Kirjanurkkaus

Suurmusikaali Cabaret (ohjaaja Péter Forgács , koreografi Gergely Csanád Kováts ) sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa toissapäivänä 14. syyskuuta. Pääsin näkemään näytelmän ennakkonäytöksessä jo päivää ennen sitä, perjantaina. Cabaret täyttää heti ensiminuuteista lähtien teatterisalin riemukkaalla musiikilla, laululla ja tanssilla, kun seremoniamestari (vangitsevan karismaattinen Mikko Rantaniva ) toivottaa yleisön tervetulleeksi kabareehen. Tapahtumapaikkana on 1930-luvun Berliini ja sen legendaarinen Kit Kat Klubi, joka tarjoaa viihteellisen pakopaikan arjesta. Tarjolla on tanssia, naisia ja viinaa, rietasta ja riehakasta viihdettä ja hauskanpitoa. Kit Kat Klubin asiakkaita ja tanssijoita: Katri-Maria Peltola, Atte Antikainen, Maija Pihlajaoja, Annamari Eerola, Hely Nylund, Johanna Kuuva, Elina Haikka, Leea Lepistö, Annukka Waara, Jesse-Joonas Kemppainen, Ilkka Pentti ja Annukka Blomberg. Kuva: Sami Tirkkonen. Klubille päätyy myös kroonisesta rahapulasta kärsi...

Ulkoasu: Camilla Pentti Blogi on ollut epämääräisellä tauolla ennätyksellisen pitkään; kohta en enää kehtaa kutsua itseäni kirjabloggaajaksi! Kirjanurkkauksen kuulumisia on ilmestynyt viime kuukausina vain Instagramin puolella. Jospa nyt äitiyslomalla olisi aikaa kirjoittaa blogiinkin. (Hyvähän se on nyt sanoa, kun vauva ei ole vielä syntynyt - voi olla, että vauva-arki + totaaliyksinhuoltajuus on melko tehokkaasti bloggausaikaa entisestään vähentävä kombo!). :) Mutta asiaan, eli kirjoihin. Pertti Lassilan teokset ovat siirtyneet aina ilmestyttyään automaattisesti lukulistalleni siitä lähtien, kun luin vuonna 2015 Finlandia-ehdokkaanakin olleen Armain aika -romaanin. Pari vuotta siitä eteenpäin haikea Kesän kerran mentyä oli yksi parhaista kirjoista, jonka luin vuonna 2017. Välillä lukaisin myös jo vuonna 2013 ilmestyneen Ihmisten asiat -romaanin. Tänä kesänä taas ilmestyi Kovassa valossa , jonka sain luettua viime viikolla. Suomi on vasta itsenäistynyt, kun vakuutusyhtiö...

Vuosi 2018 taisi jäädä blogihistoriaan jo pelkästään postausten vähäisen määrän vuoksi, mikä hieman rajoitti myös tätä äänestystä, mutta joka kategoriaan löytyy silti jotain. :) Tässä Kirjanurkkauksen ehdokkaat vuoden 2018 parhaiksi kirjoiksi Blogistanian eri kategorioissa. Mukana on myös lyhyt pätkä blogiarviostani. Blogistanian Finlandia 3 pistettä: Mari Ahokoivu: Oksi (Asema Kustannus ) Jylhä taideteos, jonka kansien välissä loimuavat revontulet, kohoavat synkänmustat puut ja häilyvät metsän aavemaiset, hiljaiset varjot. Blogistanian Globalia 3 pistettä: Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (Like) Vaikka kirjassa käsitellään rankkoja yhteiskunnallisia epäkohtia ja siinä tapahtuu kammottavia asioita, tarinasta jää silti ihmeellisen toiveikas olo. Ihmisten, varsinkin lasten, selviytymiskyky on hämmästyttävä, ja maailmassa on hyviäkin ihmisiä, jopa aika paljon. 2 pistettä: Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois (Atena) Kirja kertoo hienosti siitä, kuinka syyllis...

