Pikapäivitys marraskuun luetuista kirjoista. Kolme tänä vuonna ilmestynyttä kotimaista romaania (kun tajusin, että olen lukenut niitä uskomattoman vähän!) ja yksi saksalainen kummajaisuus:
marraskuun luetut:
Antti Heikkinen: Pihkatappi
Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta
Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
Maija Muinonen: Mustat paperit
Näistä Inka Nousiaisen ja Maija Muinosen romaanit tekivät suurimman vaikutuksen, vaikka luulen, etten toivu Antti Heikkisen tarjoamasta savolaispiristeruiskeesta vielä vähään aikaan... ;)
Luvun alla on Kari Hotakaisen uutuus, Luonnon laki, jolla paikkaan hotakaisenkokoista (melko suurta siis!) aukkoa sivistyksessäni. Puolikkaan kirjan perusteella voin sanoa, ettei tyyli ole ihan minun juttuni, mutta odotetaan nyt kirjan loppuun asti ennen virallista tuomiota. :)
Hei, olen tosi iloinen, että löysin blogisi. Useimmat suomalaiset kirjabloggaajat vaikuttavat lukevan kirjoja suomeksi ja huomasin, että sinä olet tästä poikkeus. Itse pyrin lukemaan englannin- ja ruotsinkieliset alkuperäiskielellä ihan sen vuoksi, että käännöksessä kuitenkin aina menetetään jotain alkuperäisestä.
VastaaPoista