Siirry pääsisältöön

Enid Blyton: Viisikko karkuteillä & Viisikko ja salakuljettajat

Nostalgian sävyttämä paluu lapsuuden suosikkikirjasarjani pariin jatkuu. Sarjan ensimmäisen ja toisen osan jälkeen matka jatkui loogisesti kolmannella ja neljännellä kirjalla.

Sarjan kolmannessa osassa Paulin äiti joutuu sairaalaan ja Viisikko jää Kirrin Bayn taloon ilkeän keittäjättären, rouva Stickin, sekä tämän miehen ja Rollo-pojan kanssa. Stickin perhe on kaikkea muuta kuin mukava, ja erityisesti heidän koiransa ottaa jatkuvasti yhteen Tim-koiran kanssa. Rouva Stick yrittää pitää lapsia kurissa kieltämällä heiltä pääsyn ruokakomerolle, mikä on Viisikon ruoanhimon tuntien pahin mahdollinen rangaistus... :) Neuvokkaat lapset päättävät varastaa ruokakaapin avaimen:

- Ah, huokaisi Dick silmät loistaen. - Keittoa, lihaa, hedelmiä, maitopulveria, sardiineja, voita, keksejä, vihanneksia. Täällähän on kaikkea mitä voi toivoa.
- Erinomaista, mutisi Leo tyytyväisenä. - Otetaan niin paljon kuin jaksetaan kantaa.

Ah, maitopulveri: mitä muuta lapsi voisikaan toivoa! :P

Kun Stickin perhe lopulta uhkaa Timin henkeä, lapset päättävät karata kotoa ja leiriytyä Kirrin-saarelle siksi aikaa, kunnes Paulin vanhemmat palaavat takaisin kotiin. Lasten varustautumista ja saarelle leiriytymistä kuvaillaan yksityiskohtaisen tarkasti kuin mitäkin partiolaisten retkeä. Ruoalla on jälleen tärkeä rooli:

Ensin avattiin säilykelihatölkki ja voideltiin paksuja voileipiä. Sitten avattiin ananastölkki ja syötiin mehukkaat, makeat viipaleet suoraan tölkistä. Tämän jälkeen tuntui kuitenkin vielä olevan vähän nälkä, ja siksi avattiin pari rasiaa sardiineja, jotka syötiin keksien kanssa. Se oli tukeva ateria.

Kirjan tunnelma muuttuu jännittävämmäksi, kun Viisikolle paljastuu, että Stickin perhe on sekaantunut jonkinlaiseen rikolliseen toimintaan. Brittiläiset luokkaerot nousivat jälleen häiritsevän selvästi esiin, kun kirjan lopussa annetaan ymmärtää, että väkivalta on "kunniallisille", ylempiin luokkiin kuuluville ihmisille (lapsille!) sallittua ja oikeutettua, mutta muille ei:

Rollo päästi kauhun huudon ja yritti päästä pakoon, mutta Leo iski häntä rajusti nyrkillä, niin että hän kaatui huoneen lattialle. 
- Tämä on ainoa tapa opettaa sinun ja vanhempiesi tapaiset ihmiset tietämään huutia, hän sanoi karskisti. - Ja olkoon se sinulle myös pieneksi rangaistukseksi. Sinunlaisesi eivät ymmärrä mitään ystävällisyydestä - teidän mielestänne se on vain typeryyttä.

Ei taida Leokaan ymmärtää mitään ystävällisyydestä... Nuorta lukijaa saattaa hieman hämmentää tämä Leon oppitunti siitä, kuinka väkivalta on "ainoa tapa" suhtautua tietynlaisiin ihmisiin. Vähintäänkin arvelluttavaa arvomaailmaa siis tässä Viisikossa esitellään...

Tämänkin Viisikon on lukenut myös Villasukka kirjahyllyssä.

Enid Blyton: Viisikko karkuteillä (Viisikko-sarja #3). Tammi. 2004. 167 sivua.
Suomentaja: Lea Karvonen
Englanninkielinen alkuteos: Five Run Away Together

-------------------------------------------------------------------------------------------

Sarjan neljännessä osassa Viisikko lähtee lomanviettoon koulukaverinsa Pikin luo. Pikin perhe asuu synkässä, sokkeloisessa kartanossa jyrkän kukkulan laella, keskellä upottavaa suota. Tim-koira tuottaa jälleen päänvaivaa, koska sitä joudutaan piilottelemaan talon koiria vihaavalta isännältä. Koiravihaajan lisäksi lapsia epäilyttää myös kuuro miespalvelija Block, joka käyttäytyy oudosti.

