Siirry pääsisältöön

Sateenkaaren alla: kertomuksia perheistä

Lapsemme ollessa pieni vauva kolahti postiluukusta hänen syntymätodistuksensa. Siinä luki "avioliiton ulkopuolella syntynyt". Itkin silloin vuolaasti tuo lappunen kädessäni, enkä vieläkään voi ymmärtää, miten niin pienellä lauseella voi olla niin suuri merkitys. Lapsellamme on koko elämänsä ajan syntymätodistus, jossa lukee "avioliiton ulkopuolella syntynyt", vaikka hänellä on kaksi hyvin rakastavaa vanhempaa, jotka ovat sanoneet toisilleen "tahdon" ja joilla molemmilla on vihkisormus vasemman kätensä nimettömässä.

Heti alkuun täytyy sanoa, että olen jäävi arvostelemaan tätä teosta. Puolisoni osallistui kirjan tekemiseen, vaikka meidän perheemme tarinaa ei siitä löydykään. Haluan kuitenkin mainostaa tätä blogissani, vaikka olenkin täysin puolueellinen. :)

Tässä kuussa ilmestynyt Sateenkaaren alla koostuu 30 sateenkaarevan perheen tai heidän läheisensä tarinasta. Tarinat ovat hyvin henkilökohtaisia, osa ymmärrettävästi nimettömiä, osa omalla nimellä kirjoitettuja. Osa teksteistä on muokattu haastattelun pohjalta, mutta kaikki ovat siis omakohtaisia kertomuksia perinteisestä heteroperhemallista poikkeavan perheen muodostamisesta ja sellaisessa elämisestä.

Kirjan perheisiin mahtuu mukaan kaikkia sateenkaaren värejä nais- ja miesparien perheistä yksinhuoltajiin, tukivanhempiin ja apilaperheisiin. Ääneen pääsee myös mm. sateenkaariperheen mummo sekä yksi sateenkaariperheessä varttunut nuori nainenkin. Jälkimmäisen on myös media nostanut esiin; onhan "ilmiö" tavallaan uusi ja ainakin ajankohtainen. Suomessa sateenkaariperheiden lastenhankinta alkoi yleistyä vasta 1990-luvun lopussa, kun hedelmöityshoitoklinikat alkoivat tarjota palveluitaan myös naispareille ja itsellisille naisille. Tätä ennen valtaosa sateenkaariperheissä elävistä lapsista oli syntynyt alun perin heteroseksuaaliseen parisuhteeseen. Niinpä ensimmäiset yksinomaan sateenkaariperheessä varttuneet lapset alkavat vasta nyt olla aikuisuuden kynnyksellä.

Sateenkaariperheet ja samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja avioliitot ovat ajankohtainen ja mediaseksikäs aihe viimeaikaisten lakimuutostenkin takia. Sateenkaaren alla -teos tuo keskusteluun tärkeän lisän tuomalla esiin moninaisten perheiden henkilökohtaisen näkökulman. Poliittiset päättäjät ja uskontoon vetoavat moralisoijat tuntuvat joskus unohtavan, että nämä perheet ovat jo olemassa ja elävät tavallista arkea, jota takaperoiset lait ja säädökset ennakkoluuloista puhumattakaan vain hankaloittavat. Kirjasta löytyy myös surullisia esimerkkejä siitä, mihin lain tuoman turvan puuttuminen voi pahimmillaan johtaa erotilanteissa, joissa molempaa vanhempaa ei pidetä lapsen huoltajina. Tämän kirjan lukeminen tekisikin hyvää kaikille, jotka ovat jollain tavalla tekemässä perhepoliittisia päätöksiä.


Kirjan kirjavia sateenkaariperheitä yhdistää palava halua saada lapsia. Lapsi on usein pitkän harkinnan ja jopa vuosien tai vuosikymmenien yrityksen, toiveiden ja ajatustyön tulos. Naisten ja naisparien hedelmöityshoidot ovat usein pitkä, henkisesti ja fyysisesti raskas, useita tuhansia euroja maksava prosessi, johon kukaan ei lähde hetken mielijohteesta. Puhumattakaan miespareista, joiden lastenhankintamahdollisuudet ovat vieläkin rajallisempia. Saadut lapset ovat takuulla harkittuja, toivottuja ja rakastettuja.

Suurimman vaikutuksen minuun teki vanhempi pari, yli 40 vuotta yhdessä olleet miehet, jotka olivat vuosien varrella toimineet korvauksetta epävirallisina tukihenkilöinä ja eräänlaisina "varaisinä" useille lapsille, joista vanhimmat ovat jo aikuisia. Parin kohtaamat ennakkoluulot ja suoranainen vihamielisyys oli hurjaa luettavaa. Tällaisetkin perheet ovat korvaamattoman arvokkaita, vaikka yhteiskunnassa usein näkymättömiä.

Sateenkaaren alla: kertomuksia perheistä. Toim. Maria Rintamäki, Hanna-Leena Autio, Karoliina Riihiluoma & Liisa Suvanne. Atena. 2015. 173 sivua.

Atena: Sateenkaaren alla
Sateenkaariperheet.fi

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude