Kirjanurkkaus

Kuvittele planeetta, jossa ruokailuhetket ovat miellyttäviä, lapset syövät samaa ruokaa kuin vanhempansa ja lihavia lapsia on hyvin vähän. Tuo planeetta on Ranska. Suomessa ollaan - ainakin joidenkin mittarien mukaan - maailman huippua mitä tulee lasten ja nuorten koulutukseen, mutta vuodet ennen tätä aikaa, siis vauva-, leikki- ja esikouluikä, ovat ilmeisesti Ranskan heiniä. Ranskalaiset pikkulapset kuulemma nukkuvat täysiä öitä muutaman kuukauden iästä lähtien, syövät pöydässä vaikka pallokalaa ja retiisejä sipuliliemessä kiltisti ja mukisematta, keskustelevat henkevästi ja kohteliaasti ventovieraiden kanssa eivätkä edes levittele lelujaan pitkin olohuonetta! Mikä siis on ranskalaisen kasvatusmenetelmän salaisuus? Mikä tekee ranskalaisesta kasvatuskulttuurista "maailman parhaan"? Toimivatko sen niksit ja käytännöt ja miksi? Näihin kysymyksiin yrittää vastata Ranskassa asuva amerikkalaistoimittaja Pamela Druckerman . Bébé päivä päivältä on jatkoa Druckermanin suursu...

He kuuluvat yhteen, he ovat hyvä pari. He ovat onnellisia, sen näkee. He ovat juuri sitä, mitä minäkin joskus olin, he ovat minä ja Tom viisi vuotta sitten. He ovat kaikkea sitä, minkä minä olen menettänyt, he ovat kaikkea sitä, mitä minä haluaisin olla. Viime vuonna ei voinut olla törmäämättä Paula Hawkinsin esikoisdekkarin kanteen ja nimeen, jos yhtään seurasi kirja-alan juttuja, blogeja ja muuta mediaa. Nainen junassa oli valtava myyntimenestys sekä Britanniassa että ympäri maailmaa. Suomessakin se pysytteli käännetyn kaunokirjallisuuden top-kympissä useiden kuukausien ajan. En silti aikonut lukea kirjaa, koska a) se on dekkari ja b) se on trilleri. Kyllä, olen genrerajoitteinen. ;) Mutta kuinkas sitten kävikään? Edessä oli pitkä junamatka ja halusin jotain varmasti koukuttavaa luettavaa. Niinpä Nainen junassa lähti hetken mielijohteesta kirjastosta mukaan. Yllätyin. En ollut lukenut kirjasta montaakaan juttua etukäteen, mutta odotin jotain aivan erilaista. Odotin vähä...

Kansi: Mico Björkqvist & Elina Mickelsson Me olemme eri näköisiä, joten emme ymmärrä toistemme sisimpiä ajatuksia, mutta arvostamme toisiamme omalla tavallamme. Minä kunnioitan sinua. Bongasin tämän pienen eteläkorealaisen kirjahelmen Lukuneuvojan blogissa maaliskuun alussa ja pistin välittömästi kirjan varaukseen kirjastossa. Romaanin kansi on upea ja japanilaistaiteilija Nomocon yksinkertaisen herkät viivapiirrokset tarinan lomassa sopivat täydellisesti kirjan tunnelmaan. Kana joka tahtoi lentää on eläinsatu, faabeli. Genrestä ja lastenkirjamaisesta nimestään huolimatta kirja ei välttämättä sovi ainakaan pienimmille lapsille. Siinä käsitellään melko kaunistelemattomasti tuotantoeläinten karuja oloja, lapsettomuutta, uhrautuvaisuutta ja kuolemaa. Toisaalta se on myös haikean toiveikas tarina erilaisuuden hyväksymisestä, sinnikkyydestä ja vanhemmuudesta. Tähkä on häkkikanalassa elävä kana, jonka ainoa tarkoitus on munia päivittäin muna maanviljelijälle. Häkissään se ei...

Kansi: Elina Salonen Marssin itsetietoisuutta teeskennellen mutta polvet notkuen Tammen käännöskirjallisuuden toimittajan puheille ja ilmoitan olevani Suomen parhaita espanjankielisen kirjallisuuden kääntäjiä; tai jos en olisikaan ihan vielä, minusta tulisi sellainen tuota pikaa - niin että mitähän heillä mahtaisi olla espanjasta käännettäväksi? Törmäsin suomentaja Jyrki Lappi-Seppälän nimeen viime vuoden loppupuolella, kun luin Luiz Ruffaton huikean Tekokukkia -romaanin. Hetken mielijohteesta tartuin kirjastossa Lappi-Seppälän muistelmiin; kääntäjän elämä kiinnostaa jo ihan ammatillisessa mielessä. Alaotsikko Kapinallisen kielimiehen muistelmia sekä kirjan kannessa oleva kuvaus "Merkittävän kääntäjän ja radikaalin värikästä elämää 1940-luvulta 2000-luvulle" antavat ymmärtää, että Lappi-Seppälä on jotenkin poikkeuksellisen radikaali ääritapaus. Kapinallisen hänestä taitaa tehdä lähinnä se, että kokoomuksen kansanedustajan vesasta tulee vasemmistolaisnuori. Radikaalius...

Kevät ja kesä ovat perinteisesti juhlien aikaa. Kohta alkaa lahjojen pähkäily ja juhlavaatteiden kaivelu kaapin perukoilta serkkupojan ylioppilasjuhliin, kummitytön rippijuhliin tai ystäväpariskunnan häihin. Lapsiperheessä juhliin valmistautuminen (omiin tai muiden!) aiheuttaa kaikenlaista lisähuolta: Miten ihmeessä se juhlamekko on ehtinyt jäädä pieneksi viime kesän jälkeen? Muistathan sitten kätellä kaikkia sukulaisia, myös sitä pelottavasti murisevaa vanhaa setää? Ja näpit irti siitä syntymäpäiväkakusta! Edellisissä juhlissa, joissa olimme, 3-vuotias tyttäremme mm. konttasi ruokapöydän alla vieraiden sääriä tökkien, kaatoi mehulasin pöytäliinalle ja esitti spontaanin breakdance-esityksen keskellä olohuoneen lattiaa. Lievästi hermoja raastavan kokemuksen jälkeen päätimme vakaasti paneutua käytöstapojen opetteluun hieman ahkerammin. :) Niinpä Kerttu Ruuskan kirjoittama ja Nadja Sarellin kuvittama Elsa ja Lauri juhlissa osuu aika täydelliseen saumaan. Hassua, koska edellinenkin E...

Elämäni ensimmäisenä päivänä mä haluaisin olla kukatahansa. Se kukatahansa, johon katse ei osu. Joka saa mennä metrossa, ratikassa, junassa, lentokoneessa niin, että se on joku vain. Ei friikki. Ei erityistapaus. Ei sellainen jota katsotaan hitaasti tai kaksi kertaa. Mä menisin kahvilaan ja ottaisin ison kolan ja lukisin kaikki lehdet, mitä niillä on.  Friillä pyörii parhaillaan sympaattinen tosi-tv-sarja Minä olen Jazz , joka kertoo 14-vuotiaan teinitytön perheestä ja arjesta. Oman mausteensa mukaan tuo se, että Jazz on syntymässä pojaksi määritelty transsukupuolinen nuori. Huumorintajuisen ja sanavalmiin tytön arkea on yllättävän viihdyttävää seurata, varsinkin, kun kyseessä ei ole mikään traaginen nyyhkytarina, jossa vanhemmat eivät hyväksy ja sisarukset eivät tue. Jazz on saanut elää taaperosta asti omaksi kokemassaan sukupuolessa, ja isoveljetkin puolustavat häntä raivokkaasti kavereilleen. Ihailtavan rohkeaa. Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo myös tr...

On any given day, something can come along and steal our hearts. It may be any old thing: a rosebud, a lost cap, a favorite sweater from childhood, an old Gene Pitney record. A miscellany of trivia with no home to call their own. Lingering for two or three days, that something soon disappears, returning to the darkness. There are wells, deep wells, dug in our hearts. Birds fly over them. As a hardcore fan of Murakami, I had to get my hands on this back-to-back, combined edition of his two earliest novels, Hear the Wind Sing and Pinball, 1973 . Wind was originally published in Japanese as early as 1979, and Pinball in 1980. Both were translated to English in the 1980s, but last year saw the publication of this new translation by Ted Goossen (who also translated The Strange Library ) in a reversible book with an introduction by Murakami himself. I must admit that, to me, the introduction of the book, entitled "The Birth of My Kitchen-Table Fiction" was much more interes...