Siirry pääsisältöön

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Uudessa kodissa on ensimmäisenä yönä oma tunnelmansa. Jännittää vähän, olo on kuin yövieraalla. Talo ei ole vielä ystävä. Sen tuoksu ja äänet korostuvat päivään nähden. Ne eivät ole vielä tuttuja, eivät kuulu vieraalle, joka valvoo ja kuuntelee yötä.

Karoliina Timosen esikoisromaani Aika mennyt palaa on ollut monen kirjabloggaajan käsittelyssä jo pelkästään siitä syystä, että kirjailija kuuluu itsekin bloggaajakaartiin. Monen muun tavoin minua sekä kiehtoi että hiukan arvelutti (virtuaali-)tutun bloggaajan kirjan lukeminen saati sen arvostelu. Mutta onneksi - taas monen muun tavoin - pelkoni siitä, etten pitäisikään kirjasta ja joutuisin keksimään hienovaraisen tavan sanoa se (koska osaan olla myös ilkeä :D) oli täysin turha. Nautin kirjan lukemisesta yllättävän paljon, sen juoni piti otteessaan ja henkilöt olivat aidontuntuisia. Mainitsin myös aiemmin, että romaani aiheutti minussa jänniä tunnereaktioita: liikutun lukiessani vain ani harvoin, mutta eräs äidin ja lapsen välinen kohtaus romaanissa (kirjan lukeneet tietänevät mitä tarkoitan) sai kyyneleet silmiini.

Kirjassa päähenkilö Klarissa, hänen aviomiehensä Mikael ja heidän kaksi lastaan muuttavat miehen työn perässä vuodeksi Bostoniin. Klarissa on päättänyt omaksua kotiäidin roolin ja odottaa jännityksellä perheen uutta elämää uudessa kodissa. Menomatkalla Yhdysvaltoihin Klarissan mielessä alkavat kuitenkin kummitella oudon todentuntuiset unet ranskalaisesta Corinnesta. Vähitellen Klarissan ja Corinnen elämänvaiheet alkavat kietoutua omituisilla tavoilla yhteen. Kahdessa tasossa kulkeva tarina avautuu pikkuhiljaa, ja kutkuttava jännitys säilyy loppuun asti.


Samastuin välillä vahvasti Klarissaan. Jännitys työelämän vaihtumisesta kotiäidin arkeen, joka ei todellisuudessa välttämättä olekaan mitään pullantuoksuista idylliä, tuntui hirvittävän tutulta. :) Toisaalta pidin romaanissa myös siitä, miten lämpimän yksityiskohtaisesti lapsiperheen arkea oli kuvailtu. Monissa pienten lasten perheistä kertovissa romaaneissa sivuutetaan täysin sellaiset arjessa toistuvat toimet kuten nukkumaanmeno ja päiväunet, leikkipuistoon kävelyt, ruoanlaitto yms., joista tavallinen, "tylsä" arki pitkälti koostuu. Ihanaa, että tässä romaanissa nuo arkiset hetket oli nostettu esiin. Myös romaanin useat intertekstuaaliset viittaukset kaunokirjallisuuteen kutkuttivat lukutoukka-lukijan mieltä. :)

Jos jotain risuja täytyisi jaella, niin antaisin moitteita kirjan kannelle: naisen kasvot ovat ehkä vähän liikaa ja antavat kirjasta turhan viihteellisen vaikutelman. Muuten kannen rakennuksesta ja siniharmaista sävyistä tuli mieleen eräs Sarah Watersin Vieras kartanossa -romaanin kansista (hmm... vähän samankaltaista aavemaista tunnelmaa löytyi tästä muutenkin). :)

Lisätietoa kirjasta ja linkkejä muiden bloggaajien kirjoittamiin arvioihin löytyy myös Karoliinan Kirjava kammari -blogista.

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa. Tammi. 2012. 282 sivua.

Tammi: Aika mennyt palaa

Kommentit

  1. Kiitos hyvästä arviosta, Zephyr! Oli kiva kuulla, että myös se lapsiperheen arjen kuvailu miellytti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liippasi myös todella läheltä omaa elämäntilannettani kotona pienen vauvan kanssa; myös oikein sopiva kirja lukea vauva kainalossa. ;)

      Poista
  2. Kiva kun tykkäsit tästä! Minäkin pidin kovasti, muistelen kirjaa edelleenkin lämmöllä vaikka lukemisesta on jo aikaa. Mieleenpainuva tarina!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin kului lukemisen ja arvion kirjoittamisen välillä runsaasti aikaa, mutta kirjan tapahtumat ja henkilöt säilyivät kyllä yllättävän hyvin mielessä. Mieleenpainuva todellakin! :)

      Poista
  3. Tuo arkisten asioiden kuvaus toi kirjan jotenkin lähemmäs :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja arjen kuvaus teki erityisesti Klarissasta jotenkin todellisemman oloisen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude