Linn Ullmann: Rauhattomat

Kun kirjoittaa todellisista henkilöistä, kuten vanhemmista, lapsista, rakastetuista, ystävistä, vihamiehistä, sedistä, veljistä tai satunnaisista ohikulkijoista, heistä on pakko tehdä fiktiivisiä. Luulen että se on ainoa keino puhaltaa heihin eloa. Muistaminen on sitä että katselee ympärilleen, yhä uudestaan ja uudestaan, joka kerta yhtä hämmästyneenä.

Linn Ullmannin romaani rakentuu muistoista. Se on vahvasti omaelämäkerrallinen, mutta luokitellaan silti fiktioksi. Siinä ei ole mitään, mikä ei voisi olla totta. Mutta muistot ovat epäluotettavia, vääristyneitä kummajaisia. Ullmann muistaa, mitä tapahtui, tai luulee muistavansa, mutta jotakin olen varmasti keksinyt, hän toteaa, ja osa on muiden kertomia tarinoita, muistoja muistoista.

Aina kun Linn Ullmannista puhutaan, tämän vanhemmat tulevat väistämättä jossain vaiheessa puheeksi. Näyttelijä Liv Ullmannin ja ohjaaja Ingmar Bergmanin tytär saa pakostakin vastailla kysymyksiin kuuluisasta äidistään ja ennen kaikkea isästään. Heistä tämäkin kirja kertoo, vaikka Ullmann totesikin Helsingin kirjamessuilla, että hänen mielestään parasta palautetta on se, kun lukijat tulevat kertomaan, että heidänkin isänsä ja äitinsä on ollut juuri samanlainen. Ullmann sanoi toivovansa, että Rauhattomia luettaisiin fiktiivisenä romaanina, ei omaelämäkerrallisena lapsuustilityksenä. Siksi kirjan henkilötkin ovat nimettömiä; he voisivat ainakin teoriassa olla ketä tahansa.

Romaanin tytön lapsuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen. Ensinnäkin isällä on neljä taloa, kaksi autoa, viisi vaimoa, yksi swimmingpool, yhdeksän lasta ja yksi elokuvateatteri. Vanhoilla päivillään isä ajaa Fårössä meren rantaa pitkin isolla punaisella naistenpyörällä. Säntillisyys on aina ollut isälle tärkeää, minkäänlaista myöhästymistä tai improvisointia ei sallita. Siispä tytär ymmärtää huolestua, kun isä myöhästyy sovitusta tapaamisesta 17 minuutin verran.

Tyttärellä ja isällä on projekti: he aikovat kirjoittaa isän vanhenemisesta kirjan. Tytär ehtii nauhoittaa kuuden nauhan verran keskusteluja ennen kuin isä on liian huonokuntoinen haastateltavaksi. Noiden haastattelupätkien luurangon ympärille Ullmann saa rakennettua tämän runsaan ja rikkaan romaanin. Vanheneminen on siinä vain yksi teema muiden joukossa. Ytimessä on perhe, joka ei koskaan ole ollut perhe perinteisessä mielessä: tytön isä ja äiti eivät missään vaiheessa ole naimisissa tai vietä aikaa perheenä yhdessä lapsensa kanssa. Isä ei aina osaa olla isällinen vaan tuijottaa pikkutyttöään kauhistuneen uteliaana. Äiti ei aina osaa olla äidillinen vaan lähtee luomaan uraa maailmalle ja jättää kaipuusta pakahtuvan tyttärensä erinäisten lapsenvahtien hoiviin.

Linn Ullmann Helsingin kirjamessuilla 2016

Tytön vanhemmat viettävät boheemia, sosiaalista elämää, mutta silti yksinäisyydellä ja hylätyksi tulemisen pelolla on suuri rooli heidän elämässään. Ja vaikka lapsi tuntuu jäävän monesti taka-alalle, kirjasta välittyy silti valtava määrä rakkautta, lämpöä ja välittämistä. Tavallaan romaani on kunnianosoitus tai rakkaudenosoitus tytön äidille ja isälle, kaikkine vikoineen ja oikkuineen. Harvoin pääsee lukemaan näin liikuttavaa, rehellistä ja lämmintä tarinaa epätäydellisistä muistoista, epäsovinnaisesta perheestä ja pyyteettömästä rakkaudesta.

Suomentaja Katriina Huttunen on syystäkin Jarl Hellemann -palkintoehdokkaana kirjan suomennoksesta. Sulava, kaunis kieli tempaa mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta lähtien.

Linn Ullmann: Rauhattomat. Like. 2016. 381 sivua.
Norjankielinen alkuteos: De urolige
Suomentaja: Katriina Huttunen
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Like: Rauhattomat
Like: Linn Ullmann
Savon Sanomat: Rauhattomat
Yle: "Linn Ullmannin kirja kertoo kuuluisista vanhemmista, mutta siitä ei saa puhua"