Siirry pääsisältöön

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti

Me tarvitsemme mahdollisimman paljon erilaisia ja ihanteista riisuttuja kertomuksia äitiydestä, jotta voimme lakata ajattelemasta että on olemassa yksi ainoa äitiys, jotta voimme päästää irti syyllisyydestä ja suorittamisesta. Tarvitsemme kertomuksia rakkaudesta, raivosta, katumuksesta, ilosta, väsymyksestä, pelosta, yksinäisyydestä ja onnesta. Sillä jos olet äiti ja tunnistat näistä tunteista yhdenkin: et ole yksin.

Luin Helmi Kekkosen teoksen Olipa kerran äiti juuri sopivassa elämäntilanteessa, viimeisellä raskauskolmanneksellani viime vuoden puolella. Vuosien varrella on tullut luettua jos jonkinlaista kuvausta, muistelmaa ja pohdintaa vanhemmuudesta ja erityisesti äitiydestä, mutta Kekkosen teos meni kaikista muista heittämällä ohi.

Äitiydestä puhutaan ja kirjoitetaan julkisessa keskustelussa nyt paljon, kenties osittain syntyvyyskriiseilyn takia, mutta varmasti myös autofiktiobuumin ja erityisesti naisten arjesta kertovien kirjojen esiinmarssin myötä. Myös erilaisia äitiysaiheisia blogeja ja Insta-tilejä on pilvin pimein, ja Vauva.fi:n kuuluisa foorumi lienee yksi suosituimmista keskusteluareenoista netissä. Sanotaan, että lasten kasvatus oli ennen vanhaan yhteisöllisempää kuin nykyään, mutta minusta yhteisöllisyys on vain siirtynyt nettiin ja someen: ihan samalla tavalla siellä nyt kysellään ja huudellaan neuvoja ja vinkkejä, sekä hyvässä että pahassa!

Mutta onko äitiys itsessään jotenkin muuttunut? Mikä on se "tavallisen äidin tavallinen tarina" tai onko sellaista? Helmi Kekkonen lähestyy kysymystä omien kokemustensa kautta: hän on kokenut kaksi täysin erilaista raskautta, keskenmenon, synnytyspelkoa ja kaksi hyvin erilaista synnytystä ja on nyt kahden erilaisen lapsen äiti. Kaikesta tästä hän kirjoittaa ihailtavan avoimesti ja rehellisesti, kaunistelematta, mutta silti kauniisti.


Olipa kerran äiti toimi minulle oikeana voimakirjana. Samaistuin moneen asiaan ja halusin alleviivata ja kirjoittaa muistiin lukuisia lainauksia kirjasta. Tuntui virkistävältä lukea omannäköisestä, rennosta äitiydestä, ilman kiihkoilua, sormella osoittelua tai iänikuisen äitimyytin pönkittämistä.

Kuvaus päivästä vauvan kanssa kotona on kuin suoraan nykyisestä arjestani, rapisevaa pöllöä myöten! :)

Vauva herää, vauva syö, vauva kakkaa. Keitän kahvia, taivas on pilvessä, alkaa sataa, hassuttelen vauvalle, hän nukahtaa viltille, kirjoitan tunnin. Vauva herää, vauva syö, vauva kakkaa. Leikimme viltillä, menemme sängylle köllimään, vauva syö, vauva nukkuu, kirjoitan tunnin. Vauva herää, vauva syö, vauva kakkaa. Teen itselleni lounaan, vauva rapistelee pöllöä, leikimme viltillä, vauva nukahtaa, luen mitä olen aamulla kirjoittanut. Vauva herää, vauva syö, vauva nukahtaa uudelleen, luen kirjaa. Vauva herää viideltä ja sitten vain liikuskelemme ympäri asuntoa, teemme kaikenlaista emmekä yhtään mitään, kahdeksan maissa vauva nukahtaa kylvystä raukeana, huoneeseen laskeutuva ilta-aurinko värittää keltaisen unipupun kultaiseksi, on aivan hiljaista.

Kuten kirjan nimikin vihjaa, Olipa kerran äiti on yhden äidin tarina tämän matkasta äidiksi: hämmennyksestä ja epävarmuudesta, pelosta ja kaipuusta, ihmetyksestä ja rakkaudesta. Yksityisistä tunteista, jotka ovat kuitenkin myös julkisia ja yhteisiä, koska äitiys on yhteiskunnallista ja universaalia. Helsingin kirjamessuilla Kekkonen kertoi, että äitiyttä lähestytään usein julkisessa puheessa materian ja tekojen (suorittamisen) kautta, mutta äitiyteen liittyviä lukuisia, ristiriitaisia tunteita käsitellään vähemmän. Olipa kerran äiti paikkaa hyvin tuota aukkoa.

Tarinoita äitiydestä on yhtä monta kuin äitiäkin, ja kirjan tarina on yksi muiden joukossa. Silti uskon, että jokainen vanhempi löytää kirjasta samaistumispintaa ja tuttuja tunteita. Oikeastaan tämän kirjan pitäisi sisältyä äitiyspakkaukseen! :)

Kirja on luettu myös esim. Mitä luimme kerran, Aina joku kesken ja Sivutiellä-blogeissa.

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti. Siltala. 2019. 249 sivua.

Siltala: Olipa kerran äiti
Yle Areena: Helmi Kekkonen kertoo kirjastaan Olipa kerran äiti

Kommentit

  1. Tämä oli kyllä yksi viime vuoden suosikeistani! Olen ajatellut, että voisin ostaa tämän omaan hyllyyn ja lukea uudestaan. Esikoinen on ihan pian täällä ja luulen, että äitiys vain lisää sitä, miten tärkeäksi tämän kirjan koen.

    VastaaPoista
  2. Minäkin itse asiassa juuri ostin tämän omaksi, kun huomasin, että Siltalan nettikaupassa on ale. ;) Tsemppiä odotuksen loppumetreille!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Kansi: Tuija Kuusela Valoa valoa valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran rannassa. Hän seisoi selkä minuun päin. Paskainen pukukoppi nojasi häntä vasten. Hän ei katsellut järvelle unelmoivasti vaan vittuuntuneena. Niin kuin hän ei olisi odottanut minua yhtään. Viime vuoden Finlandia Junior -palkinnon voittaja on aiheuttanut ristiriitaisia tunnelmia sekä lukijoissa että kriitikoissa. Toisaalta kirjan rohkeaa aihevalintaa ja runollista muodolla leikittelyä on kiitelty ja ihmetelty, toisaalta taas jotkut ovat vierastaneet juuri näitä samoja asioita: rakkautta ja rakastelua kahden 14-vuotiaan tytön välillä sekä kieltä ja tyyliä, jotka yhtä lailla rikkovat perinteisiä normeja. Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka eivät oikein saaneet kirjasta otetta. Hengästyttävä kerrontatyyli lähinnä ärsytti ja väsytti; henkilöhahmojen "teiniys" samoin. Ehkä tämä on todella nimenomaan nuorten kirja, koska en ihan ollut samalla aallonpituudella tarinan kan...