Siirry pääsisältöön

Sinclair Lewis: Babbitt

'Now you look here! The first thing you got to understand is that all this uplift and flipflop and settlement-work and recreation is nothing in God's world but the entering wedge of socialism. The sooner a man learns he isn't going to be coddled, and he needn't expect a lot of free grub and, uh, all these free classes and flipflop and doodads for his kids unless he earns 'em, why the sooner he'll get on the job and produce - produce - produce! That's what the country needs, and not all this fancy stuff that just enfeebles the will-power of the working man and gives his kids a lot of notions above their class.'

Sinclair Lewis became the first American author to be awarded the Nobel Prize in Literature in 1930. One of his primary works, Babbitt, introduces us to George F. Babbitt, a successful realtor and family man, living in the 1920s in the prosperous "Floral Heights" neighbourhood in the fictitious city of Zenith. George has it all. In his late 40s, he has a partnership in a profitable real estate company, a club to go to and meet other gentlemen to discuss current issues and to boost each others' manliness, three children and an appropriately subordinate and meek wife to make him dinner after a hard day's work... He's living the stereotypical post-WW1 American dream.

Yet a series of disturbing events in his life make George realize that he is ultimately unhappy. That he hasn't lived his life like he wanted. That his opinions are not his own, but someone else's. That he and others around him are just hypocrites. Somewhere inside George's well-fed, God-fearing, unimaginative, arrogant, ignorant, capitalist, super-Americanized mind, there lurks a desire to rebel against the rat race of his everyday life.

George F. Babbitt's character became larger than life; so much so that the name passed on to everyday use and a "babbitt" now refers to any self-satisfied, narrow-minded, middle-class man.

Sinclair Lewis: Babbitt. Penguin Books. 1987.

Penguin: Sinclair Lewis
Kirjasto.sci.fi: Sinclair Lewis
Wikipedia: Sinclair Lewis
Wikipedia: Babbitt

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi