Tulen tänne blogiin hehkuttamaan vielä kesken olevaa kirjaa ihan vain hehkuttamisen ilosta! ;) Sain joululahjaksi Salman Rushdien 600+ -sivuisen muistelmajärkäleen, Joseph Antonin. Olen lukenut vasta reilut 50 sivua, mutta nyt jo ihmettelen, miten en ole lukenut Rushdieta enemmän! Muistan, että Keskiyön lapset teki aikoinaan vaikutuksen ja on edelleen kaikkien aikojen top-10 kirjoissani, mutta mitään muuta en ole herralta lukenut. Surullisenkuuluisa Saatanalliset säkeetkin on lukematta, vaikka nyt luvun alla oleva muistelmateos kertoo juuri sen aiheuttamasta kohusta!
Rushdien kieli on uskomattoman runsasta, tiivistä ja tinkimättömän itsevarmaa. Kirjaa lukiessa tulee tunne, että keskustelee parhaillaan viisaan, vanhan, huumorintajuisen ja vähän höpsähtäneen professorin kanssa (eräs opiskeluaikojeni proffa on elävänä mielessäni...). Rushdie opettaa, selittää ja rönsyilee; kertoo tarinaa, lisää värikkäitä yksityiskohtia ja yllättäviä käänteitä; on sympaattinen ja ärsyttävän ylimielinen yhtaikaa. Jos kirja jatkuu samanlaisena loppuun asti, niin vau!
Löysin vain pari blogiarviota Joseph Antonista. Toki se on ihan vasta äskettäin ilmestynyt, mutta onko kukaan muu ehtinyt lukea tai on aikeissa lukea sitä? Rushdien teoksia tuntuu muutenkin näkyvän kotimaisissa kirjablogeissa melko harvoin. Lupaan yrittää osaltani tehdä siihen ensi vuonna muutoksen (ainakin se Saatanalliset säkeet pitää varmaan lukea...). ;)

En ole lukenut, mutta olen hipelöinyt kaupassa pariinkin otteeseen. :) Keskiyön lapset on upea. Lukukerrasta on aikaa, mutta se jäi hienona kirjana mieleen. Mielenkiinnolla odottelen blogiarviotasi tästä.
VastaaPoistaKirja on kyllä melkoisen vaikuttava järkäle. Lukemiseen näyttää menevän tovi, mutta tämän kanssa ei kannata kiirehtiä. :)
PoistaMoi - ollaan ihan samassa vaiheessa - ja mielentilassa! Ja sama Rushdie -kokemus myös. Keskiyön lapset tuli luettua aikoja sitten. Joseph Anton on ihana, toivottavasti nautinta kestää kaikki 600 sivua!
VastaaPoistaMahtavaa, kohtalotoveri! Toivottavasti Joseph Anton on Keskiyön lapsien veroinen kokemus. :)
Poista