Siirry pääsisältöön

Tekstit

Ian McEwan: Pähkinänkuori

Antakaa minulle tilaisuus , tuonpuoleinen elämä, paratiisi maan päällä tai vaikka helvetti, kolmastoista kerros. Kyllä minä sen kestän. Uskon syntymänjälkeiseen elämään, vaikka tiedän että on vaikeaa erottaa toiveita tosiasioista. Ikuisuutta vähempikin riittää. Seitsemänkymmentä vuotta? Pannaan pakettiin, otan sen.  Ian McEwanin tuoreimman romaanin ensimmäinen lause on paras, jonka olen pitkään aikaan lukenut: Tässä sitä ollaan, pää alaspäin naisen sisällä. Romaanin minäkertoja on tosiaan vielä syntymätön vauva, ja juoni perustuu William Shakespearen Hamletiin . Viimeisillään raskaana oleva äiti Trudy on ajanut runoilijamies Johnin pois kotoa vedoten oman tilan tarpeeseen. Trudy ja Claude, Johnin veli, juonittelevat kuitenkin yhdessä Johnin pään menoksi. Kirjan sikiö on lievästi sanottuna epäluotettava kertoja. Hän ('se' ei jotenkin riitä kuvaamaan kertojaa) spekuloi ahtaasta tilastaan ympäristön tapahtumia, "vaistoaa" äitinsä ajatukset jonkin myyttisen äiti-...

Petina Gappah: Muistojen kirja

Muisti on sellainen. Toisinaan sitä ymmärtää jälkikäteen asioita, joita ei mitenkään voinut tapahtumahetkellä tietää; äkisti ne tuntuvatkin melko järkeviltä, ja samalla sitä kirjoittaa koko muiston uusiksi, jotta kaikki on johdonmukaista. Yksi viime viikonlopun Helsinki Litin valovoimaisimmista esiintyjistä oli Petina Gappah , joka taisi hurmata koko yleisön avoimuudellaan, innostuksellaan ja välittömyydellään. Luin Muistojen kirjan juuri ennen tapahtumaa, joten se oli tuoreena mielessä kirjailijan haastattelun aikana. Petina Gappah, Aris Fioretos ja Sirpa Kähkönen Helsinki Litin lavalla 12.5.2017 Muistojen kirjan päähenkilö on oikeastaan Muisto/muistot - eli sekä henkilöhahmo nimeltä Memory että yksi kirjan pääteemoista, muistot ja menneisyys, jotka antavat romaanille rakenteen. Memory on Zimbabwessa asuva albiinonainen, jota syytetään valkoisen professorin murhasta ja joka odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa vankilassa. Yhden ihmisten henkilökohtaisten muistojen l...

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus

En usko, että meidän tarvitsee kaiken aikaa pohtia elämän tarkoitusta. Heti kun pysähtyy kysymään itseltään elämänsä tarkoitusta, ottaa arvottavaa etäisyyttä siihen, mihin vielä äsken uppoutui iloisena ja tyytyväisenä. Tämä on kuin yrittäisi mitata rakkauttaan toiseen ihmiseen, vaikkapa kumppaniin: heti kun tunnetta alkaa mitata, se viilenee. Elämän tarkoitus - mikä se on ja mistä se mahdollisesti löytyy - on suorastaan kliseinen filosofinen arvoitus. Moni sivuuttaakin sen pohtimisen turhana tai lannistavan monimutkaisena. Emeritaprofessori Merete Mazzarella kuitenkin tarttuu rohkeasti laajaan aiheeseen ja käsittelee sitä omalle tyylilleen uskollisena loogisesti, älykkäästi, perustellusti ja samalla samastuttavasti. Elämän tarkoituksen avaaminen rönsyilee vapaasti yksityisen ja julkisen, henkilökohtaisen ja yleisinhimillisen välillä. Aihetta sivuaa moni muu perustavanlaatuinen filosofinen kysymys: Miksi maailmassa on pahuutta ja kärsimystä? Jalostaako kärsimys? Onko ihminen luonn...

Annika Idström: Kirjeitä Trinidadiin

Päällys: Marjaana Virta Rakkauskin on koko ajan ympärillä, mutta me emme löydä sitä. Sekin on läpikuultavaa ja siksi sitä ei näe. Kartat ovat hukassa, eikä kukaan osaa neuvoa tietä. Jossakin on kompassi, mutta siitä on murtunut neula. Annika Idström (1947 - 2011) ei ole suuria yleisöjä villitsevä kirjailija. Hänen teoksensa eivät ole mitenkään erityisen mieltä ylentäviä: aiheet ovat rankkoja ja epäsovinnaisia ja teksti sukeltaa usein ihmismielen pimeimpiin sopukoihin. Maailma on rujo ja ihmiset julmia. Idströmin onkin katsottu kuuluvan suomalaisen kirjallisuuden ns. "pahan koulukuntaan". Kun Kirjeitä Trinidadiin napsahti kohdalleni luettavaksi Ylen Kirjojen Suomen 101 kirjaa -hankkeen myötä, täytyy myöntää, että tunsin pientä epätoivoa. Luin nimittäin muutama vuosi sitten Idströmin läpimurtoteoksen Veljeni Sebastian , joka oli liian raadollinen ja vaikeatulkintainen minun makuuni. Nappasin kuitenkin priimakuntoisen, euron hintaisen Trinidad-kirjan mukaani kierrätysk...

Madeleine Thien: Varmuus

Tuntemista voi verrata kauneuteen. Yleispiirteet ovat selvät, niitä voi hahmotella, tutkia pikkutarkasti. Mutta syvyys on silti mysteeri. Miten selittää, miksi se herättää meissä vastakaikua? Mielestäni toisen tunteminen on aivan yhtä salaperäistä. Toisen tunteminen on uskomista, uskon asia. Näin toteaa yksi kanadalaisen Madeleine Thienin esikoisromaanin henkilöistä pohtiessaan sitä, onko toista ihmistä koskaan mahdollista todella tuntea. Luin Thienin romaanin junassa, menomatkalla Kuopiosta Helsinkiin kaksi kolmasosaa, tulomatkalla loput. Aluksi romaanin sirpaleiseen, ajassa ja paikassa alati poukkoilevaan kerrontaan on vaikea päästä mukaan, mutta pian vajoan, uppoan siihen kokonaan. Seison Pohjois-Borneon yöllisen viidakon varjoissa 10-vuotiaan Matthew'n kanssa ja katson, kun japanilaismiehittäjät uhkailevat hänen isäänsä perheen kodin pihalla. Olen 9-vuotias orpo Ani, joka tietää, miten savukkeilla voi ostaa itselleen ruokaa. Olen Gail, Matthew'n aikuinen tytär,...

Kirjabloggaaja teatterissa: Koirien Kalevala

Kuopion kaupunginteatterissa sai tänään ensi-iltansa koko perheen ooppera Koirien Kalevala , joka perustuu Mauri Kunnaksen samannimiseen kuvakirjaan. Oopperan on ohjannut Virpi Rautsiala , libretto on Sami Parkkisen teos ja sävellys Jaakko Kuusiston käsialaa. Kantaesityksensä oopperaversio sai Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2004. Kuopiossa esitettävä teos on kaupunginteatterin, Savonia AMK:n, Kuopion konservatorion ja Mustin ja Mirrin yhteystyön tulosta. Teos on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja mikäpä olisi sopivampi paketti kuin kenties Suomen tunnetuimman ja rakastetuimman lastenkirjailijan teos yhdistettynä kansalliseepoksen taruihin. Teos osoittautui ennätyksellisen suosituksi jo ennen ensi-iltaansa, koska eilen uutisoitiin kaikkien 11 näytöksen olevan loppuunmyytyjä tai -varattuja. Lisänäytöksiäkään ei näillä näkymin ole luvassa, mutta teatteri ohjeistaa ilman lippuja jääneitä seuraamaan tilannetta netin kautta, koska peruutuspaikkoja joihinkin...

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude...