tämän vaimosta Janesta kertovan elokuvan Kaiken teoria , joka perustuu jälkimmäisen muistelmiin. Pidin elokuvasta ja ajattelin nyt tutustua Hawkingin elämään myös miehen itsensä kertomana. Minun lyhyt historiani on todellakin nimensä mukainen: omaelämäkerta on todella lyhyt, vain 124-sivuinen, ja noin neljännes siitä on kuvia. Vaikka Hawking käsitteleekin kirjassa lyhyesti lapsuutensa ja nuoruutensa vaiheita, ne on kerrottu niin nopeasti ja niukkasanaisesti, että enemmän tietoa löytyy vaikkapa miehen Wikipedia-sivulta! Hieman runsassanaisemmin Hawking innostuu kuvailema...

Kansi: Liisa Holm Se oli vanha lasten loru, jonka hän muisti omasta lapsuudestaan. Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,  vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.  Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan, vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan... Paikkasin jälleen aukon sivistyksessäni lukemalla äskettäin kaikkien aikojen parhaaksi kesäkirjaksi äänestetyn Agatha Christien salapoliisiromaanin Eikä yksikään pelastunut . Romaani on "rikosten kuningattaren" myydyin ja kenties tunnetuin teos, ja yksi maailman kaikkien aikojen eniten myydyimmistä kirjoista. Syy tähän on helppo ymmärtää: Eikä yksikään pelastunut on juuri sopivasti aivonystyröitä kutitteleva, kiehtova ja karmiva murhamysteeri, jossa jännittävä tunnelma ei pääse missään vaiheessa lopahtamaan. Kymmenen toisilleen tuntematonta ihmistä kutsutaan kesävieraiksi kartanoon eristyksissä olevalle Neekerisaarelle. Heti ensimmäisenä iltana olohuoneen gramof...