Siirry pääsisältöön

Annastiina Storm: Me täytytään valosta


Jossain on piilossa ilo. Sen etsiminen tuntuu sellaiselta hakuammunnalta, ettei edes yhteen yritykseen riitä jaksaminen. Ainoa toivo on, että se itse kyllästyy kyyristelemään pimeässä ja tulee esiin.

Älkää antako kannen hämätä: tämä ei ole nuortenkirja tai kevyt viihderomaani. Minulle tämä oli yksinkertaisesti yksi tämän vuoden parhaista teoksista - ellei paras.

Annastiina Stormin esikoisromaani oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Hesarin arviossa kirjaa kuvailtiin "hotkaistavaksi" ja itse ahmin sen yhtenä suupalana, kerralla alusta loppuun.

Romaani rakentuu pirstaleisen, onnettoman perheen ympärille. Isosisko Silja vaihtaa pikkuveljensä yöllä kastelemat housut kuiviin, koska äidillä on yövuoro ja isä on jossain, poissa. Silloin kun isä on paikalla, hänen sisältää purkautuu välillä huutava, kiroileva myrsky. Äidin mahassa on uusi pikkusisarus eikä Silja ymmärrä, miksi se muuttaa äidin hymyn suruhymyksi. Silja pakenee mielikuvitusleikkeihin Tähkäpää-nuken kanssa.

Eeva-mummo toivoo, että aviomies Veijo jo kuolisi pois 42 aviovuoden jälkeen että pääsisi siitä miehestä kunnialla eikä minkään syntisen avioeron kautta. Kuistin portaiden viereen hän on jo asetellut terävän kiven, jos vaikka mies siinä kompuroisi.

Äidin sisko Mervi taas on yöllinen saalistaja, asvalttikatujen kuningatar, räävitön ja röyhkeä.

Pikkulapsen näkökulmasta kirjoitettu hylkäämisen pelko ja hätä on riipaisevaa luettavaa. Silti romaani onnistuu olemaan jotain muuta kuin kurjuudella mässäilyä ja masentavaa kauhistelua. Tarinan lomaan on ripoteltu symbolisia pikku satuja, jotka toisaalta etäännyttävät kauheudet keksittyyn maailmaan, toisaalta alleviivaavat niitä. Välinpitämättömyyteen, rakkaudettomuuteen ja elämänvalintojen kahleisiin liittyvä symboliikka on vahvaa.

Näkökulma vaihtuu tiuhaan, lähes jokaisen lyhyen luvun jälkeen. Välillä minulle jäi epäselväksi, kenen näkökulmasta tilannetta tarkasteltiin.

Reader, why did I marry him? -blogin Omppu on keksinyt aivan uuden lajityypin nimenomaan tämän kirjan innoittamana. Hän ehdottaa, että Me täytytään valosta edustaa genreä nimeltä Ikea-romaani, koska jää lukijan tehtäväksi koota kirjailijan antamista palasista kokonainen tarina. Kirjailija antaa toki "kokoamisvinkkejä" touhuun. Mainio ja osuva vertaus; tosin tämän tarinan palasten kasaaminen oli huomattavasti vähemmän hermoja raastavaa kuin esim. Ikea-hyllyn. ;)

Romaania kuvaillaan "omaääniseksi" ja sitä se tosiaan on. Kieli lumoaa, lapsikertojien äänet tuntuvat todellisilta, kerronta on itsevarmaa ja napakkaa. Toivottavasti Storm julkaisee pian lisää!

Bloggaajista myös mm. Airi, Laura, Suketus ja toinenkin Laura ovat lukeneet kirjan.

Annastiina Storm: Me täytytään valosta. S&S. 2017. 204 sivua.

S&S: Me täytytään valosta
S&S: Annastiina Storm
HS: "Turvattomasta lapsuudesta kertovan esikoisromaanin soisi päätyvän mahdollisimman moniin käsiin"

Kommentit

  1. Olin lukenut aika monta HS:n ehdokkaista ja Storm oli vahva oma ehdokas. Hienoa, että runot voittivat tällä kertaa. Olen siis kirjaston voittajarunokirjan pitkällä varauslistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli hienoa, että runous voitti ja erityisen iloinen olen Poesian puolesta, kun kustantamo joutui jäämään pois Helsingin kirjamessuilta yms. Onneksi kaupallisuus ei jyrää kaikkea kirja-alalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi