Siirry pääsisältöön

Haruki Murakami: Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage

Maybe I am fated to always be alone, Tsukuru found himself thinking. People came to him, but in the end they always left. They came, seeking something, but either they couldn't find it, or were unhappy with what they found (or else they were disappointed or angry) and they left. One day, without warning, they vanished, with no explanation, no word of farewell. Like a silent hatchet had sliced the ties between them, ties through which warm blood still flowed, along with a quiet pulse.

I pre-ordered Haruki Murakami's new novel ages ago and finally got it about a week ago. It was the perfect book to take along on a end-of-summer trip to the west coast of Finland (although if my destination had been Hämeenlinna, it would've been even more perfect... for reasons that will be explained later). ;) I think I will always associate the novel with the strange places and situations that I read it in: from a freezing cabin in the middle of the night to the cosy bed of a warm hotel room...

The impressively named Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage tells the story of a man who has been rejected and exiled from his close group of five high school friends. The reason for the ostracisation has never been explained to Tsukuru, and he has never gotten over the incident. Now, as an adult, he leads a lonely, relatively passive life with very few interests and no long-term emotional attachments. Finally, a wannabe-girlfriend urges him to find out the reason behind his traumatic experience in the past. During his search, Tsukuru finds himself accused of a serious crime he does not remember committing. But he (and the reader) cannot help but wonder if there is another alternate reality or perhaps another memory or a dream in which he actually did commit the crime...

I have to admit that while I was reading and right after I finished the book, I felt sort of confused, even slightly disappointed and let-down. Maybe 1Q84 was so great that my expectations were way too high. Compared to 1Q84, this book is somehow simpler, minimalistic. It's like Murakami is going back to the basics of his novels, to all the familiar things that make his novels his: the seemingly ordinary, middle-aged male protagonist; the importance of classical music; cooking simple, but tasty dinners; using exercise as a way to clear the mind; small hints at something magical or fantastic: alternate realities, dreams, look-alikes... All the elements are there, but in a simpler, subtler form.

Interesting cover design: the "fingers" on the sleeve cover are plastic windows.
The basic storyline is simple and straightforward - perhaps deceivingly so. Tsukuru Tazaki simply wants to find out why his four friends rejected him and he travels to find each of the four in turn. On the way, he receives help from various minor characters: Haida, the philosophical, music-loving swimmer; Sara, the potential girlfriend; and a Finnish girl named Olga. :)

Tsukuru Tazaki's travels also take him to Helsinki and Hämeenlinna. (This is only the second time in all of Murakami's novels that his main character travels outside Japan! The first was in Sputnik Sweetheart where Sumire goes to Greece.) I think that Finnish readers will enjoy this section of the novel; I certainly did! :) I got the impression that Murakami himself must have visited the places he describes, because the descriptions of e.g. a hotel room in central Helsinki and a café near the market square in Hämeenlinna are so vivid and detailed.

One of the best parts of the novel (which has very little to do with the plot, really) is a conversation Tsukuru has with two young Finnish girls who approach him in Hämeenlinna. He is eating cherries on a bench when the two girls start talking to him, asking him where he's from. Another part that made me smile is when a tiny, old Finnish man who looked as if he were enraged about something plants himself in the passenger seat of Tsukuru's car to show him the way to a cabin. :) Tsukuru also wonders whether it is appropriate to give tips in Finland, watches the trains come and go at the Helsinki Central Station and comes to the following brilliant conclusion: Coming up with witty sayings about life seemed, after all, to be a trait shared by all Finns. The long winters might have something to do with it.

But as I said, my overall first impression of the book was not that great. Part of the reason for this is also Tsukuru himself: he is probably one of the most unlikeable protagonists that Murakami has ever created. He is totally passive, has no self-confidence or self-esteem, and wanders through life aimlessly, trying to figure out what's wrong with him, because nobody loves him! He is definitely an antihero and I found it hard to sympathise with him at all.

Now that it has been several days since I finished the book, I'm starting to understand that there's definitely more there than meets the eye. There are multiple layers, some of which are only hinted at. And there may be a reason why Tsukuru seems so passive and distant, so black-and-white, entirely colorless... I don't think I can analyse it here without giving away too much.

I don't know what reality to believe in anymore, but I do know that now I'm confused in a good way. :)

And finally, in Finnish: Romaanin suomennos, Värittömän miehen vaellusvuodet, ilmestyy Tammen kustantamana viikon päästä, 4.9. Murakamia on nyt ensi kertaa suomennettu suoraan japanista, ei englanninkielisestä käännöksestä. Suomennos on Raisa Porrasmaan käsialaa. Kirja tuotti minulle aluksi pienen pettymyksen, mutta se on alkanut vasta nyt jälkeenpäin herättää muitakin ajatuksia. Murakami osaa kyllä hämmentää lukijan mieltä, ja tämäkin romaani on minusta moniulotteisempi kuin miltä se aluksi vaikuttaa. Lukumusiikiksi suosittelen Franz Lisztin Années de pèlerinagea; syy siihen käy kyllä pian ilmi kirjaa lukiessa. Itse oli pakko käydä heti kirjan päätyttyä kuuntemassa tuo kappale. :)

Haruki Murakami: Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage. Knopf. 2014. 386 pages.
Originally published in Japanese as Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, Kare no Junrei no Toshi
Translated by Philip Gabriel

Random House: Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage

Kommentit

  1. Mietin luettuani juurikin tuota, että onko tässä romaanissa ovelasti toinen tai useampia kerroksia, joita ei heti huomaa. Tämä on tavallaan petollisen helppo, mutta tarkemmassa tarkastelussa ehkä sittenkin salaovela.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin minäkin ajattelin. Ensin petyin helppouteen ja yksinkertaisuuteen, mutta ehkä tämä romaani on taas astetta vaikeammin avautuva kuin monet muut Murakamin teokset.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi