Siirry pääsisältöön

Inka Nousiainen: Mustarastas

päällys: Martti Ruokonen
Mitä tapahtui? Pahinta on, ettei tiedä. Kaiken on käynyt mielessä läpi moneen kertaan ja jokainen vaihtoehto särkee sydämen. Se että sä olisit hypännyt tahallasi. Se että joku toinen olisi tehnyt sulle jotain. Se että sä päädyit mereen. Se että sä et olisikaan päätynyt mereen vaan poistunut laivasta vaikka autokannen kautta, muusta kuin omasta tahdostasi. 

Inka Nousiainen on yksi kotimaisista lempikirjailijoistani, ollut jo yli kymmenen vuotta, mutta vasta viime syksynä pääsin näkemään kirjailijan livenä Helsingin kirjamessuilla. Siellä hän kertoi Mustarastas-romaanin synnystä yhdessä näyttelijä Eeva Soivion kanssa, jonka elämään ja KOM-teatterissa esitettyyn monologinäytelmään romaani pohjautuu.

Nousiaisen mukaan ajatus muokata Soivion näytelmästä romaani tuli alun perin kustantajalta. Mustarastaan kirjoittaminen poikkesi siis paljon aiempien romaanien kirjoitusprosessista, koska tällä kertaa aihe tuli annettuna ja tarina oli jo valmis. Soivio puolestaan kirjoitti monologinsa esikoisensa syntymän jälkeen, kun hän halusi käsitellä ja purkaa omia pelkojaan.

On maanantaiaamu elokuussa 1989. Perheen ovikello soi ja pikkusisko Eeva avaa oven. Ovella seisoo isoveli Juhan kaksi kaveria, jotka tuovat tämän keltaisen repun kotiin. Isoveli on kadonnut ruotsinlaivalla eikä tämän kohtalo ole tähän päivään mennessä selvinnyt. Romaanissa nyt jo aikuinen Eeva muistelee 30 vuoden takaista tapahtumaa ja pohtii sen seurauksia.

Kun joku katoaa, katoaa jollain tavoin itsekin. Ja toisaalta on olemassa enemmän kuin haluaisi, sietämättömällä tavalla liikaa.

Nousiainen kuvaa riipaisevasti perheen piinaavaa huolta ja pahimman pelkoa. Kaikkea varjostaa hirvittävä epätietoisuus ja avuttomuus. Mistä laivalla kadonnutta voi edes lähteä etsimään? Miten voi käsitellä menetystä, kun siihen ei varmuudella liity kuoleman lopullisuutta? Perheen luona käyvät vierailijatkaan eivät tiedä miten kohdata tällaista surua vaan tuovat osanoton ja kukkien sijaan tullessaan hiljaisuuden.

Sulle ei voinut tuoda kukkia sillä ethän sä ollut kuollut. Sä olit vain jossain eikä me tiedetty, mitä se tarkoittaa.

Romaani on siskon puhetta kadonneelle veljelle: välillä tajunnanvirtamaista pohdintaa ja spekulaatiota veljen viimeisistä hetkistä, välillä pakahduttavan kaunista kieltä menetyksestä ja luopumisesta. Raastava epätietoisuus pakottaa keksimään itse vaihtoehtoisia loppuja kesken jäävälle tarinalle, ettei jäisi ikuiseen limboon pohtimaan, miten veljelle kävi.


Siskon lisäksi erityisesti perheen äidin tapa käsitellä veljen katoamista nostetaan esiin. Äiti toivoo ja odottaa veljen paluuta vuosikausia. Tästä tuli mieleen Naja Marie Aidtin teos Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin, jossa äiti yrittää käsittää ja käsitellä poikansa järjetöntä, tapaturmaista kuolemaa.

Mustarastas on surukirja, mutta se on myös kirja toivosta ja elämän jatkumisesta, sekä siitä, kuinka pois menneet läheiset ovat jollain tavoin aina läsnä meissä. Monikaan kirjailija ei varmaan uskaltaisi tarttua näin suureen ja surulliseen aiheeseen, varsinkin kun kyseessä on tositapahtumiin pohjautuva tapaus, jossa omaisia on kuultu osana kirjan taustatyötä. Nousiainen osaa kirjoittaa juuri sopivan herkästi ja kauniisti, yhtaikaa tiiviisti ja ilmavasti, sekä kuvailevasti että yksittäisiin hetkiin tarkentaen. Hieno kirja, yksi viime vuoden parhaista kotimaisista.

Itse luin kirjan paperisena, mutta äänikirjaversio on saanut myös paljon kehuja: sen lukija on juurikin Eeva Soivio, joten kirjan minäkertoja tavallaan pääsee itse ääneen!

Inka Nousiainen: Mustarastas. WSOY. 2019. 146 sivua.

WSOY: Mustarastas
Kirjavinkit: Mustarastas
Kiiltomato: "Tositapahtumasta romaaniksi"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude