Siirry pääsisältöön

Annastiina Storm: Me täytytään valosta


Jossain on piilossa ilo. Sen etsiminen tuntuu sellaiselta hakuammunnalta, ettei edes yhteen yritykseen riitä jaksaminen. Ainoa toivo on, että se itse kyllästyy kyyristelemään pimeässä ja tulee esiin.

Älkää antako kannen hämätä: tämä ei ole nuortenkirja tai kevyt viihderomaani. Minulle tämä oli yksinkertaisesti yksi tämän vuoden parhaista teoksista - ellei paras.

Annastiina Stormin esikoisromaani oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Hesarin arviossa kirjaa kuvailtiin "hotkaistavaksi" ja itse ahmin sen yhtenä suupalana, kerralla alusta loppuun.

Romaani rakentuu pirstaleisen, onnettoman perheen ympärille. Isosisko Silja vaihtaa pikkuveljensä yöllä kastelemat housut kuiviin, koska äidillä on yövuoro ja isä on jossain, poissa. Silloin kun isä on paikalla, hänen sisältää purkautuu välillä huutava, kiroileva myrsky. Äidin mahassa on uusi pikkusisarus eikä Silja ymmärrä, miksi se muuttaa äidin hymyn suruhymyksi. Silja pakenee mielikuvitusleikkeihin Tähkäpää-nuken kanssa.

Eeva-mummo toivoo, että aviomies Veijo jo kuolisi pois 42 aviovuoden jälkeen että pääsisi siitä miehestä kunnialla eikä minkään syntisen avioeron kautta. Kuistin portaiden viereen hän on jo asetellut terävän kiven, jos vaikka mies siinä kompuroisi.

Äidin sisko Mervi taas on yöllinen saalistaja, asvalttikatujen kuningatar, räävitön ja röyhkeä.

Pikkulapsen näkökulmasta kirjoitettu hylkäämisen pelko ja hätä on riipaisevaa luettavaa. Silti romaani onnistuu olemaan jotain muuta kuin kurjuudella mässäilyä ja masentavaa kauhistelua. Tarinan lomaan on ripoteltu symbolisia pikku satuja, jotka toisaalta etäännyttävät kauheudet keksittyyn maailmaan, toisaalta alleviivaavat niitä. Välinpitämättömyyteen, rakkaudettomuuteen ja elämänvalintojen kahleisiin liittyvä symboliikka on vahvaa.

Näkökulma vaihtuu tiuhaan, lähes jokaisen lyhyen luvun jälkeen. Välillä minulle jäi epäselväksi, kenen näkökulmasta tilannetta tarkasteltiin.

Reader, why did I marry him? -blogin Omppu on keksinyt aivan uuden lajityypin nimenomaan tämän kirjan innoittamana. Hän ehdottaa, että Me täytytään valosta edustaa genreä nimeltä Ikea-romaani, koska jää lukijan tehtäväksi koota kirjailijan antamista palasista kokonainen tarina. Kirjailija antaa toki "kokoamisvinkkejä" touhuun. Mainio ja osuva vertaus; tosin tämän tarinan palasten kasaaminen oli huomattavasti vähemmän hermoja raastavaa kuin esim. Ikea-hyllyn. ;)

Romaania kuvaillaan "omaääniseksi" ja sitä se tosiaan on. Kieli lumoaa, lapsikertojien äänet tuntuvat todellisilta, kerronta on itsevarmaa ja napakkaa. Toivottavasti Storm julkaisee pian lisää!

Bloggaajista myös mm. Airi, Laura, Suketus ja toinenkin Laura ovat lukeneet kirjan.

Annastiina Storm: Me täytytään valosta. S&S. 2017. 204 sivua.

S&S: Me täytytään valosta
S&S: Annastiina Storm
HS: "Turvattomasta lapsuudesta kertovan esikoisromaanin soisi päätyvän mahdollisimman moniin käsiin"

Kommentit

  1. Olin lukenut aika monta HS:n ehdokkaista ja Storm oli vahva oma ehdokas. Hienoa, että runot voittivat tällä kertaa. Olen siis kirjaston voittajarunokirjan pitkällä varauslistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli hienoa, että runous voitti ja erityisen iloinen olen Poesian puolesta, kun kustantamo joutui jäämään pois Helsingin kirjamessuilta yms. Onneksi kaupallisuus ei jyrää kaikkea kirja-alalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude