Siirry pääsisältöön

Oscar Wilde: De profundis

Minä olin oman aikakauteni taiteen ja kulttuurin symbolihahmo. Olin käsittänyt sen itse jo miehuuteni varhaisvuosina ja pannut aikakauteni käsittämään sen myöhemmin. Vain harva pääsee elinaikanaan sellaiseen asemaan, ja niin yleisesti tunnustettuun. Nämä asiat näkee - sikäli kuin näkee - historiankirjoittaja tai kriitikko kauan sen jälkeen, kun sekä ihminen että hänen aikansa ovat menneet. Minun kohdallani oli toisin. Tunsin sen itse ja panin muutkin sen tuntemaan.

Oscar Wilde on muodostunut eräänlaiseksi käsitteeksi kirjallisuuden historiassa. Kaikki tuntevat nimen ja osaavat yhdistää siihen joitain piirteitä, mutta moni ei ole lukenut Wildeltä juuri muuta kuin hänen ainoan romaaninsa, Dorian Grayn muotokuvan, tai nähnyt jonkin Wilden näytelmän teatterissa. Myös omana aikanaan Wilden seurapiirikeikarin elämäntapa toi hänelle vähemmän positiivista julkisuutta. Jos hän eläisi nykyaikana, hän olisi epäilemättä huippusuosittu taiteilija, mutta myös keltaisen lehdistön ykkösnimiä. :)

Wilden loistokas ura romahti, kun hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan ja pakkotyöhön homoseksuaalisuudesta. Wildellä oli ollut suhde mm. nuoren lordi Alfred "Bosie" Douglasin kanssa. Wilden epäonneksi Douglasin isä, lordi Queensberry, edusti vanhakantaista englantilaista ylimystöä, jolle kunnia ja maine oli kaikki kaikessa. Lordi Queensberry haastoi Wilden oikeuteen "törkeästä siveettömyydestä" ja voitti suurta julkisuutta aikanaan herättäneen oikeusjutun. Wilde passitettiin Readingin vankilaan.

De profundis on Wilden pitkä kirje entiselle rakastetulleen, lordi Alfred Douglasille, jonka Wilde kirjoitti vankilassa ollessaan. Kirje selvittää yksityiskohtaisesti ja kylmän analyyttisesti ne syyt, jotka Douglasin käytöksessä johtivat Wilden tuomioon. Wilden mielestä Douglas oli itsekäs, tunteeton ja raa'asti muita hyväksikäyttävä narsisti. Hän eli Wilden rahoilla ja tuhlasi Wilden omaisuutta hienoon ruokaan ja kulttuuritapahtumiin. Douglasin ollessa sairaana Wilde huolehti hänestä kuin paraskin sairaanhoitaja, mutta Wilden puolestaan sairastuessa, Douglas vain käväisi hänen luonaan pilkkaamassa häntä.

Tästä kaikesta herää pakostakin kysymys, miksi Wilde ei katkaissut suhdetta Douglasiin. Kirjeen mukaan hän itse asiassa yrittikin tehdä näin, mm. pakenemalla Englannista Keski-Eurooppaan jättämättä osoitettaan Douglasille. Mutta Douglas löysi hänet aina kuin mikäkin painajaismainen takiainen, esiintyi nöyristelevänä ja anteeksipyytelevänä ja uhkasi jopa vahingoittaa itseään, jos Wilde ei palaisi hänen luokseen. Ja Wildehän palasi. Manipulaation vyyhti tiukkeni Wilden ympärillä, mutta hän ei tainnut olla siitä itse kovin huolissaan. Ilmeisesti molemminpuolista rakkauttakin miesten välillä oli, ainakin ajoittain.

Vuonna 1897 vankilasta päästyään Wilde vaihtoi nimeä, muutti Englannista Ranskaan maanpakoon ja yritti löytää jälleen entisen elämäntyylinsä. Hän jopa asui lordi Douglasin kanssa Ranskassa hetken aikaa - välirikkoa ei siis vieläkään tapahtunut. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1900, köyhä ja unohdettu Wilde kuoli aivokalvontulehdukseen hotellihuoneessa Pariisissa.

De profundis (nimi tulee latinankielisestä lauseesta "De profundis clamavi ad te, Domine" - "Syvyydestä minä huudan sinua, Herra") julkaistiin Englannissa vasta vuonna 1905, viisi vuotta Wilden kuoleman jälkeen, raskaasti sensuroituna. Melkein kaikki kohdat jotka viittasivat Wilden ja lordi Douglasin suhteeseen, eli noin puolet romaanista (!), oli muokattu tai jätetty pois. Kirjeromaani julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1962.

Monella tavoin hyvin henkilökohtainen ja koskettava elämänkerrallinen romaani on addiktoivaa luettavaa ja selventää Wilden ajatuksia sekä rakkaudesta ja ihmissuhteista että myös taiteesta ja uskonnosta. Taiteilija tilittää elämänsä epäonnistumisia suurella paatoksella ja kriittisyydellä. Kirjailijan kuuluisaa huumoria on tästä kirjasta turha hakea. Silti jokaisen Wilden romaaneja tai näytelmiä lukeneen pitäisi lukea myös tämä.

Oscar Wilde: De profundis. Otava. 1997.
Englanninkielinen alkuteos: De profundis
Suomentaja: Juhani Lindholm

HS Kirjat: "Oscar Wilden kirje poikaystävälleen, uusi laitos"
Wikipedia: Oscar Wilde
Kirjasto.sci.fi: Oscar Wilde [en]

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude