Kirjanurkkaus

Kansi: Mico Björkqvist & Elina Mickelsson Me olemme eri näköisiä, joten emme ymmärrä toistemme sisimpiä ajatuksia, mutta arvostamme toisiamme omalla tavallamme. Minä kunnioitan sinua. Bongasin tämän pienen eteläkorealaisen kirjahelmen Lukuneuvojan blogissa maaliskuun alussa ja pistin välittömästi kirjan varaukseen kirjastossa. Romaanin kansi on upea ja japanilaistaiteilija Nomocon yksinkertaisen herkät viivapiirrokset tarinan lomassa sopivat täydellisesti kirjan tunnelmaan. Kana joka tahtoi lentää on eläinsatu, faabeli. Genrestä ja lastenkirjamaisesta nimestään huolimatta kirja ei välttämättä sovi ainakaan pienimmille lapsille. Siinä käsitellään melko kaunistelemattomasti tuotantoeläinten karuja oloja, lapsettomuutta, uhrautuvaisuutta ja kuolemaa. Toisaalta se on myös haikean toiveikas tarina erilaisuuden hyväksymisestä, sinnikkyydestä ja vanhemmuudesta. Tähkä on häkkikanalassa elävä kana, jonka ainoa tarkoitus on munia päivittäin muna maanviljelijälle. Häkissään se ei...

Kansi: Elina Salonen Marssin itsetietoisuutta teeskennellen mutta polvet notkuen Tammen käännöskirjallisuuden toimittajan puheille ja ilmoitan olevani Suomen parhaita espanjankielisen kirjallisuuden kääntäjiä; tai jos en olisikaan ihan vielä, minusta tulisi sellainen tuota pikaa - niin että mitähän heillä mahtaisi olla espanjasta käännettäväksi? Törmäsin suomentaja Jyrki Lappi-Seppälän nimeen viime vuoden loppupuolella, kun luin Luiz Ruffaton huikean Tekokukkia -romaanin. Hetken mielijohteesta tartuin kirjastossa Lappi-Seppälän muistelmiin; kääntäjän elämä kiinnostaa jo ihan ammatillisessa mielessä. Alaotsikko Kapinallisen kielimiehen muistelmia sekä kirjan kannessa oleva kuvaus "Merkittävän kääntäjän ja radikaalin värikästä elämää 1940-luvulta 2000-luvulle" antavat ymmärtää, että Lappi-Seppälä on jotenkin poikkeuksellisen radikaali ääritapaus. Kapinallisen hänestä taitaa tehdä lähinnä se, että kokoomuksen kansanedustajan vesasta tulee vasemmistolaisnuori. Radikaalius...

Kevät ja kesä ovat perinteisesti juhlien aikaa. Kohta alkaa lahjojen pähkäily ja juhlavaatteiden kaivelu kaapin perukoilta serkkupojan ylioppilasjuhliin, kummitytön rippijuhliin tai ystäväpariskunnan häihin. Lapsiperheessä juhliin valmistautuminen (omiin tai muiden!) aiheuttaa kaikenlaista lisähuolta: Miten ihmeessä se juhlamekko on ehtinyt jäädä pieneksi viime kesän jälkeen? Muistathan sitten kätellä kaikkia sukulaisia, myös sitä pelottavasti murisevaa vanhaa setää? Ja näpit irti siitä syntymäpäiväkakusta! Edellisissä juhlissa, joissa olimme, 3-vuotias tyttäremme mm. konttasi ruokapöydän alla vieraiden sääriä tökkien, kaatoi mehulasin pöytäliinalle ja esitti spontaanin breakdance-esityksen keskellä olohuoneen lattiaa. Lievästi hermoja raastavan kokemuksen jälkeen päätimme vakaasti paneutua käytöstapojen opetteluun hieman ahkerammin. :) Niinpä Kerttu Ruuskan kirjoittama ja Nadja Sarellin kuvittama Elsa ja Lauri juhlissa osuu aika täydelliseen saumaan. Hassua, koska edellinenkin E...

Elämäni ensimmäisenä päivänä mä haluaisin olla kukatahansa. Se kukatahansa, johon katse ei osu. Joka saa mennä metrossa, ratikassa, junassa, lentokoneessa niin, että se on joku vain. Ei friikki. Ei erityistapaus. Ei sellainen jota katsotaan hitaasti tai kaksi kertaa. Mä menisin kahvilaan ja ottaisin ison kolan ja lukisin kaikki lehdet, mitä niillä on.  Friillä pyörii parhaillaan sympaattinen tosi-tv-sarja Minä olen Jazz , joka kertoo 14-vuotiaan teinitytön perheestä ja arjesta. Oman mausteensa mukaan tuo se, että Jazz on syntymässä pojaksi määritelty transsukupuolinen nuori. Huumorintajuisen ja sanavalmiin tytön arkea on yllättävän viihdyttävää seurata, varsinkin, kun kyseessä ei ole mikään traaginen nyyhkytarina, jossa vanhemmat eivät hyväksy ja sisarukset eivät tue. Jazz on saanut elää taaperosta asti omaksi kokemassaan sukupuolessa, ja isoveljetkin puolustavat häntä raivokkaasti kavereilleen. Ihailtavan rohkeaa. Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo myös tr...

On any given day, something can come along and steal our hearts. It may be any old thing: a rosebud, a lost cap, a favorite sweater from childhood, an old Gene Pitney record. A miscellany of trivia with no home to call their own. Lingering for two or three days, that something soon disappears, returning to the darkness. There are wells, deep wells, dug in our hearts. Birds fly over them. As a hardcore fan of Murakami, I had to get my hands on this back-to-back, combined edition of his two earliest novels, Hear the Wind Sing and Pinball, 1973 . Wind was originally published in Japanese as early as 1979, and Pinball in 1980. Both were translated to English in the 1980s, but last year saw the publication of this new translation by Ted Goossen (who also translated The Strange Library ) in a reversible book with an introduction by Murakami himself. I must admit that, to me, the introduction of the book, entitled "The Birth of My Kitchen-Table Fiction" was much more interes...

Kansi: Tommi Tukiainen En tahdo ajatella puistoa, mutta oloni on sama kuin kovan ryyppyputken jälkeen. Olen sekavan ahdistunut, liskojen ja nilviäisten ahdistelema. Aivokasvaimeni tykyttää vaativana jossakin väliaivojeni tienoilla. Tahtoisin kysyä Häneltä siitä, hulluudestani. Onko Hän sitä mieltä, että minunkin pitäisi huolestua itsestäni. Saturnuksen viettelys alkaa kiehtovan omituisesti: minäkertoja seuraa Häneksi kutsuttua henkilöä bussista tämän kotiovelle saakka, soittaa ovikelloa, ojentaa Vartiotornia, on pian Hänen asunnossaan syömässä ja kököttää hetken päästä ruokapöydällä alastomana. Niinpä. "Hän" on kirjan alussa arvoitukseksi jäävä hahmo, joka suhtautuu minäkertojaan epäillen, jopa torjuvasti, mutta haluaa silti lukea kaikki tämän päiväkirjat. Keitä nämä ihmiset ovat? Mitä valtapeliä tässä pelataan? Romaani on kuin lautapeli, jonka sääntöjä en ymmärrä. Pelaan silti. Tai ehkä sääntöjä ei ole. Ainakin henkilöiden roolit ja suhde muuttuvat sivu sivulta. Luk...

Kun ihminen on itse tarinan keskellä, se ei ole mikään tarina vaan yhtä sotkua; pimeää pauhua, sokeutta, särkyneitä lasinsiruja ja pirstaleiksi lyötyä puuta; niin kuin pyörremyrskyn kouriin joutunut talo, tai laiva joka on törmännyt jäävuoreen tai syöksynyt alas putouksesta, eikä kukaan matkustajista ole voinut sitä estää. Vasta jälkeenpäin se alkaa muistuttaa tarinaa. Sitten kun sitä kertoo, itselleen ja muille. Asetin tälle vuodelle kaksi tavoitetta lukemisen suhteen. Ensinnäkin haluan lukea enemmän tietokirjallisuutta, viime vuoden Naparetkestä , Kabulin tytöistä , Tautitehtaasta ja muista upeista tietokirjoista innostuneena. Toiseksi yritän lukea enemmän omaan kirjahyllyyn kertyneitä opuksia, joista karkeasti arvioituna noin puolet odottaa yhä lukemistaan. Jälkimmäisen urakan aloitin loogisesti A:n kohdalta ja luin Margaret Atwoodin Nimeltään Gracen , joka on ollut lukulistallani jo vuosia. Atwood ei ole vielä tähän mennessä koskaan tuottanut pettymystä eikä tuottanut nytkään....