Siirry pääsisältöön

Tittamari Marttinen & Aiju Salminen: Ikioma perheeni

Minä rakastan ikiomaa perhettäni, mutta minusta on kivaa se, että kavereiden perheet ovat toisenlaisia. Jollakin on yksi äiti tai yksi isä, jollakin yksi molempia, jollain on isä ja äitipuoli tai äiti ja äidin poikakaveri... Olisi kummallista, jos kaikkien perheet olisivat samanlaisia. Emmehän me ihmisetkään ole.

Tittamari Marttisen kirjoittama ja Aiju Salmisen kuvittama Ikioma perheeni on kotimainen lastenkirja, jonka päähenkilö elää sateenkaariperheessä. Tämä oli pakko hankkia heti meidänkin perheeseen!

Kirjassa kerrotaan takakannen mukaan "erilaisista perhemuodoista" ja melkoinen kirjo erilaisuuksia siihen mahtuukin mukaan: Päähenkilö Kuu elää yhdessä äidin ja maman kanssa. Samassa kerrostalossa asuu Kim, jolla on kaksi isää. Kuun äiti on synnyttänyt Kimin, joten tämä on oikeastaan Kuun biologinen veli. Yhdessä perheet muodostavat apilaperheen. Kuun kummi taas on transsukupuolinen Niki.

Vähän tuntuu siltä, että kirjaan on tungettu mukaan vähän liiankin paljon sulateltavaa. Toisaalta kahden äidin tai isän perheistä, apilaperheistä ja transsukupuolisuudesta kertovia lastenkirjoja ei tosiaankaan ole liikaa, joten ainakin kaikki nämä aiheet löytyvät nyt yksien kansien välistä.

On Kuun syntymäpäivä. Äiti ja mama laulavat hänelle aamulla, ja hän leipoo Nikin kanssa kakun. Lopuksi kaikki lähtevät yhdessä eväsretkelle. Leppoisan tarinan lomaan on ripoteltu lapselle sopivan yksinkertaisia tietoiskuja mm. hedelmöityshoidoista (maman sisällä oleva munasolu tarvitsi kaverikseen siittiösolun ennen kuin hänen sisällään alkoi kehittyä lapsi) ja transsukupuolisuudesta (Niki sanoi, että kun hän oli syntynyt, hän oli ollut tyttö. Hänestä oli kuitenkin aina tuntunut siltä, että hän on poika.). Vaikeista ja monimutkaisista aiheista kerrotaan luontevasti ja selkeästi.

En tiedä, mikä kukkahattutäti minussa elelee, muta minä vierastan sitä, että lähes kaikissa "erilaisista" perheistä kertovissa kirjoissa lastenhankkimiskeinojen käsittely tuntuu olevan lähes pakollista. Toki jossain vaiheessa lapsi on varmasti kiinnostunut alkuperästään ja silloin siitä voi toki jutella, mutta olisihan se koomista, jos kaikissa heteroperheistäkin kertovissa lastenkirjoissa selitettäisiin seikkaperäisesti muna- ja siittiösolujen kohtaamisista! Olisi ihanaa lukea kotimaista lastenkirjaa - vaikka kuvakirjaa - jossa kerrottaisiin vain sateenkaariperheen arjesta, eikä mistään kliinisistä munasoluista ja siittiöistä ruiskuissa... Toisaalta moni (sateenkaariperheenkin) lapsi kiinnostuu noista asioista myöhemmällä iällä, ja Ikioma perheeni -kirjakin on suunnattu jo vähän isommille, ehkä alakouluikäisille lapsille.


Koska omaa perhemuotoaan on niin vaikea löytää lastenkirjojen sivuilta, pitää toisinaan käyttää luovuutta. :) Meillä on aina luettu paljon, ja 2-vuotiaan tyttäremme kirjahylly on täynnä lastenkirjoja. Olemme osin oma-aloitteisesti, osin lapsen pyynnöstä alkaneet "sateenkaarevoittaa" osan lastenkirjojen perheistä, jotka todellisuudessa koostuvat (lähes poikkeuksetta) isästä, äidistä ja lapsesta/lapsista. Esimerkiksi Sanna Pelliccionin mainio Onni-poika-kirjasarja on meillä kokenut pienen muutoksen: Onni-pojan isästä on tullut äiti! Lukiessa pitää tietenkin muistaa aina korvata sana 'isä' 'äidillä', mutta lapsi kyllä nykyään jo korjaa, jos itse erehtyy jossain kohdassa mainitsemaan Onnin isän! Toivottavasti eivät päiväkodissa hämmenny, jos siellä luetaan samoja kirjoja, ja tyttäremme alkaa inttää, että Onni-pojalla onkin kaksi äitiä (joista toisella on toisinaan kuvissa jostain syystä pientä parransänkeä...). ;)

Mutta se, että tällaisella "sateenkaarevoittamiselle" on tarvetta, kertoo ainakin siitä, että sateenkaariperheistä kertoville lastenkirjoille on huutava pula. Ikioma perheeni on siis tärkeä kirja.

Pakko kuitenkin tehdä pieni huomautus kirjan kuvituksesta. Erään sivun kuvaan (alla) on eksynyt virhe, jonka voisin kuvitella lapsilukijankin huomaavan. Tekstissä kerrotaan, että "äiti ja mama, Niki ja Koira, minä ja Kim" lähtevät retkelle ja mukaan tulee myös Kimin isä, Vesa, joka lennättää retkipaikalla leijaa. Kimin "iskä", Antti, on töissä. Kuvassa kuitenkin Antti onkin mukana retkellä ja lennättää leijaa Vesan istuessa maassa. Niki ja Koira sen sijaan ovat unohtuneet retkiseurueen matkasta.


Lähde: Kustannus Oy Pieni Karhu
Tittamari Marttinen & Aiju Salminen: Ikioma perheeni. Pieni Karhu. 2014. 44 sivua.

Pieni Karhu: Ikioma perheeni
HS: "Nyt saatiin sukupuolineutraali lastenromaani"

Kommentit

  1. No onpas tosiaan mahdutettu monenlaista näin ohueen kirjaan. Lainasin tämän kirjastosta, mutta pojat eivät ole yhtään kiinnostuneita lukemisesta, koska kirja näyttää ulkoisesti niin paljon tyttöjen kirjalta. Sukupuolineutraalimpi kuvitus olisi sopinut tähän hyvin, sillä tosiaan perinteisestä perhemallista poikkeavista perheistä ei tungokseen asti ole kirjoitettu. Tuossakin olet oikeassa, että sateenkaariperheen arki olisi ihan riittävä sisältö, ei sitä kaikkea tarvitse niin juurta jaksaen selittää, kun ei samaa tehdä heteroparienkaan kohdalla. Vähän kuin Mikko Mallikkaassa isä on yksinhuoltaja ja sillä selvä - sellaista asennetta kaipaisin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Mikko Mallikas -tyyppinen kirjasarja, jossa pääosassa onkin sateenkaariperhe, olisi muuten aivan loistava! Perheen perustamista voitaisiin jossain kirjassa käsitellä, mutta muuten riittäisi, kun kerrottaisiin perheen arjesta ja siitä, miten se loppujen lopuksi ei juuri poikkea muista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude