Siirry pääsisältöön

Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä

Ajan myötä lohikäärme ja kirin loivat rupensa ja veivät muodonmuutoksensa loppuun asti, ja niin niistä tuli osa ruumistani. Nyt ne olivat oikeasti omaisuuttani - sana, jota käytin mielelläni ajatellessani niitä. Mutta oli myös mahdollista, että niiden arvo alenisi uutuudenviehätyksen kadottua.

Hitomi Kaneharan tapauksessa suuri yleisö taitaa olla enemmän kiinnostunut itse kirjailijasta kuin tämän teoksista. Japanilainen Kanehara lopetti koulunkäynnin eri lähteiden mukaan 11-15-vuotiaana ja asui jonkin aikaa kadulla ennen kuin alkoi kirjoittaa kokemuksistaan tarinoita, joita sitten lähetti sähköpostitse isälleen. Kirjallisuuden professori näki ilmeisesti tarinoissa jotain, koska hän toimitti tyttärensä tekstit julkaistavaan kuntoon. Tuloksena on bestseller, joka voitti arvostetun Akutagawa-palkinnon Japanissa ja joka on käännetty kymmenille kielille, nyt myös suomeksi.

Entä itse kirja sitten? Se on lyhyt romaanintapainen, jonka kansikuva saa sen näyttämään lähes lastenkirjalta, mitä se ei todellakaan ole. Kuvaukset teoksen päähenkilö Luin työstä rikkaiden bisnesmiesten "seuralaisena", sadomasokistisen seksin harrastaminen, itseinhon sävyttämä oman ruumiin rääkkääminen ja yksityiskohtaiset ohjeet kielilävistyksen suurentamisesta varmasti kauhistuttavat ja inhottavat monia lukijoita - nuoria tai aikuisempiakin.

Toisaalta kirjan ansiot eivät mielestäni ole sen shokeeraavuudessa tai alakulttuurin kuvauksessa vaan Luin inhimillisyydessä. Lui on kaikesta huolimatta vain haavoittuvainen teini-ikäinen tyttö - tätäkään puolta ei kirjassa yritetä kaunistella, vaan itkut ja surutkin kerrotaan rehellisesti ja avoimesti.

Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä. Sammakko. 2009.
Japaninkielinen alkuteos: Hebi ni piasu
Englanninkielisestä käännöksestä, Snakes and Earrings, suomentanut Sami Heino

Sammakko: Hitomi Kanehara
HS Kirjat: "Barbista punkiksi"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude