maanantai 24. syyskuuta 2018

Aki Ollikainen: Pastoraali

Niemenkärjen saunamökissä mykkä karitsa nuuski lattialla lojuvaa tyhjää jaloviinapulloa. Se haistoi saman hajun kamarin senkin päällä makaavan miehen hengityksessä. Mykkä luontokappale asteli ulos avoimesta ovesta. Portailla istui vanha nainen märkä villatakki yllään. Nainen kaivoi pusakkansa taskusta kullatun taskukellon ja sitoi kellon perät pienen eläimen kaulan ympärille.
"Karitsa", vanha nainen sanoi.

Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, Blogistanian Finlandia-palkinnon sekä Finlandia-palkintoehdokkuuden vuonna 2012. Se on jostain kumman syystä minulla edelleen lukematta. Ollikaisen toinen teos, Musta satu (2015) on myös lukulistalla. Niiden sijaan nappasin Hesarin hehkutuksen innoittamana kirjastosta kirjailijan tuoreimman pienoisromaanin Pastoraalin.

Pastoraali kuvaa nimensä mukaisesti eräänlaista paimenidylliä, yhtä kesäpäivää siinä. Kirja alkaa aamuöisestä kohtaamisesta usvaisella pihatiellä miehen ja keltasilmäisen suden välillä ja loppuu vanhan naisen ja lempeän karitsan kohtaamiseen. Teos on läpikotaisin symboliikan kyllästämä, enkä minä ainakaan hoksannut kaikkia tasoja ja merkityksiä vielä ensimmäisellä lukukerralla.

Kirjassa on kolme sukupolvea, pari talollista väkeä. Vanhoja asujia, kesävieraita ja maallemuuttajia. Kerronta on kiireetöntä kuin suvinen luonto. Kokonainen luku on omistettu nousevalle auringolle, toinen kaislikossa saalistavalle kymmenkiloiselle hauelle.

Luontokuvauksesta minulle tuli mieleen Pertti Lassilan teokset, mutta ihan samanlaista viipyilevän runollista tunnelmaa Ollikaisen tekstissä ei ole.

Mukana on mytologisia olentoja eläinhahmoissaan. Hurja hauki syö poikasiaan kuten esikuvansa Kronos kreikkalaisessa mytologiassa. Mykkä karitsa Pan on metsän, laidunten, paimenten ja hedelmällisyyden jumala, jota halutaan hoivata, mutta kenties myös uhrata. Odinin korpit Hugin ja Munin (Ajatus ja Muisti) skandinaavisesta mytologiasta esittävät oman roolinsa erään henkilön kohtalossa. On myös luonnon omia voimia: villi susi ja karhu, joka ei anna armoa.

Romaanissa on melko vähän sivuja, mutta paljon kauniita, pieniä hetkiä ja merkityksiä. Yksi suosikeistani on kohta, jossa muistisairas Sirkka uittaa taskukelloa keitossa. "Hämmensi aikaa kesäkurpitsakeitossa. Poltti pohjaan," eräs henkilöistä selittää toiselle. Mikä mainio tapa kertoa ihmisen ajantajusta!

Pastoraalin paimenidylli merkitsee ehkä kaikille kirjan henkilöille hieman eri asiaa. Osa on sitä paossa, osa siihen uppoutunut. Osa uhmaa, osa vasta tavoittelee. Nuoret Kaius ja Meri elävät elämänsä aamua, kun taas vanhan avioparin, Viljon ja Sirkan, kesäpäivä on jo edennyt linnunmaitoiseen iltaan. Yksi kirjan koskettavimmista kohdista on se, kun Viljo pesee hellästi vaimonsa saunassa, pukeutuu pyhäpukuunsa ja tanssii tämän kanssa tuvassa heidän häävalssinsa.

Aki Ollikainen: Pastoraali. Siltala. 2018. 138 sivua.

Siltala: Pastoraali
Kirjavinkit: Pastoraali
HS: Aki Ollikainen kerää HS:n kriitikolta ylistyksiä: "Hän kykenee kirjoittamaan ihan mitä tahansa"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti