Kirjanurkkaus

Kansi: Emmi Nieminen Saanko esitellä: omasta mielestäni viime vuoden tärkein, ajankohtaisin ja aivan liian vähän huomiota saanut sarjakuvateos. Minäkään en tähän olisi törmännyt ilman hyvän ystäväni suositusta ja lainaa. Tutkiva toimittaja Emmi Niemisen ja kuvittaja, sarjakuvataiteilija Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet pureutuu verkkovihaan eli tuohon häkellyttävän suureen ilmiöön, jossa mikä tahansa aihe voi aiheuttaa käsittämätöntä raivoa netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Useimmiten huutelijoina ovat anonyymit miehet ja kohteena eri vähemmistöjen edustajat ja naiset. Niemisen ja Vehkoon journalistinen sarjakuva-albumi on osa Feministisen ajatushautomo Hatun Naiset esiin! -hanketta. Teoksessa pohditaan internetin vihapuhetta monesta näkökulmasta: ääneen pääsevät sekä sen kohteet että lähteet sekä tutkijat ja asiantuntijat. Monet vihapuheen kohteet (teoksessa vältetään käyttämästä sanaa "uhri") ovat yksinkertaisesti "vain" na...

Ludmila Karaatti oli lapsi, joka hymyili revontulia, karuselleja, pajupillejä, saippuakuplia, kuivia pyykkejä, jätskiannoksia, matonhapsuja, trampoliineja. Hän hymyili juostessaan ja lukiessaan ja nukkuessaan ja jopa koulubussissa. Ludmila Karaatilla oli suuremmat jalat kuin minulla. Yksi viime vuoden yllättävimmistä lastenkirjoista meidän perheessä oli Reetta Niemelän kirjoittama ja Sanna Manderin kuvittama proosarunoteos Pipsa Pipariviulun 42 kaveria . Yllättävä siinä mielessä, että tämä runorajoitteinen äiti ei ole ennen tätä kirjaa tajunnutkaan, millaista mahtavuutta hupsu proosarunous voi olla lapsen mielestä. Eli kun ei itse juuri lue runoja, niin valitettavasti harvemmin niitä on tullut lapsellekaan luettua. Mutta sitten käsiin sattui Pipsa Pipariviulun 42 kaveria , joka kuulosti nimen perusteella sopivan höpsöltä, ja tutun kuvittajan kuvat näyttivät hauskoilta ja värikkäiltä. Manderhan sai viime vuonna Rudolf Koivu -kuvituspalkinnon sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden...

Kun kävin viime vuonna katsomassa Frida-näytelmän Kuopion kaupunginteatterissa, niin suurimman vaikutuksen Virpi Rautsialan Frida-tulkinnan lisäksi teki ehdottomasti Ritva Grönbergin vahva ja intohimoinen lauluääni. Sitä piti päästä kuulemaan lisää - enkä ollut ainoa, joka tätä toivoi, koska Kuopion kaupunginteatterin kevään ohjelmistoon tuotiin nyt yleisön pyynnöstä kaksinäytöksinen Grönbergin esitys. Sydämenlyöntejä - rakkaudesta lauluun on jatkoa jo vuonna 2012 alkunsa saaneelle Rakkaudesta lauluun -esitykselle. Tapio Nykänen (piano) ja Ritva Grönberg kaupunginteatterin kevätkauden avajaisissa Viime vuoden lopulla 60 vuotta täyttänyt Ritva Grönberg on tehnyt 30-vuotisen uran näyttelijänä ja lähestyy eläkeikää. Hän on selvästi rakastettu näyttelijä ja esiintyjä; ennen tämänkin esityksen alkua hän kulkee yleisön joukossa värikkäissä villasukissa tuttuja ja tuntemattomampiakin ihmisiä tervehtien ja saa eräältä teatterin ystävältä kimpun valkoisia ruusuja, jotka pääsevät heti os...

Tutustuin ruotsalaiseen sarjakuvantekijään Liv Strömquistiin viime vuoden lopulla Johanna Rojolan toimittaman Suffragettien city -sarjakuva-antologian (2011) ansiosta. Lisäksi pääsin kuulemaan Strömquistia viime vuonna Turun kirjamessuilla , joilla ilmestyi kaksi hänen sarjakuva-albumiaan, Prinssi Charlesin tunne ja Nousu ja tuho . Näistä ensimmäinen, rakkauden ja avioliiton historiasta ja ristiriidoista kertova albumi, pääsi ensin lukulistalleni. Albumin nimi tulee siitä, kun prinssi Charlesilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa tämän kihlauduttua Dianan kanssa: "Are you in love?", johon Charles vastasi: "Yes... Whatever 'love' means." Huh... Tätä prinssi Charlesin epämääräistä tunnetta Strömquist lähtee albumissaan selvittämään ja avaamaan tarkemmin: mikä on tämä mystinen rakkauden käsite, joka saa (ainakin ns. rakkausavioliitoissa) kaksi hyvinkin erilaista, heterosuhteissa myös eri sukupuolia edustavaa ihmistä sitoutumaan toisiinsa? Strömquist po...

Kansi: Tuomo Parikka Vain harvat maallikot ymmärtävät, että epävarmuus on lääkäreistä paljon piinaavampaa kuin kärsivien tai kuolevien potilaiden kohtaaminen. On melko helppoa hyväksyä potilaan kuolema, jos tietää vailla epäilyksen häivää, ettei häntä voi pelastaa. Hyvä lääkäri kyllä tuntee empatiaa, mutta tilanne on kiistattoman selvä: se on elämää, ja jokaisen täytyy kuolla joskus. Mutta tilanne muuttuu pulmalliseksi, jos ei ole täysin varma, voisiko auttaa tai pitäisikö edes. Kirurgeja pidetään lääkärikunnan omahyväisimpänä, ärsyttävimpänä sakkina; ja neurokirurgit saattavat kenties olla pahimmasta päästä. Kirurgia vaatii mitä ilmeisimmin rutkasti itsevarmuutta ja kenties toisinaan tämä vuotaa myös persoonan puolelle, näyttäytyen muille liian suurena egona. Tämä on tietenkin vain stereotypia, mutta kokenut englantilainen neurokirurgi Henry Marsh ei ainakaan ole sieltä nöyrimmästä päästä ihmisiä. Toisaalta, miksi olisikaan? Hän tekee työkseen jotain, johon monella ei henkin...

Ulkoasu: Maria Mitrunen He juoksevat rinnakkain urheilupuiston pururadalla, kääntyvät uimarannan kohdalta hiekkatielle ja jatkavat rannan suuntaisesti pohjoiseen. Kengät pureutuvat karkeaan soraan, askel rullaa kevyesti, kädet rytmittävät juoksua tehokkaasti. Mereltä nousee viileää ilmaa: hajuja, joita hän ei muistanut olevan olemassa. Kyllä! hän sanoo itselleen, mutta odottaa sanaa ei. Olen harrastanut juoksemista epäsäännöllisen säännöllisesti ja täysin ilman minkäänlaista treeniohjelmaa tai tavoitteellisuutta jo lapsesta asti. Nuorena suosikkilajini olivat pikamatkat, satasen ja kahden sadan pyrähdykset. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä pidemmäksi lenkit ovat venyneet. Nykyään nautin eniten siitä, kun sopiva rytmi löytyy ja juoksu rullaa vaivattomasti. Eikä edes vauhti tai matka ole pääasia vaan se tunne . Siihen jää koukkuun. Marko Kantomaan esikoisteoksessa juostaan ja paljon. Lenkeillä, kilpailuissa, sateella ja poutasäässä, rannoilla ja metsissä. Pyritään kohti ki...

Jossain on piilossa ilo. Sen etsiminen tuntuu sellaiselta hakuammunnalta, ettei edes yhteen yritykseen riitä jaksaminen. Ainoa toivo on, että se itse kyllästyy kyyristelemään pimeässä ja tulee esiin. Älkää antako kannen hämätä: tämä ei ole nuortenkirja tai kevyt viihderomaani. Minulle tämä oli yksinkertaisesti yksi tämän vuoden parhaista teoksista - ellei paras. Annastiina Stormin esikoisromaani oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Hesarin arviossa kirjaa kuvailtiin "hotkaistavaksi" ja itse ahmin sen yhtenä suupalana, kerralla alusta loppuun. Romaani rakentuu pirstaleisen, onnettoman perheen ympärille. Isosisko Silja vaihtaa pikkuveljensä yöllä kastelemat housut kuiviin, koska äidillä on yövuoro ja isä on jossain, poissa. Silloin kun isä on paikalla, hänen sisältää purkautuu välillä huutava, kiroileva myrsky. Äidin mahassa on uusi pikkusisarus eikä Silja ymmärrä, miksi se muuttaa äidin hymyn suruhymyksi. Silja pakenee mielikuvitusleikkeihin Täh...