Siirry pääsisältöön

Tim Walker: Lost in Suomi

...samana iltana hän toi meille puhtaita lakanoita, jotka piti viikata. Se oli toinen suomalainen sisäurheilulaji, jota en ollut koskaan ennen kokenut. Ajan mittaan opin suorittamaan vaiheikkaan viikkausnäytöksen vaikka silmät kiinni. Tosin en vieläkään ole varma, pitäisikö tästä olla ylpeä.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että lakananveto ja viikkaaminen on jokin suomalainen (tai pohjoiseurooppalainen) erikoisuus. Kuukausiliite teki keväällä aiheesta jutun, joka herätti keskustelua myös omassa perheessäni ja lähipiirissäni. Vaikutti siltä, että suomalaisille lakananveto on itsestäänselvyys, johon liittyy vahvoja mielipiteitä. Lakanoiden oikeaoppinen vetäminen ja viikkaaminen on kulttuurinen outous, joka herättää hämmentävän paljon tunteita.

Tällaisista kulttuurisista outouksista kertoo amerikkalaisen opettajan, bloggaajan, perheenisän ja esikoiskirjailijan Tim Walkerin teos Lost in Suomi, joka ilmestyi samaan aikaan myös englanniksi nimellä Lost in Finland. Helsingin kirjamessuilla Walker nauratti yleisöä kertomalla muutaman esimerkin kirjassaan kuvaamista tilanteista, joissa hän on tuntenut itsensä eksyneeksi suomalaisessa kulttuurissa.

Kirjailija Tim Walker Helsingin kirjamessuilla 30.10. Haastattelijana Mirjam Ilvas.
Kirjassa Walker ihmettelee muun muassa sitä, kuinka työtovereita saa/kuuluu tervehtiä Suomessa vain kerran saman päivän aikana (useampi tervehdys on liioittelua ja saatetaan tulkita suorastaan epäkohteliaaksi!), mikä on opettajainhuoneen kahvinjuontietiketti ja miksi entistä presidenttiä ei saa olla huomaavinaankaan, kun tämä kävelee kadulla vastaan (ei tietenkään!). Sauna, kaamos, marjastus, yletön jäätelönsyönti ja vanhempainvapaan ihme tulee kaikki käsiteltyä samaan lämpimään, arkiseen, humoristiseen tyyliin.

Anekdoottien taustalla kulkee tarina siitä, kuinka Walker tutustui suomalaiseen vaimoonsa, muutti Suomeen, ryhtyi opettajaksi huipputason koulutusjärjestelmästään tunnetussa maassa ja päätyi lopulta kuopiolaiseen leikkipuistoon ihmettelemään sitä, missä kaikki muut koti-isät olivat.

Lost in Suomi on hymyilyttävä hyvän mielen kirja täynnä osuvia huomioita Suomesta ja suomalaisuudesta. Lukiessa nauroin ääneen ja samalla minut valtasi jännä ylpeyden tunne: Suomi voi näyttäytyä muualta tulleen silmin hyvällä tavalla hassulta. Ja onhan se nyt aika siistiä, että suomalaiset juovat eniten kahvia maailmassa ja että pikkulapset passitetaan päiväkodissa ulos leikkimään niin rankkasateella kuin paukkupakkasellakin. Kirja tarjoaa erinomaisen katsauksen Suomen outouksiin muista kulttuureista tuleville ja se on oivallinen muistutus myös siitä, että asiat joita itse pitää usein itsestäänselvyytenä (mattotelineet! tuuletusparvekkeet!) voivat olla ulkomaalaisille käsittämättömiä, ihmeellisiä ja hämmennystä herättäviä. 

Tim Walker: Lost in Suomi. Kustantamo S&S. 2016. 207 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Lost in Finland
Suomentaja: Maija Kauhanen 
Kustantamolle kiitos arvostelukappaleesta! 

Kustantamo S&S: Lost in Suomi
Kustantamo S&S: Tim Walker
Tim Walkerin blogi Taught by Finland

Kommentit

  1. Kuulostaa mainiolta! Erityisesti kiinnostaa mahdollisuus nähdä omaa arkea toisin silmin. On varmasti todella paljon asioita, joiden kulttuurisidonnaisuutta ei tule lainkaan ajatelleeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Tekee ihan hyvää välillä katsoa asioita toisesta näkökulmasta. :)

      Poista
  2. Ja vielä yksi lisä mattotelineisiin ja tuuletusparvekkeisiin: astiankuivatuskaappi. On kuulemma hyvin suomalainen keksintö ja kuinka kätevä. Tietenkin astianpesukoneiden aikana vähän menettänyt merkitystään.

    VastaaPoista
  3. Tämänhän voisi vaikka lukaista juuri siitä syystä kuin Jonna tuossa yllä mainitsee eli kurkistaa, miltä Suomen arki näyttää toisen silmin. Olen itsekin asunut jo sen verran kauan muualla, että minullekin Suomi näyttäytyy erilaisena kuin jos asuisin siellä.

    Tuo lakanahomma oli unohtunut, mutta nyt kun se tuli esille niin kyllä vain: minäkin osaisin vetää lakanan eli tiedän, miten toimia, jos joku tyrkkää käteeni lakanankulman. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi