Siirry pääsisältöön

Sabine Kuegler: Paluu viidakkoon

Kaipaan suuresti sisäistä ja ulkoista rauhaa. Voisin lähteä koska tahansa takaisin Länsi-Papuaan asumaan, mutta jos palaisin sinne, en saisi rauhaa tietäessäni, että ne ihmiset, joita kutsun omaksi kansakseni, elävät kuin vangit omassa maassaan. Enkä edes saisi puhua siitä. Länsi-Papuassa asuvilla ulkomaalaisilla on vain kaksi säällistä vaihtoehtoa: He voivat puhua siitä, mitä tietävät, ja joutua välittömästi karkotetuksi maasta. Niin on tapahtunut kaikille, jotka ovat puhuneet. Tai he voivat vaieta ja auttaa ihmisiä kaikessa hiljaisuudessa.

Saksalaisen Sabine Kueglerin Paluu viidakkoon on suoraa jatkoa hänen omaelämäkerralliselle Viidakkolapsi-romaanilleen. Jälkimmäinen kertoo Sabinen lapsuudesta ja hänen perheensä elämästä Länsi-Papuan viidakossa elävän fayu-heimon parissa. Tässä romaanissa Sabine palaa aikuistuneena ja jokseenkin länsimaalaistuneena lapsuutensa viidakkoon, jossa hänen ikääntyvä isänsä yhä asuu. Länsi-Papuassa ja Länsi-Uudella-Guinealla oleskellessaan Sabine ottaa myös osaa papualaisten itsenäisyysliikkeeseen.

Kirjassa valotetaan hieman maan poliittista historiaa: Länsi-Uusi-Guinea oli Alankomaiden siirtomaa, ennen kuin se liitettiin Indonesiaan vuonna 1962. Osana YK:n valvomaa siirtymisprosessia järjestettiin vuonna 1969 nk. Act of Free Choice -vaalit, joissa Indonesian armeija "demokraattisesti" nimitti 1025 miestä (!) edustamaan kaikkia Länsi-Uuden-Guinean äänioikeutettuja. Vähintäänkin epäilyttävässä äänestyksessä 100 % äänioikeutetuista äänesti sen puolesta, että Länsi-Uusi-Guinea pysyisi osana Indonesiaa. Kun huhut Indonesian viranomaisten vaalien yhteydessä suorittamista uhkailuista, kidutuksista, joukkomurhista ja kidnappauksista levisivät Länsi-Uudessa-Guineassa, Act of Free Choice -vaaleja alettiinkin kutsua Act of No Choice -vaaleiksi.

YK ja kansainvälinen yhteisö pesi kätensä tapauksesta. Vielä nykyäänkin, mikäli Kueglerin kirjaan on uskomista, Indonesian armeija ja viranomaiset järjestelmällisesti sortavat ja kiduttavat Länsi-Uuden-Guinean ihmisiä. Papuan lipun nostamisesta salkoon on luvassa kuolemantuomio, sananvapaus on nollassa ja toimittajien työskentely maassa on erittäin vaikeaa.

Kuegler yrittää osaltaan tuoda Länsi-Papuan tarinaa suuren yleisön tietoisuuteen. Tämän laajemman poliittisen tarinan rinnalla kulkee Sabinen oma tarina vierailusta fayu-kansan luo. Nostalgia ja lapsuusmuistojen hehkuttaminen sekä heimon elämäntapojen ihannointi/kauhistelu käy vähitellen ärsyttäväksi. Teoksesta olisi saanut vakuuttavan poliittisen manifestin myös ilman itsekeskeistä, tunteisiin vetoavaa draamaa.

Sabine Kuegler: Paluu viidakkoon. Helmi Kustannus. 2007.
Saksankielinen alkuteos: Ruf des Dschungels
Suomentaja: Ilona Nykyri

Tammi: Sabine Kuegler
Wikipedia: Sabine Kuegler

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi15 joulukuuta, 2012 16:19

    Aivan huikea ja mieltä avaava kirja. Suosittelen! Tästä jää jotain käteen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe...
3 kommenttia
Lue lisää

Minna Rytisalo: Lempi

Peilistä katsoo vanha ihminen, eikä kukaan enää sano, että olisin hyvin säilynyt ikäisekseni. Se, miltä sisällä tuntuu, on kuitenkin ihan samaa kuin nuorempana. Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon. Tämän lukemisesta on jo aikaa, mutta arvostelu on antanut odottaa itseään. Tämä on niitä kirjoja, joista on vaikea kirjoittaa mitään sortumatta ylisanojen tulvaan ja ylettömään hehkutukseen. Romaanille nimensä antanut henkilö, Lempi, on hurja, rohkea, valovoimainen ja kaunis nainen ja tavallaan romaanin päähenkilö, vaikka kerronta sijoittuu pääosin aikaan, kun Lempi on poissa. Lisäksi Lempi nähdään vain ja ainoastaan kolmen muun henkilön silmien kautta.  Yksi heistä on aviomies Viljami, jonka onnellista, intohimoista liittoa Lempin kanssa kestää vain puolisen vuotta ennen kuin Lapin sota syttyy ja kutsu rintamalle kuuluu. Toinen näkökulma o...
8 kommenttia
Lue lisää