Siirry pääsisältöön

Oscar Wilde: De profundis

Minä olin oman aikakauteni taiteen ja kulttuurin symbolihahmo. Olin käsittänyt sen itse jo miehuuteni varhaisvuosina ja pannut aikakauteni käsittämään sen myöhemmin. Vain harva pääsee elinaikanaan sellaiseen asemaan, ja niin yleisesti tunnustettuun. Nämä asiat näkee - sikäli kuin näkee - historiankirjoittaja tai kriitikko kauan sen jälkeen, kun sekä ihminen että hänen aikansa ovat menneet. Minun kohdallani oli toisin. Tunsin sen itse ja panin muutkin sen tuntemaan.

Oscar Wilde on muodostunut eräänlaiseksi käsitteeksi kirjallisuuden historiassa. Kaikki tuntevat nimen ja osaavat yhdistää siihen joitain piirteitä, mutta moni ei ole lukenut Wildeltä juuri muuta kuin hänen ainoan romaaninsa, Dorian Grayn muotokuvan, tai nähnyt jonkin Wilden näytelmän teatterissa. Myös omana aikanaan Wilden seurapiirikeikarin elämäntapa toi hänelle vähemmän positiivista julkisuutta. Jos hän eläisi nykyaikana, hän olisi epäilemättä huippusuosittu taiteilija, mutta myös keltaisen lehdistön ykkösnimiä. :)

Wilden loistokas ura romahti, kun hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan ja pakkotyöhön homoseksuaalisuudesta. Wildellä oli ollut suhde mm. nuoren lordi Alfred "Bosie" Douglasin kanssa. Wilden epäonneksi Douglasin isä, lordi Queensberry, edusti vanhakantaista englantilaista ylimystöä, jolle kunnia ja maine oli kaikki kaikessa. Lordi Queensberry haastoi Wilden oikeuteen "törkeästä siveettömyydestä" ja voitti suurta julkisuutta aikanaan herättäneen oikeusjutun. Wilde passitettiin Readingin vankilaan.

De profundis on Wilden pitkä kirje entiselle rakastetulleen, lordi Alfred Douglasille, jonka Wilde kirjoitti vankilassa ollessaan. Kirje selvittää yksityiskohtaisesti ja kylmän analyyttisesti ne syyt, jotka Douglasin käytöksessä johtivat Wilden tuomioon. Wilden mielestä Douglas oli itsekäs, tunteeton ja raa'asti muita hyväksikäyttävä narsisti. Hän eli Wilden rahoilla ja tuhlasi Wilden omaisuutta hienoon ruokaan ja kulttuuritapahtumiin. Douglasin ollessa sairaana Wilde huolehti hänestä kuin paraskin sairaanhoitaja, mutta Wilden puolestaan sairastuessa, Douglas vain käväisi hänen luonaan pilkkaamassa häntä.

Tästä kaikesta herää pakostakin kysymys, miksi Wilde ei katkaissut suhdetta Douglasiin. Kirjeen mukaan hän itse asiassa yrittikin tehdä näin, mm. pakenemalla Englannista Keski-Eurooppaan jättämättä osoitettaan Douglasille. Mutta Douglas löysi hänet aina kuin mikäkin painajaismainen takiainen, esiintyi nöyristelevänä ja anteeksipyytelevänä ja uhkasi jopa vahingoittaa itseään, jos Wilde ei palaisi hänen luokseen. Ja Wildehän palasi. Manipulaation vyyhti tiukkeni Wilden ympärillä, mutta hän ei tainnut olla siitä itse kovin huolissaan. Ilmeisesti molemminpuolista rakkauttakin miesten välillä oli, ainakin ajoittain.

Vuonna 1897 vankilasta päästyään Wilde vaihtoi nimeä, muutti Englannista Ranskaan maanpakoon ja yritti löytää jälleen entisen elämäntyylinsä. Hän jopa asui lordi Douglasin kanssa Ranskassa hetken aikaa - välirikkoa ei siis vieläkään tapahtunut. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1900, köyhä ja unohdettu Wilde kuoli aivokalvontulehdukseen hotellihuoneessa Pariisissa.

De profundis (nimi tulee latinankielisestä lauseesta "De profundis clamavi ad te, Domine" - "Syvyydestä minä huudan sinua, Herra") julkaistiin Englannissa vasta vuonna 1905, viisi vuotta Wilden kuoleman jälkeen, raskaasti sensuroituna. Melkein kaikki kohdat jotka viittasivat Wilden ja lordi Douglasin suhteeseen, eli noin puolet romaanista (!), oli muokattu tai jätetty pois. Kirjeromaani julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1962.

Monella tavoin hyvin henkilökohtainen ja koskettava elämänkerrallinen romaani on addiktoivaa luettavaa ja selventää Wilden ajatuksia sekä rakkaudesta ja ihmissuhteista että myös taiteesta ja uskonnosta. Taiteilija tilittää elämänsä epäonnistumisia suurella paatoksella ja kriittisyydellä. Kirjailijan kuuluisaa huumoria on tästä kirjasta turha hakea. Silti jokaisen Wilden romaaneja tai näytelmiä lukeneen pitäisi lukea myös tämä.

Oscar Wilde: De profundis. Otava. 1997.
Englanninkielinen alkuteos: De profundis
Suomentaja: Juhani Lindholm

HS Kirjat: "Oscar Wilden kirje poikaystävälleen, uusi laitos"
Wikipedia: Oscar Wilde
Kirjasto.sci.fi: Oscar Wilde [en]

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi