Siirry pääsisältöön

Stinke A. Itäniemi: Saturnuksen viettelys

Kansi: Tommi Tukiainen
En tahdo ajatella puistoa, mutta oloni on sama kuin kovan ryyppyputken jälkeen. Olen sekavan ahdistunut, liskojen ja nilviäisten ahdistelema. Aivokasvaimeni tykyttää vaativana jossakin väliaivojeni tienoilla. Tahtoisin kysyä Häneltä siitä, hulluudestani. Onko Hän sitä mieltä, että minunkin pitäisi huolestua itsestäni.

Saturnuksen viettelys alkaa kiehtovan omituisesti: minäkertoja seuraa Häneksi kutsuttua henkilöä bussista tämän kotiovelle saakka, soittaa ovikelloa, ojentaa Vartiotornia, on pian Hänen asunnossaan syömässä ja kököttää hetken päästä ruokapöydällä alastomana. Niinpä. "Hän" on kirjan alussa arvoitukseksi jäävä hahmo, joka suhtautuu minäkertojaan epäillen, jopa torjuvasti, mutta haluaa silti lukea kaikki tämän päiväkirjat.

Keitä nämä ihmiset ovat? Mitä valtapeliä tässä pelataan? Romaani on kuin lautapeli, jonka sääntöjä en ymmärrä. Pelaan silti. Tai ehkä sääntöjä ei ole. Ainakin henkilöiden roolit ja suhde muuttuvat sivu sivulta. Lukiessa takerrun pieniinkin vihjeisiin yrittäessäni ymmärtää, mistä kirjassa on kyse. Huomaan olevani varsin "perinteinen" lukija: kaipaan henkilökuvausta, taustojen kertomista, motiivien avaamista. Yritän väkisin tulkita kaikkea lukemaani (ahaa, "Hän" on lääketiedettä opiskeleva Ilari ja minäkertoja on nimeltään Sanna. He suunnittelevat jonkinlaista lääketieteellistä minuuskoetta (?). Onko tämä jokin moderni Frankenstein?)

Lopulta uskallan heittäytyä. Heitän "perinteisen" lukutapani ja vaatimukseni romukoppaan ja poukkoilen romaanin tajunnanvirran mukana eteenpäin.

Päähenkilöä vaivaa, mutta samalla romaanin nimen mukaisesti viettelee "Saturnus", hulluus, paniikkihäiriö. "Hän", Ilari alkaa saarnata ja filosofoida minäkertoja Sannalle rakkauden syvimmästä olemuksesta ja äärettömästä psyykestä. Tutkimusretki minuuteen alkaa odottamatta, ja Sanna muuntautuu yhdestä ääri-ilmiöstä toiseen Ilarin avustuksella. Ensin hän on yhtä luonnon kanssa; hetken päästä tuijottaa television keinomaailmaa päiväkausien ajan. Kohta hän tekee töitä ja opiskelee nukkumatta tuskin lainkaan, kunnes romahtaa, ahmii roskaruokaa ja lihoo valtavaksi. Kohta sekin kierre katkaistaan, ja Sanna lakkaa syömästä ja juomasta eikä edes nuku, koska valveillaolo kuluttaa enemmän kaloreita. Uusi romahdus vie luurangonlaihan Sannan mielisairaalaan, jossa hän tapaa värien parantavaan voimaan uskovan Pirkon.

Myöhemmin Ilarin ja Sannan roolit vaihtuvat, ja valta-asetelma kääntyy päälaelleen. Sannan lapsuudesta nousee esiin muisto, josta lukeminenkin teki pahaa.

Saturnuksen viettelyksessä ihmiskehoon kätkeytyy salattua voimaa, raakuutta, väkivaltaa ja surua. Keho kantaa sisällään itkua ja naurua, ja kehoa koettelemalla, suorastaan rääkkäämällä, voi kenties oppia itsestään jotain. Muistoistahan minuuskin enimmäkseen kumpuaa.

Sannan äärimmäisyyksiin viedyt roolit ja elämäntavat peilaavat groteskilla tavalla länsimaisen nyky-yhteiskunnan elämäntyylejä ja muoti-ilmiöitä fanaattisesta terveysintoilusta kulutushysteriaan. Kärjistäminen satirisoi tehokkaasti.

Tykästyin kirjan yllätykselliseen kieleen. Arkiset, lähes koomisen lapsekkaat mielikuvat vuorottelevat odottamattomien, maalailevien metaforien kanssa: sydän ei tunne pelkoa eikä surua, mutta on vaaleanpunainen, puhtaan possun värinen. Meikittömät silmät ovat löysät ja vaaleat, kuin puoliksi raa'at vohvelit. Vohvelivertaus alkaa väkisin hymyilyttää. :)

Hassuista kielikuvista huolimatta romaanissa on voimakkaan pahaenteinen tunnelma. Tuntuu siltä, että Ilarin ja Sannan ihmiskoe ei voi mitenkään päättyä hyvin.

Romaanista jäi hieman sekava ja sirpaleinen jälkimaku, ja seksi vallankäytön välineenä nousi minusta esille vähän turhankin paljon, mutta kokonaisuutena varsin vaikuttava ja mielenkiintoinen esikoisromaani.

Stinke A. Itäniemi: Saturnuksen viettelys. Like. 2016. 286 sivua.
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Like: Saturnuksen viettelys
TS: "Vähitellen vangitseva esikoisromaani"

Kommentit

  1. Oiva postaus, vaikken viettelyksestä omakohtaisesti vakuuttuneeksi tullutkaan:) Kevätkukkasten myötä olen ojentanut Sinulle hyvänmielen haasteen blogissani: http://mummomatkalla.blogspot.fi/2016/03/sieluni-hymyt-haaste.html Keväistä viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta ja oikein keväistä viikonloppua sinullekin! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi