maanantai 8. maaliskuuta 2010

Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema

Kun joku rakkaista katoaa, maksamme tuhat kalvavaa valitusta siitä, että yhä elämme. Hänen kuolemansa paljastaa hänen harvinaisen mutkattomuutensa; hänestä tulee yhtä autio kuin maailmasta, jonka hänen poissaolonsa tekee hänelle olemattomaksi ja jonka hänen läsnäolonsa teki hänelle täysin todelliseksi. Meistä tuntuu, että hänellä olisi pitänyt olla suurempi sija elämässämme - tietyissä rajoissa koko sija. Takerrumme valhekuvaan - hän oli vain yksi muiden joukossa.

Simone de Beauvoirin tiivis, omaelämäkerrallinen romaani kertaa Beauvoirin kokemuksia äitinsä kuolinvuoteen äärellä. Romaanin kerronta on erittäin todentuntuista, kuin katsoisi dokumenttia. Äidin ruumiin ja mielen rappeutumista ei kaunistella tippaakaan, ja syövän leviämistä kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Kirja ei välttämättä sovi juuri läheisensä menettäneille tai itse syöpää sairastaville - tässä ei ole mitään lohduttavaa tai luonnollista. Romaanin nimestä huolimatta kuolema on kaikkea muuta kuin lempeä. Se on väkivaltainen taistelu, varsinkin jos rakastaa elämää.

Beauvoirin teos ei ole ylistyslaulu tai tunteikas muistokirjoitus kirjailijan äidille. Romaani on pikemminkin matka syvälle Beauvoirin omaan äitisuhteeseen, jossa hän pohtii äitinsä elämää ja luonnetta melko kriittisesti. Samalla hän maalaa äidistään erittäin realistisen kuvan naisena ja ihmisenä sekä kertoo seikkaperäisesti syövän vähemmän kehittyneistä hoitokeinoista 1960-luvulla. Oman tunnelmansa tarinaan tuovat myös kuvaukset yöllisistä taksimatkoista äidin luo sairaalaan de Beauvoirin pitkäaikaisen ystävän Sartren kanssa.

Kirjan ovat lukeneet myös Hreathemus ja Erja.

Simone de Beauvoir: Lempeä kuolema. Kirjayhtymä. 1966. 97 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Une mort trés douce
Suomentaja: Outi Kasurinen-Badji

Wikipedia: Lempeä kuolema
Wikipedia: Simone de Beauvoir

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti