Siirry pääsisältöön

Tim Walker: Lost in Suomi

...samana iltana hän toi meille puhtaita lakanoita, jotka piti viikata. Se oli toinen suomalainen sisäurheilulaji, jota en ollut koskaan ennen kokenut. Ajan mittaan opin suorittamaan vaiheikkaan viikkausnäytöksen vaikka silmät kiinni. Tosin en vieläkään ole varma, pitäisikö tästä olla ylpeä.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että lakananveto ja viikkaaminen on jokin suomalainen (tai pohjoiseurooppalainen) erikoisuus. Kuukausiliite teki keväällä aiheesta jutun, joka herätti keskustelua myös omassa perheessäni ja lähipiirissäni. Vaikutti siltä, että suomalaisille lakananveto on itsestäänselvyys, johon liittyy vahvoja mielipiteitä. Lakanoiden oikeaoppinen vetäminen ja viikkaaminen on kulttuurinen outous, joka herättää hämmentävän paljon tunteita.

Tällaisista kulttuurisista outouksista kertoo amerikkalaisen opettajan, bloggaajan, perheenisän ja esikoiskirjailijan Tim Walkerin teos Lost in Suomi, joka ilmestyi samaan aikaan myös englanniksi nimellä Lost in Finland. Helsingin kirjamessuilla Walker nauratti yleisöä kertomalla muutaman esimerkin kirjassaan kuvaamista tilanteista, joissa hän on tuntenut itsensä eksyneeksi suomalaisessa kulttuurissa.

Kirjailija Tim Walker Helsingin kirjamessuilla 30.10. Haastattelijana Mirjam Ilvas.
Kirjassa Walker ihmettelee muun muassa sitä, kuinka työtovereita saa/kuuluu tervehtiä Suomessa vain kerran saman päivän aikana (useampi tervehdys on liioittelua ja saatetaan tulkita suorastaan epäkohteliaaksi!), mikä on opettajainhuoneen kahvinjuontietiketti ja miksi entistä presidenttiä ei saa olla huomaavinaankaan, kun tämä kävelee kadulla vastaan (ei tietenkään!). Sauna, kaamos, marjastus, yletön jäätelönsyönti ja vanhempainvapaan ihme tulee kaikki käsiteltyä samaan lämpimään, arkiseen, humoristiseen tyyliin.

Anekdoottien taustalla kulkee tarina siitä, kuinka Walker tutustui suomalaiseen vaimoonsa, muutti Suomeen, ryhtyi opettajaksi huipputason koulutusjärjestelmästään tunnetussa maassa ja päätyi lopulta kuopiolaiseen leikkipuistoon ihmettelemään sitä, missä kaikki muut koti-isät olivat.

Lost in Suomi on hymyilyttävä hyvän mielen kirja täynnä osuvia huomioita Suomesta ja suomalaisuudesta. Lukiessa nauroin ääneen ja samalla minut valtasi jännä ylpeyden tunne: Suomi voi näyttäytyä muualta tulleen silmin hyvällä tavalla hassulta. Ja onhan se nyt aika siistiä, että suomalaiset juovat eniten kahvia maailmassa ja että pikkulapset passitetaan päiväkodissa ulos leikkimään niin rankkasateella kuin paukkupakkasellakin. Kirja tarjoaa erinomaisen katsauksen Suomen outouksiin muista kulttuureista tuleville ja se on oivallinen muistutus myös siitä, että asiat joita itse pitää usein itsestäänselvyytenä (mattotelineet! tuuletusparvekkeet!) voivat olla ulkomaalaisille käsittämättömiä, ihmeellisiä ja hämmennystä herättäviä. 

Tim Walker: Lost in Suomi. Kustantamo S&S. 2016. 207 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Lost in Finland
Suomentaja: Maija Kauhanen 
Kustantamolle kiitos arvostelukappaleesta! 

Kustantamo S&S: Lost in Suomi
Kustantamo S&S: Tim Walker
Tim Walkerin blogi Taught by Finland
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Jonna / Kirjakaapin kummitus03 marraskuuta, 2016 07:20

    Kuulostaa mainiolta! Erityisesti kiinnostaa mahdollisuus nähdä omaa arkea toisin silmin. On varmasti todella paljon asioita, joiden kulttuurisidonnaisuutta ei tule lainkaan ajatelleeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr03 marraskuuta, 2016 08:42

      Nimenomaan. Tekee ihan hyvää välillä katsoa asioita toisesta näkökulmasta. :)

      Poista
  2. Leena Laurila 03 marraskuuta, 2016 11:44

    Ja vielä yksi lisä mattotelineisiin ja tuuletusparvekkeisiin: astiankuivatuskaappi. On kuulemma hyvin suomalainen keksintö ja kuinka kätevä. Tietenkin astianpesukoneiden aikana vähän menettänyt merkitystään.

    VastaaPoista
  3. Elegia04 marraskuuta, 2016 11:19

    Tämänhän voisi vaikka lukaista juuri siitä syystä kuin Jonna tuossa yllä mainitsee eli kurkistaa, miltä Suomen arki näyttää toisen silmin. Olen itsekin asunut jo sen verran kauan muualla, että minullekin Suomi näyttäytyy erilaisena kuin jos asuisin siellä.

    Tuo lakanahomma oli unohtunut, mutta nyt kun se tuli esille niin kyllä vain: minäkin osaisin vetää lakanan eli tiedän, miten toimia, jos joku tyrkkää käteeni lakanankulman. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe
3 kommenttia
Lue lisää

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude
1 kommentti
Lue lisää