Heikki Hietala: Viisto valo

Makaan selälläni joen pohjassa. Tiedän, että on talvi, koska joen pinta on jäässä. Ilma on tummumassa, mutta vielä ei ole pimeää. Ylitseni virtaava vesi on painanut minut pohjaan keskelle sinne uponneita jätteitä ja romuja. Veden täytyy olla kylmää, mutta en tunne sitä lainkaan; sen sijaan minulla on lämmin ja mukava olo. En hengitä - minun ei tarvitse.

"Nostalginen, yllättävä, aavemainen" - nämä kolme adjektiivia on valittu takakanteen kuvailemaan Heikki Hietalan novellilajitelmaa. Hietalan esikoisromaani Hotelli Tulagi oli positiivinen yllätys: kertomus entisestä toisen maailmansodan hävittäjälentäjästä oli sekä viihdyttävän toiminnallinen että haikean nostalginen. Odotukset novelleita kohtaan olivat siis jo valmiiksi korkealla.

Suomalaiset lukijat saavat nauttia Hietalan tuotoksista hieman jälkijunassa, koska kirjailija kirjoittaa Hannu Rajaniemen tavoin englanniksi, ja teokset pitää siis suomentaa. Tässä tapauksessa välissä ehti kulua viitisen vuotta: alkuperäinen Filtered Light & Other Stories julkaistiin Yhdysvalloissa 2012.

Kokoelmaan tai "novellilajitelmaan", kuten kannessa lukee, kuuluu 19 novellia ja kolme osaa: "Maa", "Tuuli" ja "Tuli". Kaikkia yhdistää jollain tavalla valo: edesmenneen ihmisen kuvajaisen yliluonnollinen kajastus, vanhanaikaisen kameran sokaiseva salamavalo tai vaikkapa yötaivaalla loistavat tähdet.

Ensimmäinen novelli, "Huvila", ei vielä vakuuta, mutta toinen, "Kissankultaa", on jo hyvällä tavalla häiritsevä. Spefiä ja suomikummaa näistä vinksahtaneista tarinoista ainakin löytyy.

Eniten pidin pidemmistä novelleista. "Hiilipohjainen"-nimisessä tarinassa pikkavanhalla koulupojalla on mielikuvitusystävä ulkoavaruudesta, joka on pojan äidin mielestä vähän liiankin karmivan todellisen oloinen. "Kissankultaa" kertoo oululaisesta opettajasta, joka tapaa teerimetsällä oudon valokuvaajan. "Sillan yli"-novellissa eläkkeelle jäänyt historian professori etsii Euroopasta eräässä maalauksessa esiintyvää kaarisiltaa samoihin aikoihin, kun Hitler on nousemassa valtaan. Jälkimmäisessä novellissa oli jo melkein murakamimainen tunnelma, kun aika vääristyy ja rinnakkaistodellisuus tai tuonpuoleinen ilmaantuu esiin.

Suosikkini oli kuitenkin "Hän sokaisi minut tieteellä", jossa neuvostoliittolaiskolhoosiin laskeutuu Maksim Gorki -propagandalentokone Siperian-kiertueellaan. Kolhoosin asukkaat ovat ihmeissään valtavasta peltilinnusta valokuvauslaboratorioineen ja kirjapainoineen, mutta yhden asukkaan silmät aukeavat vierailun seurauksena uudella tavalla. Myös "Takku"-nimisen novellin avausasetelma on herkullinen: minäkertoja saa kesätöitä Lumotun peikkometsän satuhahmona. Peikkopuvussa koikkelehtiminen lasten iloksi kuulostaa mahtavan absurdilta, mutta novellin juoni sortuu lopussa epäuskottavuuteen.

Valo oli viistoa myös kirjaa lukiessa. :)

Toisista novelleista siis pidin, joistakin en, ja kokonaisuutena minulle jäi kokoelmasta hieman epätasainen fiilis. Osa tarinoista tuntui viimeistellymmiltä, melkein jo romaanin aihioilta, osalle taas en lämmennyt lainkaan. Välillä kielen raskaus häiritsi lukukokemusta. Esimerkiksi tällaiset virkkeet ovat uuvuttavia: Mutta astuessani peremmälle ja keihästyessäni parvekkeen avoimesta ovesta sisään virtaaviin auringon viime säteisiin näin hänet.

Suosittelen kirjaa kuitenkin kaikille spekulatiivisen fiktion ja suomikumman ystäville. Nämä novellit olivat viihdyttäviä, yllätyksellisiä ja hyvällä tavalla häiritseviä.

Bloggaajista myös Henna ja Krista ovat lukeneet kokoelman.

Heikki Hietala: Viisto valo. Sitruuna. 2017. 230 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Filtered Light - Other Stories
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Sitruuna Kustannus: Viisto valo
Sitruuna Kustannus: Heikki Hietala