... konepistooli tehnyt yhdeksänkymmentä reikää taivaaseen, aseiden pauke tappanut myrskysäällä sadepisaroita, kaksikymmentä luotia mennyt kuulle, ammukset särkeneet sanoja, luodit puhkoneet sanoja niin, että aakkoset harvenivat a-b-c-l-r-s-t-x-z:ksi, rakkaita oli kuollut, kyyneliä vuodatettu, luoteja lattialla; rakkaimpani, ainokaiseni, pikkuiseni, ainokaiseni; me kaikki olemme ainutlaatuisia, kaikki yksinäisiä, kaikki peloissamme ja kaikki yhä etsimässä rakkauden luoteja kaikkialta. Yhdysvaltalainen Jennifer Clement oli minulle ennestään täysin tuntematon kirjailija, jonka tuoreimpaan suomennettuun romaanin Rakkaudesta aseisiin tartuin viime vuoden puolella, kun kirjailija oli vieraana Helsingin kirjamessuilla lokakuussa. Clementiltä on suomennettu myös Meksikon huumesodista kertova Varastettujen rukousten vuori (Like, 2014) sekä New Yorkin taidemaailmaan sijoittuva Basquiatin leski (Like, 2015). Rakkaudesta aseisiin vaikutti heti alusta asti ihan minun kirjaltani: lapsen ...

Luin Mari Ahokoivun Oksista kehuja sekä Hesarista että Goodreadsistä ja odotin sitä kirjaston varausjonossa pienen ikuisuuden. Lopulta sain sarjakuvateoksen käsiini, eikä se ollutkaan mikään ohut lärpäke (minkähän takia odotin sellaista?) vaan reilusti yli 300-sivuinen jylhä taideteos, jonka kansien välissä loimuavat revontulet, kohoavat synkänmustat puut ja häilyvät metsän aavemaiset, hiljaiset varjot. Kaiken keskellä on emokarhu Umi pentueineen. Yksi pennuista, "Parka", on hieman erilainen kuin muut. Sillä ei ole karhumaisia käpäliä tai teräviä hampaita, mutta sitäkin enemmän kysymyksiä ja näyttämisen tarvetta. Emokarhun ja pennun myötä tutustutaan näsäviisaaseen, runoja laulavaan Sotkaan, metsän aavemaisiin varjohahmoihin sekä valtavaan Manaan (joka muistuttaa erehdyttävästi Henkien kätkemän Kasvoton-nimistä henkeä). Muinainen suomalainen mytologia sekoittuu karhumyytteihin, Kalevalan luomiskertomukseen ja laulun taikaan. "Parka" ja Mana, Oksi , s. 94 ...

Olen 42-vuotias. Olen miehetön, lapseton ja työtön. Olen myynyt asuntoni, olen saanut valmiiksi ensimmäisen kirjani ja irtisanoutunut entisestä työstäni lopullisesti. Olen astunut valkoiseen sumuun - olen vapaa ja täydellisen irti. Mutta sumu vaikuttaa olevan pahinta mahdollista laatua, enkä todellakaan tiedä mitä seuraavaksi tekisin. Minne menisin? Ketä seuraisin? Mitä nelikymppinen, perheetön, työnsä ja kotinsa jättänyt nainen voi elämällään tehdä?  En ole vielä lukenut Mia Kankimäen hehkutettua esikoisteosta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava, 2013), mutta nyt siihen on pakko tarttua, koska minusta taisi tulla Mia Kankimäki -fani. Naiset joita ajattelen öisin on yksi lumoavimmista ja inspiroivimmista ja kyllä, myös kliseisesti ihanimmista kirjoista, jonka olen tänä vuonna lukenut. Postauksen alun lainauksessa kuvaillun haahuiluvaiheen jälkeen Kankimäki saa hurjan idean: hän päättää tutustua 1800-luvun naistutkimusmatkailijoihin ja lähteä heidän jalanj...

Florence (Virpi Rautsiala) ja Cosmé McMoon (Tapio Nykänen). Kuva ja kuvankäsittely: Antti Karppinen Yksi Kuopion kaupunginteatterin syksyn ohjelmiston uutuuksista on teatterinjohtaja Pekka Laasosen ohjaama Suurenmoista! , joka sai ensi-iltansa vajaa viikko sitten. Näytelmä kertoo Florence Foster Jenkinsistä , jonka tarina on monelle tuttu ainakin elokuvasta Florence , jonka pääosassa on Meryl Streep . Itse en ole elokuvaa nähnyt, joten menin katsomaan näytelmän ilman sen kummempia ennakko-odotuksia tai mielikuvia Florencesta. Florence Foster Jenkins oli amerikkalainen seurapiirijulkkis ja amatöörisopraano, joka tuli tunnetuksi laulutaidostaan - tai siis lähinnä sen puutteesta. Armoton arvostelu ja pilkka ei estänyt Florencea pukeutumasta pröystäileviin esiintymisasuihin ja laulamasta oopperaa ja aarioita yleisön edessä. Omalaatuisesta ja itsevarmasta esiintyjästä tuli eräänlainen kulttihahmo, jonka laulajanuraa tukivat - joko vakavissaan tai vitsillä - monet silmäätekevät ja muu...