perjantai 24. marraskuuta 2017

Annastiina Storm: Me täytytään valosta


Jossain on piilossa ilo. Sen etsiminen tuntuu sellaiselta hakuammunnalta, ettei edes yhteen yritykseen riitä jaksaminen. Ainoa toivo on, että se itse kyllästyy kyyristelemään pimeässä ja tulee esiin.

Älkää antako kannen hämätä: tämä ei ole nuortenkirja tai kevyt viihderomaani. Minulle tämä oli yksinkertaisesti yksi tämän vuoden parhaista teoksista - ellei paras.

Annastiina Stormin esikoisromaani oli hienosti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Hesarin arviossa kirjaa kuvailtiin "hotkaistavaksi" ja itse ahmin sen yhtenä suupalana eli kerralla alusta loppuun.

Romaani rakentuu pirstaleisen, onnettoman perheen ympärille. Isosisko Silja vaihtaa pikkuveljensä yöllä kastelemat housut kuiviin, koska äidillä on yövuoro ja isä on jossain, poissa. Silloin kun isä on paikalla, hänen sisältää purkautuu välillä huutava, kiroileva myrsky. Äidin mahassa on uusi pikkusisarus eikä Silja ymmärrä, miksi se muuttaa äidin hymyn suruhymyksi. Äidin unelma perheidyllistä on mahdoton, väkivaltainen vankila, jossa hän itse lakkaa olemasta. Silja pakenee mielikuvitusleikkeihin Tähkäpää-nuken kanssa.

Eeva-mummo toivoo, että aviomies Veijo jo kuolisi pois 42 aviovuoden jälkeen että pääsisi siitä miehestä kunnialla eikä minkään syntisen avioeron kautta. Kuistin portaiden viereen hän on jo asetellut terävän kiven, jos vaikka mies siinä kompuroisi.

Äidin sisko Mervi taas on yöllinen saalistaja, asvalttikatujen kuningatar, räävitön ja röyhkeä, mutta samalla vastenmielisyyttä herättävä.

Pikkulapsen näkökulmasta kirjoitettu hylkäämisen pelko ja hätä on riipaisevaa luettavaa. Silti romaani onnistuu olemaan jotain muuta kuin kurjuudella mässäilyä ja masentavaa kauhistelua. Tarinan lomaan on ripoteltu symbolisia pikku satuja, jotka toisaalta etäännyttävät kauheudet keksittyyn maailmaan, toisaalta alleviivaavat niitä. Välinpitämättömyyteen, rakkaudettomuuteen ja elämänvalintojen kahleisiin liittyvä symboliikka on vahvaa.

Näkökulma vaihtuu tiuhaan, lähes jokaisen lyhyen luvun jälkeen. Välillä minulle jäi epäselväksi, kenen näkökulmasta tilannetta tarkasteltiin.

Reader, why did I marry him? -blogin Omppu on keksinyt aivan uuden lajityypin nimenomaan tämän kirjan innoittamana. Hän ehdottaa, että Me täytytään valosta edustaa genreä nimeltä Ikea-romaani, koska jää lukijan tehtäväksi koota kirjailijan antamista palasista kokonainen tarina. Kirjailija antaa toki "kokoamisvinkkejä" touhuun. Mainio ja osuva vertaus; tosin tämän tarinan palasten kasaaminen oli huomattavasti vähemmän hermoja raastavaa kuin esim. Ikea-hyllyn. ;)

Romaania kuvaillaan "omaääniseksi" ja sitä se tosiaan on. Kieli lumoaa, lapsikertojien äänet tuntuvat todellisilta, kerronta on itsevarmaa ja napakkaa. Toivottavasti Storm julkaisee pian lisää!

Bloggaajista myös mm. Airi, Laura, Suketus ja toinenkin Laura ovat lukeneet kirjan.

Annastiina Storm: Me täytytään valosta. S&S. 2017. 204 sivua.

S&S: Me täytytään valosta
S&S: Annastiina Storm
HS: "Turvattomasta lapsuudesta kertovan esikoisromaanin soisi päätyvän mahdollisimman moniin käsiin"

2 kommenttia:

  1. Olin lukenut aika monta HS:n ehdokkaista ja Storm oli vahva oma ehdokas. Hienoa, että runot voittivat tällä kertaa. Olen siis kirjaston voittajarunokirjan pitkällä varauslistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli hienoa, että runous voitti ja erityisen iloinen olen Poesian puolesta, kun kustantamo joutui jäämään pois Helsingin kirjamessuilta yms. Onneksi kaupallisuus ei jyrää kaikkea kirja-alalla.

      Poista