Siirry pääsisältöön

André Simon & Susanna Olkinuora: Ugu Ugu ja Hiljaisuuden kaupunki

Ugu Ugu oli yksinäinen yksisarvinen. Hän oli lähtenyt kotikaupungistaan löytääkseen itselleen ystävän.

Pitkästä aikaa blogiesittelyssä vuorossa lastenkirja, André Simonin ja Susanna Olkinuoran Ugu Ugu ja Hiljaisuuden kaupunki.

Meillä eletään eskarilaisen kanssa lukemisen suhteen pientä välivaihetta. Lapsi osaa jo jonkin verran lukea ja haluaa välillä lukea itse (erityisesti Aku Ankkoja), mutta useimmiten mieluummin yhä kuuntelee, kun hänelle luetaan ääneen. Kirjastosta ollaan lainattu viime aikoina myös helppolukuisia kirjoja juuri lukemaan oppineille, mutta monet niistä ovat vielä aavistuksen liian pitkiä tai hankalia. Mikä ei toisaalta haittaa - eipä tuota lukutaidon kanssa tarvitse vielä sen kummemmin kiiruhtaa ja saan lukea toivon mukaan lapselle vielä kauan senkin jälkeen, kun hän jo osaa lukea sujuvasti. :) Toisaalta on mahtavaa seurata, miten kirjojen maailma vähitellen laajenee lukutaidon myötä.

Ugu Ugu ja Hiljaisuuden kaupunki on itse asiassa juuri sopivaa kieltä ja juuri sopivan pituinen myös juuri lukemaan opettelevan tavattavaksi. Kirjassa on n. 30 sivua, puolet kuvasivuja, eikä tekstiä ole liikaa. Lisäksi tarina on juuri sopivan jännittävä, outo ja yllätyksellinen, jotta mielenkiinto säilyy.

Ugu Ugu on yksisarvinen, joka löytää kaupungin täynnä värikkäiden kummitusten näköisiä olentoja. Olennot ovat ystävällisiä, mutta myös surullisia, koska ne eivät pysty puhumaan.

"Äiti, nuo on vähän niin kuin värikkäitä hattivatteja."
Ugu Ugu kerää rohkeutensa ja lähtee kaupungin lähellä olevaan linnaan selvittämään, kuka on taikonut olennot hiljaisiksi ja miksi.

Kirjassa lukee: Linna näytti synkältä ja pelottavalta. Kriittinen lukija, 6 v: "Eihän näytä! Vaan värikkäältä!"
Linnassa Ugu Ugu kohtaa vihaisen, yksinäisen velhon, Silencion, joka on hiljentänyt kaupungin, koska ei voi sietää ääniä. Velhon vihan takaa löytyy kuitenkin syvää surua, ja Ugu Ugu keksii lopulta ratkaisun velhon pulmaan.


Yksinkertainen, mutta kaunis tarina kertoo ystävyydestä ja myötätunnosta, kauniiden sanojen merkityksestä ja anteeksiannosta. Pidän paljon kuvituksen tyylistä: pelkistettyjä, selkeitä muotoja ja hillittyjä, murrettuja värejä.

Kuusivuotiaan lukijan oma arvio:
Sopivan jännä. Ei liian jännä. Siinä seikkailee yksisarvinen. Siinä on hiljainen kaupunki ja aika värikkäät värit.

Myös Lue meille äitikulta -lastenkirjablogissa on vierailtu Hiljaisuuden kaupungissa.

André Simon & Susanna Olkinuora: Ugu Ugu ja Hiljaisuuden kaupunki. Mini Kustannus. 2018. 32 sivua.

Mini Kustannus: Ugu Ugu ja Hiljaisuuden kaupunki

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude