Siirry pääsisältöön

Simone de Beauvoir: Ei yksin hengestä

"Mistä ihminen voi tietää?" hän tivasi. "Olen jo kolme vuotta taistellut lakkaamatta. Olen taistellut jokaisesta kirjasta jonka olen lukenut, jokaisesta ulos lähtemisestä, jokaisesta ajatuksesta minä olen tapellut. Vannoin etten aiheuttaisi äidille koskaan mitään huolta ja vaivaa, mutta minähän olen vain kiusannut häntä. Kun annoin periksi hänelle, tunsin olevani halveksittava, kun panin vastaan, vihasin itseäni."

Ottaen huomioon, että Simone de Beauvoir on yksi varhaisen feminismin pioneereista, merkittävä naiskirjailija ja filosofi, on outoa, etten ole lukenut häneltä aiemmin yhtäkään kaunokirjallista teosta. Beauvoirin ehkä kuuluisin teos, Toinen sukupuoli, on toki tuttu eräänlaisena feministisenä manifestina naisten oikeuksien puolesta. Yritin nyt kai jonkinlaista pehmeää laskua Beauvoirin fiktiiviseen tuotantoon valitsemalla luettavakseni yhden hänen varhaisemmista teoksistaan, jonka hän itsekin esittelee esipuheessa hieman pahoitellen: "Kyseessä on lyhyesti sanottuna hieman kömpelösti toteutettu nuoruudenromaani, jossa monet myöhemmin esille ottamani teemat ovat jo idullaan."

Ei yksin hengestä on ensimmäinen romaani, jota Beauvoir koskaan tarjosi kustantajalle. Kustantaja hylkäsi kirjan sekavana, mutta teos julkaistiin lopulta vuonna 1979, muutamia vuosia ennen kuuluisan kirjailijan kuolemaa.

Ei yksin hengestä on kieltämättä jotenkin sekava. Se koostuu löyhästi toisiinsa nivoutuvista henkilöistä ja tarinoista, lyhyistä ja elämäkertamaisista anekdooteista. Jos henkilöiden monimutkaiset, usein etäiset suhteet haluaisi täysin ymmärtää, pitäisi varmaan piirtää itselleen jonkinlainen sukupuu suhteiden kartoitusta varten. Teoksesta saa kuitenkin paljon irti, vaikkei osaisikaan muodostaa siitä yhtenäistä kokonaiskuvaa; siihen voisi suhtautua melkein kuin novellikokoelmaan. Yksittäisten henkilöiden ihmiskohtalot voi joka tapauksessa sijoittaa myös laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin.

Romaanissa pääosassa ovat naiset. Lähes kaikkia romaanin naisia yhdistää korkea yhteiskuntaluokka, jyrkkä uskonnollinen kasvatus ja koulutus sekä yhteiskunnan ja perheen asettamat paineet. Naisten tulee olla viattomia, siveellisiä, tottelevaisia ja nöyriä, mutta samalla seurallisia, hauskoja, kauniita ja älykkäitä. Kaikkien romaanin naisten sisällä itää oma, yksityinen kapina, halu kokea jotain muuta, pyrkimys vapautua normeista.

1920- ja 30-lukujen pariisilaiset ylhäisösuvut näyttäytyvät ankarina, lahjomattomina ja tiukasti perinteitä ylläpitävinä matriarkaalisina yhteisöinä, jotka eivät salli ulkopuolisten tai modernien vaikutteiden saastuttaa nuorten naistensa mieliä. Räikeän kontrastin tälle luo Pariisin "toinen puoli", puistojen ja tienvarsien maalatut prostituoidut, baarien jazz-musiikki ja vapaa seksuaalisuus.

Simone de Beauvoir: Ei yksin hengestä. Kirjayhtymä. 1991.
Ranskankielinen alkuteos: Quand prime le spirituel
Suomentaja: Marja Haapio

HS Kirjat: "Esikoinen joka edelsi esikoista"
Klassikkogalleria: Simone de Beauvoir
Wikipedia: Simone de Beauvoir

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Luin itse tämän "novellikokoelman" kaksi kesää sitten. Pidin siitä, vaikka tarinat eivät kovin nivoudu toisiinsa, niin kuin mainitsit. Ehkä niiden ei tarvitsekaan? Riittää että jokainen tarina kietoutuu omalla tavalla feminismin teemaan, joka sitten välittyy keskittymällä eri naisten elämään. Yhdyn kuitenkin arvosteluusi. Oli mukava virkistää muistia :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude