Elämäni ensimmäisenä päivänä mä haluaisin olla kukatahansa.
Se kukatahansa, johon katse ei osu. Joka saa mennä metrossa, ratikassa, junassa, lentokoneessa niin, että se on joku vain.
Ei friikki. Ei erityistapaus. Ei sellainen jota katsotaan hitaasti tai kaksi kertaa.
Mä menisin kahvilaan ja ottaisin ison kolan ja lukisin kaikki lehdet, mitä niillä on.
Friillä pyörii parhaillaan sympaattinen tosi-tv-sarja Minä olen Jazz, joka kertoo 14-vuotiaan teinitytön perheestä ja arjesta. Oman mausteensa mukaan tuo se, että Jazz on syntymässä pojaksi määritelty transsukupuolinen nuori. Huumorintajuisen ja sanavalmiin tytön arkea on yllättävän viihdyttävää seurata, varsinkin, kun kyseessä ei ole mikään traaginen nyyhkytarina, jossa vanhemmat eivät hyväksy ja sisarukset eivät tue. Jazz on saanut elää taaperosta asti omaksi kokemassaan sukupuolessa, ja isoveljetkin puolustavat häntä raivokkaasti kavereilleen. Ihailtavan rohkeaa.
Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo myös transnuoresta. 17-vuotiaalla Peetulla on purjelentoa harrastava isä, mainoskampanjoita työkseen tekevä äiti (joka on eläväinen, liikkuva ja tyhjä) sekä isoveli, sanavalmis ja nokkela perheen hymypoika. On myös Aamu, käheä-ääninen tyttöystävä, joka harrastaa kiipeilyä ja syö hernekeittoa suoraan purkista.
Edessä on kesä ja isän lupaamat kymmenen purjelentoa kahdestaan. Peetun elämä on käännekohdassa: syksyllä hän täyttää 18 vuotta ja saa vihdoin mennä rintojenpoistoleikkaukseen.
Välitila entisen ja tulevan, oikean minän välillä on Peetun mielestä piinaava. Välitila taivaan ja maan välillä, isän kanssa moottorittoman purjelentokoneen hiljaisuudessa sen sijaan tarjoaa puolueettoman paikan avautua, keskustella luottamuksellisesti. Kymmenen lennon aikana taivaalla kysytään vaikeita kysymyksiä ja puhutaan avoimesti onnesta, elämästä, perheestä ja peloista. Purjelentokoneessa ei istu stereotyyppinen juro suomalainen mies ja kapinoiva, vähäsanainen teini vaan yllättävän suorapuheiset isä ja poika, jotka osaavat, uskaltavat ja haluavat puhua tunteistaan.
Peetu on sukupuoli-identiteetistään varma, mutta ei suhtaudu sukupuolenkorjausprosessiin innolla. Sairaala on hänen mielestään tunneli ja kaninkolo, epäpaikka täynnä teeskentelijöitä. Peetu ei jaksaisi olla edelläkävijä, puolestapuhuja, oikeuksien ajaja tai mikään transihmisten ääni. Hän ei haluaisi olla pelkkä diagnoosi vaan elää rauhassa omana itsenään joutumatta outtaamaan itseään päivittäin arkisissa tilanteissa. Entä jos mä joka nyrkkiin käveltyäni haluaisin olla post-operatiivisesti vaan ihan vitun hiljaa, hän kysyy.
Kirjan alaotsikko on "elämänmuutosromaani" eikä Peetu ole ainoa, jonka elämä romaanissa muuttuu. Yksi romaanin kiinnostavimmista henkilöistä on Peetun äiti, joka on kyllä lukenut jokaisen Transtukipisteen lehtisen, muttei kykene sisäistämään ja hyväksymään asiaa. Hän loukkaantuu ja lipsauttelee asioita eikä pysty yhtäkkiä muuttumaan pojan ja tytön äidistä kahden pojan äidiksi. Itse äitinä voin tavallaan ymmärtää ja tavallaan en. Jos sukupuolen näkee yhtenä ihmisen määräävimmistä piirteistä (ja harva voi olla näkemättä, siitä yhteiskuntamme pitää huolen), niin sen vaihtuminen toiseksi saattaa tuntua siltä, että koko ihminen vaihtuu toiseksi, vieraaksi. Myös Marja Björkin Poika-romaanissa käsitellään äidin roolia vastaavassa tilanteessa; sekin kertoo transnuoresta.
Kesän jälkeen kaikki on toisin ei suhtaudu transnuoren elämään yhtä huumorintajuisesti kuin Minä olen Jazz, mutta Kolu onnistuu silti käsittelemään vaikeaa ja monimutkaista aihetta yllättävän kevyesti. Kirjasta aistii, että sitä varten on tehty runsaasti taustatyötä, ja Peetun ajatukset ja tunteet on kuvattu tarkasti ja hienovaraisesti. Kaiken kaikkiaan hieno kirja aivan liian vähän kirjallisuudessa käsitellystä aiheesta!
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin. Otava. 2016. 112 sivua
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!
Otava: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Otava: Siri Kolu
Me Naiset: "Palkittu lastenkirjailija Siri Kolu: Ystävien kokemuksista syntyi romaani transsukupuolisuudesta"
Se kukatahansa, johon katse ei osu. Joka saa mennä metrossa, ratikassa, junassa, lentokoneessa niin, että se on joku vain.
Ei friikki. Ei erityistapaus. Ei sellainen jota katsotaan hitaasti tai kaksi kertaa.
Mä menisin kahvilaan ja ottaisin ison kolan ja lukisin kaikki lehdet, mitä niillä on.
Friillä pyörii parhaillaan sympaattinen tosi-tv-sarja Minä olen Jazz, joka kertoo 14-vuotiaan teinitytön perheestä ja arjesta. Oman mausteensa mukaan tuo se, että Jazz on syntymässä pojaksi määritelty transsukupuolinen nuori. Huumorintajuisen ja sanavalmiin tytön arkea on yllättävän viihdyttävää seurata, varsinkin, kun kyseessä ei ole mikään traaginen nyyhkytarina, jossa vanhemmat eivät hyväksy ja sisarukset eivät tue. Jazz on saanut elää taaperosta asti omaksi kokemassaan sukupuolessa, ja isoveljetkin puolustavat häntä raivokkaasti kavereilleen. Ihailtavan rohkeaa.
Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo myös transnuoresta. 17-vuotiaalla Peetulla on purjelentoa harrastava isä, mainoskampanjoita työkseen tekevä äiti (joka on eläväinen, liikkuva ja tyhjä) sekä isoveli, sanavalmis ja nokkela perheen hymypoika. On myös Aamu, käheä-ääninen tyttöystävä, joka harrastaa kiipeilyä ja syö hernekeittoa suoraan purkista.
Edessä on kesä ja isän lupaamat kymmenen purjelentoa kahdestaan. Peetun elämä on käännekohdassa: syksyllä hän täyttää 18 vuotta ja saa vihdoin mennä rintojenpoistoleikkaukseen.
Välitila entisen ja tulevan, oikean minän välillä on Peetun mielestä piinaava. Välitila taivaan ja maan välillä, isän kanssa moottorittoman purjelentokoneen hiljaisuudessa sen sijaan tarjoaa puolueettoman paikan avautua, keskustella luottamuksellisesti. Kymmenen lennon aikana taivaalla kysytään vaikeita kysymyksiä ja puhutaan avoimesti onnesta, elämästä, perheestä ja peloista. Purjelentokoneessa ei istu stereotyyppinen juro suomalainen mies ja kapinoiva, vähäsanainen teini vaan yllättävän suorapuheiset isä ja poika, jotka osaavat, uskaltavat ja haluavat puhua tunteistaan.
Purjelentokone Savonlinnan taivaalla kesällä 2012 |
Kirjan alaotsikko on "elämänmuutosromaani" eikä Peetu ole ainoa, jonka elämä romaanissa muuttuu. Yksi romaanin kiinnostavimmista henkilöistä on Peetun äiti, joka on kyllä lukenut jokaisen Transtukipisteen lehtisen, muttei kykene sisäistämään ja hyväksymään asiaa. Hän loukkaantuu ja lipsauttelee asioita eikä pysty yhtäkkiä muuttumaan pojan ja tytön äidistä kahden pojan äidiksi. Itse äitinä voin tavallaan ymmärtää ja tavallaan en. Jos sukupuolen näkee yhtenä ihmisen määräävimmistä piirteistä (ja harva voi olla näkemättä, siitä yhteiskuntamme pitää huolen), niin sen vaihtuminen toiseksi saattaa tuntua siltä, että koko ihminen vaihtuu toiseksi, vieraaksi. Myös Marja Björkin Poika-romaanissa käsitellään äidin roolia vastaavassa tilanteessa; sekin kertoo transnuoresta.
Kesän jälkeen kaikki on toisin ei suhtaudu transnuoren elämään yhtä huumorintajuisesti kuin Minä olen Jazz, mutta Kolu onnistuu silti käsittelemään vaikeaa ja monimutkaista aihetta yllättävän kevyesti. Kirjasta aistii, että sitä varten on tehty runsaasti taustatyötä, ja Peetun ajatukset ja tunteet on kuvattu tarkasti ja hienovaraisesti. Kaiken kaikkiaan hieno kirja aivan liian vähän kirjallisuudessa käsitellystä aiheesta!
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin. Otava. 2016. 112 sivua
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!
Otava: Kesän jälkeen kaikki on toisin
Otava: Siri Kolu
Me Naiset: "Palkittu lastenkirjailija Siri Kolu: Ystävien kokemuksista syntyi romaani transsukupuolisuudesta"
Kiitos mielenkiintoisesta ja kivasta arviosta! Tämä kirja menee lukulistalle.
VastaaPoistaterkuin Karita
Kiitos mielenkiintoisesta ja kivasta arviosta! Tämä kirja menee lukulistalle.
VastaaPoistaterkuin Karita