Siirry pääsisältöön

Marguerite Yourcenar: Alexis: Turhan taistelun kuvaus

Tämä kirjeeni on eräänlainen selitys. Toivon, ettei siitä tule puolustuspuhetta. En ole kyllin hullu toivoakseni hyväksyntää, en edes suvaitsevaisuutta: se olisi liikaa vaadittu. Haluan vain tulla ymmärretyksi. Ja yhtä aikaa tajuan, että se on aivan sama asia, että sekin on jo paljon vaadittu. Olen kuitenkin saanut teiltä niin paljon ymmärrystä pienissä asioissa, että tunnen itseni lähestulkoon oikeutetuksi saamaan sitä myös suurissa.

Marguerite Yourcenarin romaanista tekee erityisen mielenkiintoisen se, että se on kirjoitettu alun perin jo 1920-luvulla. Tämä näkyy romaanihenkilöiden käyttäytymisessä ja miljöön kuvauksessa, mutta antaa myös täysin erilaisen näkökulman romaanin aiheeseen.

Romaani on Alexisin kirje vaimolleen Moniquelle, jossa Alexis pyrkii selittämään, miksi hänen täytyy jättää vaimonsa etsiäkseen todellista minäänsä ja pyrkiäkseen elämään täysin rehellisenä itselleen. Valtavirrasta poikkeava seksuaalisen suuntautuminen oli 1920-luvulla vielä niin vaiettu asia, myös mainettaan vaalivissa aristokraattisissa hienostopiireissä, ettei Alexiskaan missään vaiheessa pysty edes antamaan nimeä tälle omaan identiteettiinsä niin olennaisesti kuuluvalle piirteelle.

Huolimatta romaanin iästä, sen aihe tuntuu edelleen hyvin ajankohtaiselta. Alexis pyrkii aluksi elämään kulttuurin normien mukaisesti ja kieltää itseltään sen, mitä hän on oppinut pitämään syntinä. Naimisiinmenolla ja lapsen hankkimisella hän yrittää todistaa sekä itselleen että läheisilleen olevansa pohjimmiltaan "normaali" ihminen. Vaimolleen kirjoittamassa kirjeessä Alexis käy läpi elämänsä tärkeimpiä tapahtumia ja psykologisia käännekohtia pyrkiessään perustelemaan päätöstään.

Herkkä ja taidokkaasti kirjoitettu kaapista ulostulotarina 1920-luvulta.

Marguerite Yourcenar: Alexis: Turhan taistelun kuvaus. Like. 2001. 109 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: ALEXIS ou le Traité du Vain Combat
Suomentaja: Jussi Lehtonen

Like: Alexis: Turhan taistelun kuvaus
Kiiltomato: "Turha taistelu itsensä hyväksymisestä"

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude