Huh, edellisestä päivityksestä on vierähtänyt lähes kolme viikkoa. Pariisin huhtikuu on luettu ja Pariisin elokuu koettu omakohtaisesti. :)
Michael Wallnerin romaani sijoittuu vuoteen 1943 Saksan miehittämään Pariisiin. Normandian maihinnousuun on vielä yli vuosi aikaa, ja saksalaissotilaat ovat osa Ranskan pääkaupungin katukuvaa.
Päähenkilö, nuori saksalaiskorpraali Roth edustaa kaikkia niitä sotilaita, jotka eivät voi käsittää sodan tarkoitusta. Niitä, joita kansallisaate ja propaganda eivät tunnu koskettavan. Niitä, jotka ovat poliittisten päättäjien, kansallisuutensa ja asepukujensa vankeja:
Roth, Wehrmachtin sotilas, Pariisi, kesä 1943. Ihmisellä on kansallisuus, ajattelin kotimatkalla. Hän on sen vanki. Harmaa univormu, väkäsin koristettu risti, lippu. Niin kauan kuin sotaa kestäisi, tämä olisi minun todellisuuteni.
Roth joutuu tulkin työnsä vuoksi osallistumaan ranskalaiskapinallisten kuulusteluihin, joissa syytettyjä kidutetaan julmasti. Saksalaissotilaan rooli tuntuu Rothista yhä vieraammalta ja vastenmielisemmältä. Hän keksiikin uskaliaan keinon paeta velvollisuuksiaan: hän pukeutuu silloin tällöin salaa siviilivaatteisiin ja esiintyy nuorena ranskalaismiehenä, Antoinena.
Eräänä iltana Antoine näkee kivellä istuvan nuoren naisen, Chantalin, joka lukee kirjaa. Nainen kiehtoo itsekin kirjallisuutta harrastavaa miestä, mutta hän ei tuolloin vielä tiedä tämän kuuluvan Ranskan vastarintaliikkeeseen.
Kun Chantalin perhe joutuu epäilyksen alle, Rothin on tehtävä päätös: olla kuuliainen maalleen ja esimiehilleen vai syyllistyä maanpetokseen varoittamalla ja auttamalla rakastamaansa naista. Wallner kuvaa hienosti tätä henkistä kamppailua, kahden roolin välillä tasapainoilemista, kahden vihollisrintaman välillä luovimista. Aiheelle sopivasti Roth tasapainoilee tulkin työssään myös kahden kielen välillä.
Wallnerin romaani on sujuvasti kirjoitettu, nopeasti etenevä, kikkailematon ja vahva kertomus. Samoihin aikoihin ja samoille seuduille sijoittuva Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe on selkeästi viihteellisempi ja kiiltokuvamaisempi. Siinäkin on hieman vastahakoisesti rooliinsa suhtautuva saksalaissotilas, joka kohtaa ranskalaistytön miehitetyssä maassa. Wallner on kuitenkin selvästi Doerria kriittisempi ja raadollisempi. Yllätyin hieman esimerkiksi siitä, kuinka graafisen tarkasti, mutta mässäilemättä, Wallner kuvailee kidutusta kuulustelutilanteessa.
Kirjoitin kesäkuussa, että Doerrin romaani on yksi hienoimmista toiseen maailmansotaan sijoittuvista romaaneista, jonka olen lukenut, mutta täytyy sanoa, että Pariisin huhtikuu ei jää kauas taakse. Sen inhimillinen ote, vähäeleinen tyyli ja kaihoisa tunnelma jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kirja on tehnyt vaikutuksen myös Saraan.
Michael Wallner: Pariisin huhtikuu. Otava. 2007. 260 sivua.
Saksankielinen alkuteos: April in Paris
Suomentaja: Marja Kyrö
Valomerkki.fi: "Rakkaus jää ajan vangiksi"
Mikä kansi eli ihan unelmakuvani<3
VastaaPoistaTämä on varmaan Doerrin kirjaa vahvempi, mutta silti aivan rrrrakastan Kaikki se valo jota emme näe. Voisin lukea tämän, vaikka noita kidutuskohtauksia kammoankin, mutta luin vuoden alussa kaksi aihetta sivuavaa, joista kumpikin menee minulla näillä näkymin vuoden lopussa kuumaan ryhmään eli Sopimus ja Hyviä ihmisiä, joissa ei tietoakaan Doerrin lempeämmästä tyylistä.
Toivottavasti tästä innostuvat monet, minä en enää ehdi, sillä eilen löin lukkoon viimeisen tänä vuonna must to read -kirjani. Olen lokakuun pois krijakehistä. Kiitos tästä <3
Ole hyvä vain. Kannen valokuva on tosiaan tyylikäs. :)
PoistaMinullakin on ollut viime aikoina jokin toinen maailmansota / Ranska -vaihe meneillään. Nytkin on kesken kaksi tuohon aikaan sijoittuvaa kirjaa, toinen kaunoa, toinen tietoa.