Siirry pääsisältöön

Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois

Kansi: Rafaela Romaya
Ennen naimisiin menoani uskoin, että rakkaus pystyy mihin vain. Pian opin, ettei se kestänyt neljän lapsettoman vuoden painoa. Jos taakka on liian raskas ja pitkäaikainen, jopa rakkaus taipuu, rakoilee, uhkaa särkyä ja joskus myös särkyy. Mutta vaikka se menisi tuhansiksi pirstaleiksi, se ei tarkoita, ettei se olisi enää rakkautta.

Nigerialaisen Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n vastikään suomeksi ilmestynyt esikoisromaani Älä mene pois on vangitseva, hurja tarina avioliitosta, lapsettomuuden tuskasta ja naisen roolista nykypäivän Nigeriassa.

Romaanin arvoituksellisessa alussa Yejide on palaamassa aviomiehensä luo 15 vuoden jälkeen. Seitsemäntoista laukkua odottaa pakattuina lähtöä, mutta oikeastaan tärkeintä omaisuuttaan Yejide kantaa sisällään, teljettynä rintakehäni alle kuin hautaan, pysyvään paikkaan, ruumisarkkumaiseen aarrekirstuuni. Romaanin kieli ja varsinkin dialogi on melko värikästä, ja suomentaja Heli Naski on saanut tekstin soljumaan hienosti.

Alun jälkeen palataan ajassa taaksepäin aina Yejiden ja hänen aviomiehensä Akinin yhteisen matkan alkuun. He ovat rakastuneet toisiinsa yliopistossa ja menneet naimisiin. Avioliitto on monin tavoin onnellinen ja tasa-arvoinen; kummallakin on oma työnsä, arki sujuu ja parisuhde kukoistaa. Onnea varjostaa vain se, että perheenlisäystä ei ala kuulua, suvun painostuksesta ja erinäisistä enemmän tai vähemmän lääketieteellisistä kikoista huolimatta.

Yejide ja Akin ovat kumpikin korkeakoulutettuja, moderneja ihmisiä, mutta he eivät pääse pakoon yhteiskunnan ja suvun perinteisiä perhekäsityksiä. Naiselle on tarjolla kaksi, ja vain kaksi, roolia: hyvä vaimo ja hyvä äiti (mieluiten poikalapsen). Yksi ei riitä vaan pitäisi olla molempia. Vaikka Yejide on hyvinkin itsenäinen ja omanarvontuntoinen nainen, hän kunnioittaa kuitenkin omaa ja miehensä sukua ja suhtautuu heidän toiveisiinsa nöyrästi.

Kun tulosta ei synny, sukulaiset päättävät ottaa ohjat omiin käsiinsä. He järjestävät Akinille toisen vaimon, Funmin, kalpean keltaisen kuin raa'an mangon sisus, ajattelee Yejide. Pariskunnan avioliitto mullistuu tietenkin täysin, ja Yejide tuntee katoavansa entisestä elämästään kuin hätäisesti solmittu huivi, joka aukeaa ja putoaa maahan, ennen kuin omistaja huomaa.

Lapsettomuuden tuskaa on kuvattu kirjassa riipaisevan tarkasti. Yejidelle lapsettomuus on henkilökohtainen, yksityinen asia, mutta kulttuurissa, jossa naimisissa olevan naisen odotetaan ilman muuta olevan myös äiti, siitä tulee myös suvun yhteinen ongelma, juorujen levittämä julkinen häpeä. Tämä tekee siitä moninkertaisesti tuskallisempaa tavalla, jota länsimaisen naisen ja kulttuurin näkökulmasta ei ehkä pysty täysin käsittämään.

Lopulta Yejide toivoo vauvaa niin pakkomielteisesti, että hän alkaa nähdä kehossaan raskauden oireita. Vaikka ultraääni osoittaa kohdun tyhjäksi, Yejide kieltäytyy uskomasta tätä ja Akin alkaa pelätä hänen mielenterveytensä puolesta. "Raskaus" kestää reippaasti yli yhdeksän kuukautta, mutta Yejide ei hyväksy tosiasioita vaan sisustaa vimmaisesti lastenhuonetta.

Kirjan näkökulma vaihtelee Yejiden ja Akinin välillä, mikä on kiinnostava ratkaisu ja tekee tarinasta monipuolisemman. Kummallakin on oma käsityksensä avioliitosta ja perheestä, ja myös Akin joutuu omalla tavallaan näyttelemään eräänlaista roolia suvulleen. Hänen rakkautensa Yejidea kohtaan saa hänet tekemään sekä julmuuksia että epäitsekkäitä valintoja.

Romaanissa sivutaan perheen tragedioiden rinnalla maan poliittisia levottomuuksia, mutta politiikka jää taka-alalle. Keskiössä on avioliitto ja parisuhde, Akinin ja Yejiden perhe ja sen kiemuroiden aiheuttama suru, viha ja katkeruus. Ja rakkaus, kaikessa hauraudessaan ja voimassaan.

Kirja kertoo hienosti siitä, kuinka syyllisyys voi olla vahva, usein näkymätön ja tiedostamaton tunne valintojen ja tekojen taustalla. Ja kuinka suurimmat valheet ovat usein niitä, joita kerromme itsellemme. Kirjan loppu on pakahduttavan hieno. Kokonaisuutena yksi parhaista lukukokemuksista tänä vuonna, joten iso suositus tälle!

Bloggaajista myös Anneli A, Elegia ja Omppu ovat ehtineet lukea kirjan. Kirjailija saapuu Suomeen toukokuussa ja hänet voi nähdä esim. Helsinki Litissä lauantaina 26.5 Laura Lindstedtin haastateltavana.
 
Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois. Atena. 2018. 300 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Stay With Me
Suomentaja: Heli Naski
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 24. Surullinen kirja.

Atena: Älä mene pois
Atena: Ayọ̀bámi Adébáyọ̀

Kommentit

  1. Kiitos postauksesta. Kirja on kirjaston varauslistalla ja nyt odotan kirjaa vielä innokkaammin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. :) Tämä on odottamisen arvoinen.

      Poista
  2. Tämä on kyllä upea ja koskettava kirja, teki minuunkin suuren vaikutuksen ja olen todella iloinen, että se käännettiin suomeksi! Toivottavasti kirjaa luetaan mahdollisimman paljon. Toivoin samaa Obioman Kalamiehille, mutta se ei oikein tainnut saada tuulta siipiensä alle Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on hienoa, että afrikkalaista kirjallisuutta suomennetaan nykyään enemmän. Toivottavasti tämä kirja löytää paljon lukijoita - uskon kyllä niin, koska tarina on niin vahva.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude