Siirry pääsisältöön

Tekstit

Minna Canth: Laulaja ja muita novelleja sekä muuta MC-asiaa

Mitä te ajattelitte? Kaksi nuorta tyttöä - ja menitte yksinänne Puijolle, joka on julkinen paikka, melkein kuin ravintola? Ettekö te tienneet, kuinka hirveästi sopimatonta jo sekin on? Hyvä ystäväni asetti minulle haasteen lukea Minna Canthia , jonka kohdalla minulla on sivistyksessäni melkoisen nolo aukko - varsinkin näin kuopiolaisena. Muistaakseni olen nähnyt Canthin näytelmiä lavalla, mutta en ollut aiemmin lukenut rouvan teoksia. Päätin kuitenkin tunnetuimpien näytelmien sijaan lähestyä kirjailijaa novellien kautta. Minna Canth, jonka päivää tänään vietetään, tunnetaan ensisijaisesti näytelmäkirjailijana, mutta hän kirjoitti myös kertomuksia ja novelleja. Laulaja ja muita novelleja koostuu seitsemästä novellista vuosilta 1887 - 1895. Novellien päähenkilöt ovat tyttöjä tai naisia eri elämäntilanteissa. On sairasta äitiään hoitava, uhrautuva Kirsti; kohtalokkaan aamu-uninen lapsenvahti Emmi; kauppiasmiehensä rehellisyyttä epäilevä perheenäiti Elli... Novelleista välittyy en...

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

- Ei jumankauta Tiina, nyt se äijä sahaa meidän omenapuun oksaa. Heitän tiskiharjan lavuaariin ja ryntään makuuhuoneen puolelle. Katson ikkunasta tontin rajalle. Naapurin Tuomo seisoo siellä pönäkkänä sinisissä haalareissaan, visiiri päässään. Hän on jurauttanut moottorisahan käyntiin ja yksi oksa letkottaa jo maassa. Mutkanlukutaito (Stresa, 2017) on novellikokoelma ja esikoisteos. Sen lyhyet novellit kertovat erilaisissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä, mutkikkaista ihmissuhteista ja yllättävistä mutkista elämän polulla. Täytyy myöntää, etten lämmennyt kokoelmalle aivan alussa. Ensimmäisissä novelleissa ärsyynnyin sekä henkilöihin että loppuratkaisuihin. Kokoelman avaavassa "Kosto"-novellissa nainen yrittää kostaa ryyppyreissulla olleelle miehelleen häipymällä kotoa miehen syntymäpäivänä. Suunnitelma menee kuitenkin mönkään ja lopputulos on naisen kannalta nolo. Toisessa ja kolmannessakin novellissa on nainen, joka haluaa miestä, haikailee miehen perään tai m...

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918

Tämä on vuorovaikutteinen romaani, joka sisältää miljoonia mahdollisia tarinoita. Se on kirjoitettu sinämuodossa. Sattuma ja tekemäsi valinnat vaikuttavat siihen, millaisen sukupolvitarinan lopulta päädyt lukemaan. Takakannessa ja kustantamon sivuilla kuvaillaan Mike Pohjolan uutuusteosta "immersiiviseksi romaaniksi" (Pohjolan itse keksimä termi). "Vuorovaikutteinen", "interaktiivinen" ja "osallistava" voisivat myös sopia tähän. Muistan lukeneeni lapsena vastaavanlaisia seikkailukirjoja, joissa oli lukujen lopussa yksinkertaisia valintatilanteita, tyyliin: "Jos menet luolaan, siirry sivulle se-ja-se." Tekniikka koukutti jo silloin ja se koukutti yllättävän vahvasti myös nyt aikuisena. Pohjolan teoksessa on yli 500 sivua, mutta yksi lukukerta kestää noin tunnin. Aluksi hahmolle, romaanissa puhutellulle "sinulle", eli lukijan romaanihenkilö -alter egolle valitaan nimi, kotiseutu ja sukupuoli. Jo nämä seikat vaikuttavat si...

Hiromi Kawakami: Sensein salkku

Kansi: Satu Kontinen Olin yksin. Ajoin yksin bussilla, menin yksin kaupungille, tein yksin ostoksia, ryyppäsin yksin. Eikä Sensein kanssa oleminen tuntunut erilaiselta kuin asioiden tekeminen ominpäin. Yhdessäolo tuntui kuitenkin oikeammalta kuin ajan viettäminen yksinään. Japanilaiskirjailija Takashi Hiraiden hurmaavan elegantti Kissavieras ilmestyi S&S:ltä vuonna 2016. Tunnelmoiva romaani palasi elävästi mieleen jo heti, kun näin S&S:n tuoreimman japanilaisromaanin kannen. Hiromi Kawakamin Sensein salkku on selvästi Kissavieraan kirjallinen sisar ja kerrontatyyliltään hyvin samanlainen. Kirjaparin ulkoasussa on käytetty samaa ruohonvihreää ja mustavalkoista värimaailmaa ja löysinpä kansien välistä samoja puunlehtiäkin. Satu Kontinen on tehnyt molempiin kirjoihin kannen ja ulkoasun, ja Raisa Porrasmaa on suomentanut kummatkin suoraan japanista. Sensein salkku ja Kissavieras Sensein salkun päähenkilö ja minäkertoja on keski-ikäinen Tsukiko Ō machi, joka tapaa ase...

Blogistanian palkintoehdokkaani 2017

Viime vuosi oli lähes kymmenvuotisen blogihistoriani hiljaisin bloggaustahdin perusteella johtuen lähinnä muussa elämässä tapahtuneista muutoksista. Kirjoja tuli kuitenkin luettua entiseen tahtiin, mutta nyt harmittaa, etten ole ehtinyt kaikista hyvistä blogata, jossa pystyisin asettamaan ne ehdolle Blogistanian kirjallisuuspalkintojen kategorioihin. Viime vuonna ilmestyi valtavasti varsinkin hyviä kotimaisia teoksia, joista monen jääminen pois kolmen parhaan joukosta harmittaa. Käännöskirjallisuutta tuli luettua vähemmän, koska kotimaisissakin riitti ihmeteltävää. Tutustuin lukuisiin mainioihin lastenkirjauutuuksiin tyttäreni kanssa, mutta valitettavan harva niistä päätyi blogiin asti. Tieto-kategoriaan löytyi sentään kolme hyvää ehdokasta. Tässä siis ehdokkaani vuoden 2017 parhaiksi kirjoiksi. Jokaisen perään lisään lyhyen lainauksen arviostani: Blogistanian Finlandia 3 pistettä : Annastiina Storm: Me täytytään valosta (S&S) "Pikkulapsen näkökulmasta kirjoitettu...

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Paitsi ettei kaapista tulo oikeastaan pelota minua. Ei ainakaan tunnu siltä. Onhan se ihan megavaivaannuttava ajatus, enkä todellakaan ole siitä innoissani. Mutta ei maailma siihen kaadu. Ei minun maailmani ainakaan. Becky Albertallin nuortenromaanin päähenkilö on Simon Spier, poika, jolla on Bieber-niminen koira ja joka kuuntelee Tegania ja Saraa. Simonilla on myös Suuri Salaisuus, johon liittyy Blue-nimimerkillä esiintyvä salainen ihailija, jonka kanssa Simon viestittelee sähköpostitse. Simon näyttelee koulunsa Oliver -näytelmässä varasta. Tosielämässäkin hän näyttelee päivittäin - nimittäin heteroa. Hän ei ainakaan toistaiseksi uskalla tulla kaapista kenellekään. Vain yksi ihminen tietää, että Simon on homo: Blue, samassa koulussa oleva toinen homopoika. Harmi vain, ettei kumpikaan tiedä toisen oikeaa nimeä. Simon on hurmaava, herkkä, vastustamaton sekoitus teini-iän epävarmuutta ja itsevarmuutta omasta identiteetistään. On mahtavaa lukea homopojasta, joka ei itse kipu...

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Hopeanhohtoinen kyynel putosi kissan silmäkulmasta ja läiskähti maahan vuoren vierellä. Tyttö silitti kissan suurta käpälää ja sanoi: "Voi kissa. Olet antanut kurnivan vatsasi päättää elämäsi suunnan, etkä ole missään vaiheessa pysähtynyt miettimään, onko se, mitä teet, oikein." "Eivät kissat ajattele sitä, mikä on oikein ja mikä väärin", kissa naukaisi. "Ei meidän tarvitse. Me olemme erilaisia kuin muut." "Mutta te elätte maailmassa", tyttö sanoi. "Ette siitä erossa." Magdalena Hain Kurnivamahainen kissa kertoo maasta, joka kärsii kovasta kuivuudesta ja köyhyydestä. Maassa asuu pieni tyttö, kaikista tytöistä pienin , joka tapaa eräänä päivänä suuren, mustan ja takkuisen kissan, jolla on kurniva maha. Kissaa vaivaa ikuinen nälkä, ja jos se ei syö, sen vatsa kurnii ja mouruaa, kunnes se kurnii minut kuoliaaksi . Kissa aikoo pistää tytönkin suihinsa, mutta tyttö pyytää sitä odottamaan vielä yhden päivän ja lupaa etsiä sille muuta r...