Siirry pääsisältöön

Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

Nina Hemmingssonin piirrosjälkeä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua kovin kauniiksi. Hemmingssonin sarjakuvan tyhjäsilmäiset tuijottajahahmot ovat rumia, rujoja ja surkeita. Mustavalkoiset ruudut ovat suoraviivaisen pelkistettyjä, ja värikuviakin synkentävät tummat varjostukset. Hemmingsson ei turhia kaunistele.

Sarjakuvateoksen takakansikin lupaa, että "Hemmingsson ei arkaile sanoa ääneen sitä, mitä yleensä kaunistellaan ja mistä kuuluu vaieta." Odotettavissa on siis ahkeraa tabujen rikkomista sekä vaivaantumista ja paheksuntaa aiheuttavien aiheiden käsittelyä. Pidin siitä, että Hemmingsson ei yritä rikkoa tabuja vain tabujen rikkomisen vuoksi, ravistellakseen tai kauhistuttaakseen lukijaa. Sen sijaan hän tuntuu pohtivan sitä, miksi jokin asia on tabu: miksi esimerkiksi masennuksesta, lihavuudesta tai vanhusten seksuaalisuudesta ei saisi puhua ääneen. Hemmingsson itse myös kritisoi omia lukijoitaan ja sarjakuvakriitikoita: kun hän yrittää puhua ahdistuksestaan, kriitikot ihastelevat sitä, kuinka hän käsittelee tasa-arvoa; kun hän haluaisi paeta ja piiloutua julkisuudelta, häntä vaaditaan esiin kertomaan siitä, millaista on olla nainen...

Osa Hemmingssonin teoksesta jäi minulle vähän hämäräksi; joidenkin kuvien sanomaa oli vaikea tulkita. Huumorin roisius yllätti välillä, mutta toisaalta teos pakotti hyvällä tavalla pois omalta mukavuusalueelta. Pohjimmiltaan Hemmingsson ruotii (mitäs muuta kuin) ihmissuhteita ja pohtii tärkeitä kysymyksiä: Olemmeko koskaan tyytyväisiä itseemme? Milloin vaadimme toiselta ihmiseltä liikaa? Teokseen mahtuu myös yksi pidempi tarina, "Kun Vinnie Vincent lähti Kissistä", joka kertoo (ilmeisesti Hemmingssonin) oman lapsuus- ja teini-iän kaveriporukan intohimoisesta Kiss-fanituksesta. Nostalgisesta tarinasta tuli ihan omat fanitusmuistot mieleen, tosin bändi oli eri. :)

Nerokas, mauton, erilainen, häiritsevä ja hyvällä tavalla räävitön teos!

Hemmingssonin sarjakuvaa on luettu ja hehkutettu myös Susan, Erjan, Booksyn ja Vauhkon blogeissa.

Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt. WSOY. 2011. 126 sivua.
Ruotsinkielinen alkuteos: Jag är din flickvän nu
Suomentaja: Saara Pääkkönen

WSOY: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt

Kommentit

  1. Noilla adjektiiveilla kuvailtuja teoksia pitäisi lukea ehkä enemmänkin, kuten sanoit, mukavuusalueelta poikkeaminen tekee hyvää :D Erittäin mielenkiintoiselta kuulostava tapaus, pistetääs nimi muistiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä saattaa tosiaan yllättyä positiivisesti, kun uskaltaa kokeilla jotain vähemmän tuttua ja turvallista. Tämäkään sarjakuva ei ensinäkemältä hivellyt silmiä, mutta kannatti silti lukea! :)

      Poista
  2. Heippa! Sinulle on blogissani haaste. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude