Siirry pääsisältöön

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet

Kansi: Emmi Nieminen
Saanko esitellä: omasta mielestäni viime vuoden tärkein, ajankohtaisin ja aivan liian vähän huomiota saanut sarjakuvateos. Minäkään en tähän olisi törmännyt ilman hyvän ystäväni suositusta ja lainaa.

Tutkiva toimittaja Emmi Niemisen ja kuvittaja, sarjakuvataiteilija Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet pureutuu verkkovihaan eli tuohon häkellyttävän suureen ilmiöön, jossa mikä tahansa aihe voi aiheuttaa käsittämätöntä raivoa netin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Useimmiten huutelijoina ovat anonyymit miehet ja kohteena eri vähemmistöjen edustajat ja naiset.

Niemisen ja Vehkoon journalistinen sarjakuva-albumi on osa Feministisen ajatushautomo Hatun Naiset esiin! -hanketta. Teoksessa pohditaan internetin vihapuhetta monesta näkökulmasta: ääneen pääsevät sekä sen kohteet että lähteet sekä tutkijat ja asiantuntijat.


Monet vihapuheen kohteet (teoksessa vältetään käyttämästä sanaa "uhri") ovat yksinkertaisesti "vain" naisia, jotka ovat tuoneet mielipiteensä jostain asiasta esiin. Ilmeisesti vahvojen mielipiteiden esittäminen (siis nimenomaan naisten taholta) koetaan niin suurena vääryytenä ja uhkana vihapuhetta viljelevien nettihäirikköjen identiteetille, maailmankuvalle tai ihan vain itsetunnolle, että varsinkin mediassa esillä olevat naiset saavat usein silmitöntä raivoa osakseen.

Teoksessa haastatellaan mm. MV-lehteä kritisoinutta Hanna Huumosta, Anttilan lelukuvaston sukupuolittuneisuutta arvostellutta Emmi Nuorgamia, huivia käyttävää muslimipoliitikko Habiba Alia ja Emmi Mustosta, jonka "Kaikkien leijona"-paita aiheutti varsinaisen somemyrskyn. Kaikki nämä naiset kohtasivat mielipiteidensä vuoksi silmitöntä nettivihaa, väkivallalla uhkailua ja nimittelyä.

Lainaus tavaratalo Anttilan lelukuvastosta. Kirjan kuvitusta.
Erityisen ärsyttävinä ja uhkaavina verkkovihaajat pitävät naisia (siis nimenomaan naisia), jotka puolustavat ihmisoikeuksia ja vastustavat rasismia. Tutkijan selitys ilmiölle on kaikessa yksinkertaisuudessaan kylmäävä, mutta silti niin looginen: verkkoviha on sukupuolittunutta ja pääosin valkoisten heteromiesten kaikkiin muihin ihmisryhmiin suuntaamaa, koska juuri heikon itsetunnon omaavat valkoiset heteromiehet (eivät tietenkään kaikki, syyllistyn tässä itsekin törkeään yleistykseen) kokevat tähän saakka etuoikeutetun asemansa olevan uhattuna muuttuvassa maailmassa. Verkkoviha on siis eräänlainen primitiivinen vastareaktio, pyrkimys yrittää vimmaisesti pyristellä "perinteisen" sukupuolijärjestyksen ja etnisen järjestyksen vääjäämätöntä muuttumista vastaan. 

Rasistit vetoavat argumenteissaan mm. siihen, että muista kulttuureista tulevat miehet ovat uhka suomalaisnaisille, koska maahanmuuttajien myötä raiskausten määrä lisääntyy. Usein kuitenkin samat ihmiset uhkaavat itse laittaa eriävän mielipiteen esittävät "suvakkinaiset" kuriin nimenomaan väkivallalla ja raiskauksilla! Ihme logiikkaa tämäkin! Kirjan kuvituksessa tuodaan ristiriita esiin hienosti.

Teoksessa on lähes joka sivulle koottu aitoja otteita eri henkilöiden saamista vihaviesteistä, joista osa on todella härskejä, julmia ja suorastaan sairaita. Eihän tällainen voi olla millään tavalla sallittua tai hyväksyttävää! Ja kuitenkin: viranomaiset eivät ainakaan kirjan antamien esimerkkien perusteella ota vihapuhetta ja uhkauksia vakavasti eikä syytteitä nosteta.

Mitä tästä häiriköinnin ja kiusaamisen rakenteellisesta ja myös sosiaalisesta hiljaisesta hyväksynnästä seuraa? Osa naisista voi miettiä jo nyt kaksi kertaa ennen kuin tuo mielipiteensä esiin julkisesti, koska he eivät halua altistaa itseään saati läheisiään trollaajien hyökkäyksille ja uhkauksille. Osa mieluummin vaikenee. Ja näin kiusaajat ovat voittaneet: taas yksi ääni on vaiennettu. Jos sama meno jatkuu, pahimmassa tapauksessa tulevaisuudessa vihapuheesta tulee yleisesti hyväksytty normi: jos olet julkisuuden henkilö, negatiivinen palaute on vain kestettävä. Just joo. Eiköhän verkkoviha ole jo kauan sitten ylittänyt pelkän "negatiivisen palautteen" rajat:

Suvi Auvinen ja Saara Särmä sekä otteita heidän saamistaan vihaviesteistä. Kirjan kuvitusta.
Kirjan tekijät ottavat ohjat omiin käsiinsä: kun anonyymiin nettihuutelijaan ottaakin suoraan yhteyttä viestillä ja näkee lopulta hämmentyneen ihmisen vihan takana, mielikuva vastenmielisestä hirviöstä muuttuukin inhimilliseksi. Se ei tarkoita, että ymmärrystä tai hyväksyntää edelleenkään löytyisi puolin tai toisin, mutta ainakin yksi raja-aita on kaadettu: vihan lähde on yhtä lailla ihminen kuin sen kohdekin, mikä helposti unohtuu, ihan kummaltakin osapuolelta.

Kirjan kuvitusta
Yksi teoksen parhaita puolia on se, että siinä kerrotaan tarkasti ja käytännönläheisesti, mitä kannattaa tehdä, jos itse joutuu nettivihan tai törkyviestien kohteeksi esim. sosiaalisessa mediassa. Puolet (!) nuorista naisista on saanut netissä osakseen loukkauksia ja nimittelyä ja noin viidesosa on jatkuvan nettihäirinnän kohteena. Mistään marginaalisesta ilmiöstä ei siis todellakaan ole kyse. Ohjeita on koottu myös tänne.

"Meitä ei vaienneta." Kirjan kuvitusta.
Vihan ja inhon internet on todella tärkeä ja informatiivinen teos, joka avaa silmät ja jää mieleen. Jotenkin myös ärsyynnyin ja sisuunnuin tämän kirjan myötä: perhana, tehdään nyt tälle asialle jotain! Tämän teoksen lukemisesta on hyvä aloittaa ja suosittelenkin tätä ihan kaikille!

Muutamassa blogissa tätä onkin luettu: Mitä luimme kerran -blogin Laura toivoo, että tämä jaettaisiin kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille (kyllä!); Bookish Tea Partyn Katri kehottaa myös kaikkia lukemaan tämän; Sivutiellä-blogin Sirri nostaa esiin hyvän huomion teoksen fyysisestä koosta: kirja ei pyytele mittojaan ja painoaan anteeksi vaan naiset ottavat oikeutetusti tilansa myös näin! :)

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet. Kosmos. 2017. 147 sivua.

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja.

Kosmos: Vihan ja inhon internet
Aamulehti: "Tiedätkö mitä tarkoittavat hatemob ja doxaus?"
Feministinen ajatushautomo Hattu: Vihan ja inhon internet

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude