Viidakossa minä annoin päivien kulua, otin tilanteet sellaisina kuin ne tulivat enkä hermostunut, jos suunnitelmat muuttuivat - niin kuin todella usein kävikin. Sillä kaikki suunnitelmat, joita me teimme, olivat yhtä joustavia kuin ajan kulu. Opimme vuosien mittaan olemaan suunnittelematta tekemisiämme viikkoa pidemmälle etukäteen, sillä koskaan ei tiennyt, mitä vielä sattuisi. Joskus oli moottorivene rikki, toisella kertaa lentokone, sitten taas sattui tulva tai lentäjä makasi malarian kourissa vuoteessaan. Me opimme ottamaan asiat rauhallisesti emmekä hätääntyneet, jos jokin asia ei sujunut. Opimme muuttamaan suunnitelmia sujuvasti.Internet-lähteet ja pokkarin takakansi hehkuttavat saksalaisen Sabine Kueglerin omaelämäkerran suosiota ja myyntilukuja. Näiden kriteerien perusteella kirja voitaisiin luokitella suosituksi viihdekirjallisuudeksi, vaikka kyseessä onkin omaelämäkerrallinen tietokirja.
Kirjailija vietti lapsuutensa "vasta löydetyn" alkuasukasheimon parissa Länsi-Papuassa. Palattuaan Eurooppaan opiskelemaan Kuegler koki valtavan kulttuurishokin ja joutui taistelemaan vakavan masennuksen ja epäonnistuneiden ihmissuhteiden kanssa ennen sopeutumistaan länsimaiseen yhteiskuntaan.
Kirjasta kuultaa häiritsevästi läpi kolonialistinen asenne muita kansoja kohtaan. Huolimatta siitä, että Kuegler on aivan oikeasti asunut vuosikausia viidakossa "alkukantaisen" heimon parissa, hänen kuvauksensa heimosta ja sen ihmisistä jää hyvin pintapuoliseksi ja pinnalliseksi. Hän käyttää yllättävän paljon stereotypioita ja tuntuu usein tarkastelevan heimon kulttuuria sen ylä- ja ulkopuolelta tekemällä siitä yleistyksiä kuin jonkinlainen itseoppinut antropologi. Romaanin kerronta on myös vähemmän laadukkaalle populaarikirjallisuudelle tyypillistä: nopeatahtista, mutta melko yksinkertaista ja kömpelöäkin kieltä.
Tarinassa itsessään olisi ollut aineksia varmasti vaikka mihin, mutta Kueglerin kertomus jää sensaationhakuiseksi kuvaukseksi eksoottisesta kasvuympäristöstä. Ehkä tämä oli sen tarkoituskin. Toisaalta täytyy olla uskomattoman vaikeaa, ellei mahdotonta, yrittää tiivistää ja selittää jälkeenpäin lapsuuden jännittäviä tunnelmia ja tarinoita - varsinkaan länsimaisen kulttuurin näkökulmasta ja eurooppalaiselle lukijakunnalle. Kuegler turvautuu siis yleistyksiin, liioitteluun ja pintapuoliseen kerrontaan.
Lapsuuden muistelmat aikuisena kirjoitettuna ovat aina jossain määrin valheellisia, mutta jos tämä ei haittaa, niin toki kirjasta voi nauttia sen viihdearvon takia. Ennalta-arvattavasti Kuegler myös pohtii kodin merkitystä ja idealisoi lapsuutensa Länsi-Papuassa. Kaiken kaikkiaan kirjailijasta saa hyvin ristiriitaisen kuvan: toisaalta hän kritisoi länsimaista yhteiskuntaa ja ihannoi lapsuutensa kasvuympäristöä, mutta toisaalta hän myös samastuu eurooppalaiseen identiteettiin eikä koe kuuluvansa alkuasukasheimoon.
Sabine Kuegler: Viidakkolapsi. Helmi Kustannus. 2008. 308 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Dschungelkind
Suomentaja: Ilona Nykyri
Wikipedia: Sabine Kuegler
Katso myös nämä:
Minusta tämä kirja oli mielenkiintoinen, joskin tarinassa on paljon aukkoja ja luvut pitävät sisällään vain tuokiokuvia. Ymmärtääkseni tämä on jonkinlainen terapiakirja, ihminen, joka on koko ikänsä elänyt viidakossa tulee äkkiä uuteen ympäristöön, erilaiseen kulttuuriin ja kaikki, minkä hän on oppinut onkin erilailla, siinä auttamatta on eksyksissä. Mitä itse mietin, oli se, eikö Sabinen vanhemmat millään tavoin kertoneet lapsille kuinka erilaista Saksassa on kuin viidakossa, tuntuu siltä, että Sabine sai kasvaa aika vapaasti viidakkoheimonsa parissa.
VastaaPoistaOlen itse lukenut kaikki kirja sarjassa olevat kirjat ja ne olivat itse asiassa aika mielen kiintoisia
VastaaPoista