tiistai 12. marraskuuta 2013

Banana Yoshimoto: Kitchen

Jokainen on tehty elämään omanlaistaan elämää. [...] Minäkin toivon että voisin elää niin. Kietoa esiliinan uumilleni, hymyillä kukkaishymyä, oppia laittamaan ruokaa, rakastaa kärsien ja empien koko sielullani, mennä naimisiin. Sellainen on minusta ihanaa. Olla kaunis ja suloinen.

Banana Yoshimoton Kitchen löysi tiensä kirjahyllyyni kirjaston poistomyynnistä muutama vuosi sitten. Ostin kirjan, koska minulla oli hämärä muistikuva, että joku oli kehunut sitä ja toisekseen, koska en ole tainnut tähän mennessä lukea yhtäkään japanilaista romaania, joka olisi ainakaan ollut tylsä tai mitäänsanomaton!

Kitchenkään ei pettänyt. Poukkoileva juoni, eksentriset henkilöhahmot ja kuulaankaunis kieli saivat minut ihastumaan kirjaan täysin.

Kertoja ja päähenkilö Mikage Sakurai muuttaa kasvatti-isoäitinsä kuoleman jälkeen asumaan kukkakaupassa työskentelevän Yuichin ja tämän transsukupuolisen äidin, Erikon, asuntoon. Vaikka äiti ja poika ovat Mikagelle puolituntemattomia, ratkaisu ei tunnu järjettömältä vaan täysin loogiselta, koska, kuten Mikage uskoo, ennen pitkää jokainen väistämättä varisee ja häviää ajan pimeyteen.

Keittiö on Mikagelle tärkeä paikka: siisti keittiö ja ruoanlaitto tarjoavat lohtua ja terapiaa isoäidin kuoleman jälkeen. Myös Mikagen ja Yuichin suhteessa ruoka toimii eräänlaisena seksin ja läheisyyden korvikkeena. Poikkeuksellisen herkullisen porsaankyljyksen kanssa voi matkustaa taksilla keskellä yötä vaikka toiseen kaupunkiin, koska yksin ei ole niin mukava syödä. :)

Kokkauskurssilla Mikage kuitenkin tajuaa perustavanlaatuisen eron itsensä ja muiden esiliinoihin kietoutuneiden kurssilaisten välillä: Hän laittaa ruokaa, koska se tekee hänet onnelliseksi. Muut tytöt laittavat ruokaa, koska he luulevat, että se tekee heidän tulevan aviopuolisonsa onnelliseksi.

Romaani ei annakaan mitään naiivin ruusuista kuvaa onnen etsimisestä. Mikage on hellyttävän rehellinen itselleen: hän haluaisi mahtua onnelliselle elämälle asetettuihin raameihin ja täyttää normit, mutta läheisten kuolema pakottaa hänet tukeutumaan Yuichiin, toiseen yhtä rikkinäiseen ja yksinäiseen ihmiseen.

Yoshimoton romaanin kolmiosainen rakenne hämmensi hieman. Ensimmäinen osa, "Kitchen", on alun perin ilmestynyt vuonna 1987, ja sen jatko-osa, "Täysikuu - Kitchen 2", seuraavana vuonna. Sen sijaan romaanin kolmas osa, "Moonlight shadow", on kannen tietojen mukaan Yoshimoton lopputyö yliopistoon vuodelta 1986. Viimeinen osa tuntui irralliselta, vaikka siinäkin käsiteltiin samoja menetyksen ja kuoleman teemoja. Ensimmäiset kaksi osaa olivat jotenkin raikkaampia ja yllätyksellisempiä; kolmas oli unenomaisempi ja masentavampi. Toisaalta kaikki osat voisi lukea myös erillisinä, itsenäisinä tarinoina yrittämättä yhdistellä niitä sen kummemmin.

Kitchenissä oli ihan omanlaisensa verkkainen, arkinen ja kaunis tunnelma. Välillä takerruin kiinni yksittäisiin lauseisiin ja virkkeisiin; jokin niissä kolahti. Esimerkiksi onnellisuus tuntuu kirjan mukaan siltä kuin sydämeen virtaisi valoa ja tuulta. Tai yö voi olla niin äänetön, että tähtien liike taivaalla tuntui kuuluvan korvan sisimmässä sopukassa.

Ja vaikka ihmisen tie on ennalta määrätty, joskus saattaa havahtua huomaamaan ettei voi muuta kuin maata tuijottamassa taivasta aivan vieraassa paikassa keskitalvella katolla vesilätäkössä vieressään porsaankyljys, ikään kuin se olisi maailman luonnollisin asia.

Voisiko sitä enää selvemmin sanoa? :)

Kitchenin keittiössä ovat istuneet myös Liisa ja Satu. Kirjasta on näköjään tehty elokuvakin, onko kukaan sattunut näkemään sitä? Olisipa jännä nähdä, millaisen leffan tästä saa! :)

Banana Yoshimoto: Kitchen. Otava. 1995. 175 sivua.
Japaninkielinen alkuteos: Kitchin
Suomentaja: Kai Nieminen

Wikipedia: Banana Yoshimoto

4 kommenttia:

  1. Tämä nousi jonkinlaiseen kulttimaineeseen ilmestyttyään. Luin tämän suht tuoreeltaan ja kirjan pitäisi olla vieläkin tallessa lapsuudenkotonani. :) Viime lukukerrasta on kyllä aikaa ja muistelen, etten välttämättä ihan kaikkea kirjasta tajunnut. Erikoisen tunnelman pystyn kumminkin vieläkin palauttamaan mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä uskoa, että tämä on noussut kulttikirjaksi. :) Nyt lukemisen jälkeen kirja jää takuulla minunkin kirjahyllyyni.

      Poista
  2. Minä taas en pysty palauttamaan mieleeni yhtään mitään, vaikka kirjanpitoni osoittaa minun lukeneen tämän kesällä 1999. Kummallista, yleensä kirjoista kuitenkin jää aina edes jonkinlainen muistijälki, enkä tuolloin edes lukenut yhtä paljon kuin nykyään. Ehkä pitäisi joskus ottaa uusiksi, ainakin tuollainen kuulaankaunis kieli miellyttää minua enemmän nyt kuin nuorempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle jäi juuri kieli ja tunnelma mieleen vahvemmin kuin esim. kirjan juoni tai yksittäiset tapahtumat. Suosittelen kokeilemaan uudestaan! :)

      Poista