Väkivallan määrä yllätti tässäkin kirjassa. Esimerkiksi Block lyö jossain vaiheessa Leoa niin lujaa, että tämä vierii portaita alas. Leo ei kuitenkaan ole tästä moksiskaan vaan ihmettelee vain, kuinka Block on "inhottava", mutta toisaalta "vahva kuin hevonen"! Myöhemmin Leo myös päättelee, että Block on hyvin älykäs, kavala ja petollinen kanalja. Kanalja-sana ei kuulukaan ihan joka lapsen sanavarastoon... ;)

Kuten jo kirjan suomenkielisestä nimestä voi päätellä (toisin kuin alkukielisestä!), kirjassa esiintyy salakuljettajia. Jännänä kuriositeettina mainittakoon, ettei tarinan missään vaiheessa paljastu, mitä salakuljettajat itse asiassa kuljettavat. Puhutaan vain laivalla maihin tuotavasta "tavarasta", joka "sijoitetaan". Muutenkin salakuljetus esitetään kirjassa jotenkin salaperäisenä ja vanhanaikaisena, menneisyyteen kuuluvana rikollisuuden muotona. Kirjan salakuljettajaa pidetään "hiukan hulluna", koska hän oli aina tuntenut nautintoa siitä, että oli maineikas salakuljettaja aikana, jolloin salakuljetus oli jo häviämässä. [...] Hän nautti ajatellessaan, miten miehet vaelsivat kapeita, vaarallisia polkuja sovituille kohtauspaikoille ja toivat mukanaan salakuljetustavaraa.
- Teidän olisi pitänyt elää sata vuotta sitten, sanoi Piki, [...] - Ette te kuulu meidän aikaamme.

Tämä Viisikko oli mielestäni tähänastisista jännittävin ja kerronnallisesti ehein kokonaisuus: yllättävät käänteet ja mysteerit kasautuivat vähitellen loppua kohden. Aikuisemmalle lukijalle varsinainen arvoitus (kuka onkaan kirjan 'pahis'?) oli vähän liian ennalta-arvattava, mutta lapsena kirjan mysteeriä osasi varmasti arvostaa enemmän.

Villasukka kirjahyllyssä on kritisoinut myös kirjan kantta, jossa on selvä virhe: Pauli on pukeutunut mekkoon. Muutenkin kansikuva on omituinen: lapset hakkaavat hymyssä suin jonkinlaisen kankaan alla olevaa ihmistä. Kirjaa lukiessa kansikuvallekin löytyy selitys, mutta ensinäkemältä se on aika hämmentävä...

Enid Blyton: Viisikko ja salakuljettajat (Viisikko-sarja #4). Tammi. 2004. 166 sivua.
Suomentaja: Lea Karvonen
Englanninkielinen alkuteos: Five Go to Smuggler's Top

Kommentit

  1. Ihanat Viisikot! Minunkin lapsuuden suosikkejani! =D Silloin kun minä näitä luin, kannet olivat siniset. Nyt ovat ihan erinäköiset kannet näissä uudemmissa painoksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin ne siniset kannet ovat ne tutuimmat lapsuusajoilta. :)

      Poista
  2. Taidan kipaista postauksesi innoittamana jääkaapille pienelle iltapalalle (johon ei kuulu maitopulveri) ;)

    Olen aivan samaa mieltä tuosta yllättävän hyväksyttävältä vaikuttavasta väkivallasta sekä Viisikko ja salakuljettajat -kirjan ennalta-arvattavuudesta. Vaikka puitteet olivat hyvät jäi "loppuhuipennus" jotenkin höttöiseksi.

    Minun suosikkejani ovat ne 70-luvun (?)kannet, joissa on oikeat ihmiset.

    Kiitos linkityksestä :) Lisää Viisikkoja on luvassa kunhan saan vähän haastesumaa purettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei maitopulveria, kiitos. :D

      Kiva että näitä lukee joku toinenkin bloggaaja ja jännä huomata, että osittain samat asiat pistää silmiin eri kirjoissa. :)

      Poista
  3. Viisikot olivat minun lapsuuteni suosikkeja, muistan kun kahdeksanvuotiaana tartuin ensimmäisen kerran kotoa löytyneeseen kirjaan "Viisikko ja lapsenryöstäjät". Sen jälkeen tulikin sitten luettua kaikki lähikirjastosta löytyvät viisikot.

    On jotenkin niin nostalgista lukea aina kun joku bloggaa kirjoista, joita itse on lukenut sen kymmenen vuotta takaperin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostalgista näitä on lukeakin. Joitakin kohtia jopa muistaa hämärästi lukeneensa joskus lapsena; varsinkin ne "jännemmät" kohdat ovat jääneet jonnekin muistin sopukoihin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi