En aio pyytää sinua luopumaan jutusta. Olet täysi-ikäinen ja rokotettu. Mutta säälistä, ole varovainen. Viisitoistavuotias tyttönen, se on todella iso riski. Ajattele hänen perhettään, joka ei näytä olevan mikä tahansa perhe ja ajattele myös omaa perhettäsi. Äläkä paljasta tunteitasi liian äkkiä, jos voit olla sen tekemättä (mitä epäilen). Jos tätä romaania lähdettäisiin myymään tänä päivänä, markkinointitekstinä voisi olla esim. "L-koodi Ranskassa viime vuosisadan loppupuolella" tai jotain vastaavaa. Kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä koostuva romaani on vieläpä kronologisesti jaettu kappaleisiin, jotka perustuvat tapahtumavuosiin - aivan kuin TV-sarjan kaudet usein ovat. Lisäksi romaanin naispainotteinen henkilökaarti on melko kirjava: on naisia rakastavia naisia, naisia ja miehiä rakastavia naisia, miehiä rakastavia naisia - ja vastaavasti myös edellä mainittujen henkilöiden äitejä, sisaria, veljiä, työtovereita, lapsia, ystäviä, aviomiehiä, anoppeja... Ihmissuhteiden verkosto on laaja, ja erilaisia näkökulmia riittää.
Romaanin päähenkilö Héloise on vasta 15-vuotias tutustuessaan 31-vuotiaaseen Erikaan. On vuosi 1964. Héloisen ja Erikan suhteesta alkaa tarina täynnä mustasukkaisuutta, pettämistä, eroamista ja yhteen palaamista, oman identiteetin etsintää ja ympäröivän yhteiskunnan muuttumista. Héloisen ja hänen sukunsa, ystäviensä ja rakastajattariensa elämää seurataan aina vuoteen 1980 asti.
Hélène de Monferrand on jotenkin onnistunut vangitsemaan romaaniinsa ranskalaisen yhteiskunnan yhden osan arjen: rikkaat aateliset, jotka yrittävät pönkittää asemaansa ja välttää skandaaleja kaikin keinoin. Julkisesti mennään naimisiin vain samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien, hyvämaineisten ihmisten kanssa, mutta suljettujen ovien takana tapahtuu jotain aivan muuta - eivätkä monet jaksa enää peitellä ja piilotella salaisuuksiaan. Yksi romaanin parhaista puolista on se, että naisten väliset suhteet on esitetty täysin arkipäiväisesti ja luonnollisena osana elämää. Mukavaa lukea jotain vähemmän heteronormatiivista. :)
Luulisi, että pelkästään kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä koostuva romaani ei sisältäisi niin yhtenäistä ja sujuvaa juonta kuin "tavalliseen" kerrontaan pohjautuva tarina, mutta tässäkin asiassa romaani yllättää positiivisesti. Kirjan tapahtumat kerrotaan useasta eri näkökulmasta, kun ihmiset kirjoittavat niistä toisilleen - tai itselleen. Tämä tekee myös henkilöhahmoista todella moniulotteisia ja kiehtovia, koska tarina perustuu täysin heidän omiin havaintoihinsa ja mielipiteisiinsä - ulkopuolinen kertoja loistaa poissaolollaan.
de Monferrand on kirjoittanut romaanille myös jatko-osan, Suzannen päiväkirja (2000, Journal de Suzanne) sekä suomentamattoman Les enfants d'Héloise.
Hélène de Monferrand: Héloisen ystävät. Meikänainen. 1994.
Ranskankielinen alkuteos: Les amiens d'Héloise
Suomentaja: Virpi Rajala
Wikipedia: Hélène de Monferrand (en)
joskus on kiva lukea noita vanhoja kirjoja.
VastaaPoistahttp://hannelesbibliotek.blogspot.com/
Mulla on jotain tosi tosi hämäriä muistikuvia tästä kirjasta. En olisi muistanut lukeneeni tätä ollenkaan, ellei kuvauksesi olisi palauttanut mieleen tunnelmia. Olisinko ollut tosi nuori tai sitten olen vain plaraillut tätä sieltä täältä. Nyt jos lukisi uudestaan, ehkä saisi enemmän irti. :)
VastaaPoistaHistoria on todellakin mielenkiintoista. Jos katsotaan tähän påivään ja uskotaan ihmisyyteen,niin ei pitäisi pelottaa. Näennäinen suvaitsevaisuus on kuitenkin harhaa. Kaikki ovat hyviä omalla reviirillään, kun ei tarvitse kyseenalaistaa itseänsä ja muutkin toimivat sovitulla tavalla. keskustelkaamme
VastaaPoistaviitaten edelliseen, pitää laittaa nimi alle kun huutelee. piku
VastaaPoista