Siirry pääsisältöön

Gustave Flaubert: Bibliomania

Intohimo oli kaapannut hänet kokonaan valtoihinsa. Hän tuskin söi, ei nukkunut enää, vaan uneksi vain päivät pitkät, yötkin läpeensä kirjoista. Kirjat olivat hänen ainoa ajatuksensa. Hän haaveili kaikesta siitä jumalallisesta, ylevästä ja kauniista, mitä ruhtinaallisen kirjaston uumeniin voisi kätkeytyä.

Muutimme tässä jokin aika sitten uuteen kotiin uudessa kaupungissa, ja pakkomielteisestä kirjojen hamstraamisesta kertovan tarinan lukeminen sopi muuton kanssa yhteen paremmin kuin hyvin. :) Koska muutto tapahtui sukulaisten ja tuttavien ystävällisellä avustuksella, pohdimme pitkään ja hartaasti, kuinka tekisimme järjettömien kirjapinojemme roudaamisesta uuteen asuntoon mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Muuttajakaartin toiveena oli pieniä, mahdollisimman kevyitä laatikoita. Mutta kun pakattavia kirjoja on lähemmäs 20 hyllymetriä (!), niin niitä pieniä laatikoita tuli sitten melkoinen pino: yli 30 boksia, joissa oli alun perin A4-paperia (olivat kyllä kestäviä!). Mutta kirjat saatiin onnellisesti muutettua eikä kukaan nurissut niiden määrästä tai painosta, vaikka laatikkovuori herättikin hilpeyttä. Että tätä(kin) se bibliomania teettää... :)

Ranskalainen Gustave Flaubert tunnetaan varmasti parhaiten klassikkoromaanista Rouva Bovary, enkä minäkään ollut edes kuullut Bibliomaniasta ennen tätä. Kyseessä ei olekaan mikään suuri merkkiteos tai edes kokonainen romaani, vaan Bibliomania on Flaubert'n 15-vuotiaana kirjoittama kertomus, jonka taustalla on kirjailijan lehdestä lukema tarina hullun munkin pakkomielteisestä rakkaudesta kirjoihin.

Flaubert'n kertomuksessa bibliomaniasta kärsii espanjalainen kirjakauppias Giacomo. Kilpaileva kirjafiili Baptisto tuntuu nappaavan Giacomon nenän edestä kaiken harvinaisen, vanhan ja arvokkaan. Kun eräs arvokas käsikirjoitus jälleen päätyy huutokaupassa Baptiston käsiin, Giacomo menettää malttinsa. Outo rikosaalto pyyhkäisee yli Barcelonan, ja lopulta Baptiston kirjakaupassa syttyy mystinen tulipalo. Kun Giacomon hallusta löytyy palosta pelastettu käsikirjoitus, epäilykset kohdistuvat luonnollisesti häneen.

Bibliomania on hauska ja mestarillisen sujuvasti kirjoitettu jännitystarina pakkomielteisestä kirjojen hamstraamisesta, johon uskon, että moni kirjabloggaaja ja himolukija voisi hyvin samastua. :P

Flaubert'n kertomuksen lisäksi teos sisältää kulttuurihistorioitsija Hannu Salmen esseen Flaubert'n tarinan tosipohjaisesta taustasta sekä suomentaja Antti Nylénin esseen bibliofiliasta. Jotkut kohdat alkoivat kuulostaa jo pelottavan tutuilta:

Vähitellen nuoren bibliofiilin mielenkiinto kohdistuu yhä oudompiin niteisiin, joiden näkeminen antikvariaatin hyllyssä todella saa hänen sydämensä hypähtämään. Samalla hän alkaa ihannoida kirjojen määrää. Hän haalii kirjoja nurkkiinsa juovuksissa siitä, että hänellä on niihin varaa. Kirjan mystiikkaanhan kuuluu, että ne ovat arvokkaita, vaikka ne olisivat halpoja.

Mielenkiintoista luettavaa on erityisesti Nylénin kommentti ajankohtaiseen keskusteluun kirjojen sähköistymisestä. Nylén pohtii erityisesti sitä, miten bibliofiilit ja kirjoja ahmivat lukutoukat suhtautuvat e-kirjoihin ja muuhun sähköisessä muodossa olevaan sisältöön. Tästähän on ollut puhetta kirjablogeissa aiemminkin (esim. Ahmun ja äskettäin myös Sallan blogissa).

Voisi kuvitella, että todellisten bibliofiilien ja keräilijöiden mielestä kirjan kuuluu olla konkreettinen, kosketettava, paperista tehty keräilyesine. Toisaalta luulisi, että himolukija arvostaisi sitä, että lukulaitteiden myötä hän voi halutessaan kuljettaa mukanaan satoja, ellei tuhansia teoksia, ja lukea niitä milloin vain. Kirjallisuus ei ole koskaan ollut näin helposti suurten massojen saatavilla (ainakaan länsimaissa), eikä lukeminen ole koskaan ollut näin vaivatonta. Ja sitten on tietenkin meitä, jotka jostain syystä haluavat hamstrata metrikaupalla kirjoja hyllyihinsä, mutta nauttivat myös siitä ajatuksesta, että junamatkalla taskusta voi periaatteessa löytyä kymmeniä klassikoita luettavaksi. :) Aineettomat ja aineelliset kirjat voivat elää myös sulassa sovussa; uskon ja toivon, että niin on jatkossakin.

Uutta muuttoa ei (onneksi!) ole tiedossa lähitulevaisuudessa; saa nähdä, montako hyllymetriä kirjoja joudumme sitten pakkaamaan, vai helpottaako kirjojen sähköistyminen muuttopuuhia. ;)

Gustave Flaubert: Bibliomania. Faros-kustannus. 2012. 119 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Bibliomanie
Suomentaja: Antti Nylén 

Faros-kustannus: Bibliomania
Kiiltomato: "Hulluna kirjoihin"
Wikipedia: Gustave Flaubert

Kommentit

  1. Onnea uuteen kotiin, jonne ilmeisesti mahtuu lisääkin niitä kirjoja! :)
    Voisikohan bibliomaniaan saada jonkun estolääkityksen? Alan olla vähän huolissani talomme kantavista rakenteista, kun kirjat salakavalasti lisääntyvät aina kun (mies) selkänsä kääntää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjahyllyt mahtuivat kyllä, mutta miten saada kaikki kirjat mahtumaan niihin hyllyihin..?!
      Estolääkitykselle voisi olla tarvetta ainakin ennen kirjamessuja, ettei sieltä "joutuisi" joka vuosi raahaamaan toiselle puolelle Suomea useampia kirjakasseja. ;)

      Poista
  2. Onnea muutosta! Mulla on myös Bibliomania hyllyssä lukuvuoroaan odottamassa. Niin nätti pieni kirja, painavaa asiaa...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude