Siirry pääsisältöön

Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani

Kollegoilleni olen vain tavallinen fyysikko, mutta suurelle yleisölle olen mahdollisesti maailman tunnetuin tiedemies. Osittain syynä on se, että tutkijat eivät Einsteinia lukuun ottamatta ole laajalti tunnettuja rock-tähtiä, ja osittain se, että olen stereotypian mukainen vammainen nero. En pysty naamioitumaan peruukkiin ja aurinkolaseihin - pyörätuolini paljastaa minut.

Näin viime vuonna Stephen Hawkingista ja tämän vaimosta Janesta kertovan elokuvan Kaiken teoria, joka perustuu jälkimmäisen muistelmiin. Pidin elokuvasta ja ajattelin nyt tutustua Hawkingin elämään myös miehen itsensä kertomana.

Minun lyhyt historiani on todellakin nimensä mukainen: omaelämäkerta on todella lyhyt, vain 124-sivuinen, ja noin neljännes siitä on kuvia. Vaikka Hawking käsitteleekin kirjassa lyhyesti lapsuutensa ja nuoruutensa vaiheita, ne on kerrottu niin nopeasti ja niukkasanaisesti, että enemmän tietoa löytyy vaikkapa miehen Wikipedia-sivulta! Hieman runsassanaisemmin Hawking innostuu kuvailemaan opiskeluaikojaan ja varhaisia vuosiaan tutkijana, ja loppupuoli kirjasta on pyhitetty keskeisimpien teorioiden ja tutkimusaiheiden esittelylle.

Kovin syvälliseksi tai henkilökohtaiseksi teosta ei voi kuvailla. Ensimerkiksi ALS-oireyhtymän oireita, vaikutuksia tai sairauden herättämiä tunteita Hawking ei käsittele juuri lainkaan, vaikka luulisi sen olevan väistämättä melko iso osa Hawkingin elämää. Ensimmäisestä vaimostaan ja avioliitostaan Hawking kertoo vain parilla toteavalla lauseella. Toisaalta jos kirjoitusnopeus silmiä apuna käyttäen on kolme sanaa minuutissa, niin ehkä kannattaakin keskittyä vain olennaisuuksiin eikä jaaritella turhia. :)

Jos rivien välistä paistaa jonkinlainen persoona, niin täytyy sanoa, että Hawking ei ainakaan anna itsestään kovin nöyrää kuvaa. Kyllä, hän on kenties maailman tunnetuin tiedemies. Kyllä, hän on varmasti tavallista talliaista älykkäämpi ihminen, joka on keksinyt ja kehittänyt useita teorioita, jotka muokkaavat käsitystämme koko maailmankaikkeudesta. Ja kyllä, hän on lääketieteellinen ihme, jolle lääkärit antoivat 21-vuotiaana kaksi vuotta elinaikaa, mutta joka on nyt 73-vuotias. Epäilemättä hän on siis poikkeusyksilö kaikin tavoin. Mutta minulle itsekehu nosti karvat pystyyn:

Teoreetikko voi puolestaan kehitellä idean yhden iltapäivän aikana, tai minun tapauksessani nukkumaan mennessään, ja kirjoittaa yksin tai parin kollegan kanssa artikkelin, jolla saa mainetta ja kunniaa.

tai:

Kun koulua oli jäljellä kaksi vuotta, halusin erikoistua matematiikkaan ja fysiikkaan. [...] Fiksuimmat pojat valitsivat matematiikan ja fysiikan, vähemmän fiksut biologian.

Tai ehkä tämä on omituista, kuivakkaa brittihuumoria, joka ei vain uppoa minuun. Tästä huolimatta Hawkingista sai kirjan perusteella niin rationaalisen ja analyyttisen kuvan, että hän vaikutti etäiseltä ja jopa kylmältä.

Koska teoksen elämäkerrallinen puoli jäi niukkasanaisuuden vuoksi tyngäksi, odotin Hawkingin keskeisimpien tutkimusaiheiden esittelyä mielenkiinnolla. Hawking kuvailee tutkimustaan mm. mustien aukkojen, imaginääriajan ja reunattomuusehdon piirissä. Vaikka hänet tunnetaan myös kosmologian kansaintajuistajana, niin nämä luvut menivät kyllä tällaiselta humanistipaltulta lähes täysin yli hilseen.

Kirjan kiinnostavin kohta oli oikeastaan aikamatkailua käsittelevä luku. Vaikka monet tutkijat naureskelevat aikamatkailun tutkimiselle, Hawking puolustaa aihetta: Vaikka kävisi ilmi, että aikamatkailu on mahdotonta, on tärkeää ymmärtää, miksi se on mahdotonta. Hawking itse tosin uskoo, ettei aikamatkailu ole koskaan mahdollista: Jos se olisi, olisimme jo joutuneet tulevaisuudesta tulleiden turistien tallomiksi.

Bloggaajista myös ainakin Marjatta, Kaisa Reetta, Kirjakko ruispellossa, Nanna, Kirjahilla ja Nadia ovat lukeneet kirjan.

Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani. WSOY. 2014. 124 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: My Brief History
Suomentaja: Markus Hotakainen

Kirja.fi: Minun lyhyt historiani
Kirjavinkit: Minun lyhyt historiani
HS: "Fyysikko Hawkingin ohut omaelämäkerta tarjoaa kurkistuksen lapsuuteen"

Kommentit

  1. Kovin on persoonaton kirja, kyllä. Sairauttaan hän ei käsittele juuri lainkaan (paitsi kehitettyjen apuvälineiden kautta), mutta voihan se johtua siitäkin, että se on Hawkinille itselleen niin itsestäänselvää. Toisaalta hän ei ehkä halua leimautua sairautensa orjaksi. Luin kirjan taannoin enkuksi ja tunnepuoli jäi tosiaan melko olemattomaksi, samoin Hawkingin persoonallisuus. Ylimielisyyttä en hänessä havainnut: pistin kuivakan huumorin piikkiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta, että Hawkingin kuuluisuus perustuu varmaan yhtä paljon hänen sairauteensa kuin hänen työhönsä, mutta hän haluaisi tietenkin tuoda ehkä esille ennemmin jälkimmäistä.

      Poista
  2. Minä näin myös elokuvan viime vuonna ja ihan pidinkin, nyt mietin että lukisinko tämän vai Janen kirjan vai kenties molemmat. Tavallaan minua kiinnostaa ihan hurjasti, mutta persoonattomuus ei nyt ehkä hurjasti viehätä. Ehkä kokeilen lukea ensin Ajan lyhyen historian, se olisi minulla valmiiksi hyllyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti se Janen kirja on tosiaan toiminut elokuvan pohjana, eli uskon, että siitä saa enemmän irti kuin tästä. Elokuvaan verrattuna tämä Hawkingin kirja oli tosiaan melkoisen mitäänsanomaton.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi