keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Tiiliskivifobia

Nyt kun blogeissa pohditaan kesä- ja lomalukemisia ja toisaalla mietitään tiiliskiven pohjimmaista merkitystä, niin minäkin ajattelin paljastaa kesäprojektini, joka on eräs tiiliskiveksikin kutsuttu teos. Teen tämän postauksen täysin itsekkäistä syistä; kuvittelen nimittäin, että jos olen uskotellut teille näin julkisesti täällä blogissani, että aion moiseen projektiin ryhtyä, niin en voi enää perääntyä siitä. Blogiyhteisön painostus rohkaiseva kannustus saa siis minut lukemaan tämän ja ehkä jopa erehdyn nauttimaan siitä! :)

Kyseessä on siis Leo Tolstoin Anna Karenina. Tuo suuri maailmankirjallisuuden klassikko, yleissivistykseen kuuluva teos, jokaisen itseään kunnioittavan, sivistyneen lukutoukan hyllyssä jököttävä järkäle.

Miksi, oi miksi, en käynyt katsomassa tätä Turun kaupunginteatterissa viime vuonna? Miksi en ylipäätään ole nähnyt tästä yhtäkään näytelmä-, tv- tai elokuvasovitusta, vaikka luulisi, että niitä on pilvin pimein? Miten ihmeessä kirja on tietämättömyydestäni huolimatta jo etukäteen minulle jotenkin spoilattu, niin että tiedän jo päähenkilön kohtalon (mistähän tämäkin tieto on tullut?!)

Tiiliskivifobialleni on perusteltu selitys. Aloitin 4-5 kesää sitten lukemaan Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikkaa, joka on kirjallisten tiiliskivien isä, äiti ja isomummo reilulla 1200 sivullaan. Pääsin yhden kesän aikana sivulle 672 (kirjanmerkki todistaa tämän), mutta siihen tyssäsi. Kirjassa itsessään ei ollut mitään vikaa, päinvastoin: se oli yllättävän nopeaa ja sujuvaa luettavaa. Mutta lukutauko vain venyi ja venyi ja vuosien mittaan kynnys palata kirjan pariin (en edes muista enää juonta!) on vain kasvanut ja tuntuu nyt ylitsepääsemättömältä.

Toinen fobia liittyy erityisesti Anna Kareninaan ja Leo Tolstoihin. En ole lukenut Tolstoilta mitään ja venäläisten kirjailijoiden osalta kokemukseni rajoittuvat lukioaikaiseen Rikokseen ja rangaistukseen. Se oli hidas luettava ja mahdoton analysoida. Opettaja hehkutti romaanin psykologista syvyyttä ja kirjallisesti lahjakkaat opiskelijatoverit kirjoittivat loistavia esseitä kirjan hevosrääkkäyskohtauksen symboliikasta. Minä vain tunsin itseni tyhmäksi, kun en tajunnut kirjaa, en pitänyt siitä ja menin henkilöissä sekaisin. Pelkään, että sama toistuu nyt Tolstoin kanssa.

Ja nyt teiltä varmaan tulee kommentteja, että hei, Anna Karenina on oikeasti viihdyttävä ja jännittävä tarina! Ei ollenkaan tylsä ja vaikea. Ainakaan se ei ole pelkkää modernia tajunnanvirtaa, kuten James Joycen Odysseus ja se ei ole kirjoitettu 60:llä eri kielellä, kuten saman herran Finnegans Wake! Ja varmasti se on helpompi tapaus kuin Volter Kilven Alastalon salissa! Ainakin siinä on juoni, toisin kuin Thomas Pynchonin Gravity's Rainbow -romaanissa! Nämä siis esimerkkeinä muista tiiliskivistä, joihin en uskalla (ainakaan vielä!) koskea.

Kuten huomaatte, ennakkoasenteeni kirjaa kohtaan on siis erinomainen! ;) Suhtaudun siihen jo etukäteen ironiansekaisella huvittuneisuudella, mikä ei ehkä ollut herra Tolstoin perimmäinen tarkoitus romaania kirjoittaessa. Jos jotakuta ihmetyttää, miten olen tähän jamaan ylipäätään joutunut, niin se johtuu siitä, että suuressa viisaudessani sovin muutama viikko sitten puolisoni kanssa, että suosittelemme toisillemme sopivia tiiliskiviä kesälukemiseksi. Siis jotain, jonka olimme itse lukeneet, mutta toinen ei. Minä iskin puolisoni käteen Tarun sormusten herrasta ja hän sai minut lupautumaan Anna K.-projektiin.

Parempi puolisko on nyt em. tittelinsä veroinen ja on tykittänyt TSH:ta jo sivulle 606! Itse olen lukenut vain Anna K.:n (kuulemma kuuluisan) alkulauseen. No, siinä riittikin sitten jo analysoitavaa ja pohdittavaa (koskaan ei meillä ole ollut niin korkealentoista kirjallista keskustelua päivällispöydässä!). Mutta häpeäkseni siis totean, että alkulausetta pidemmälle en ole vielä päässyt.

Rohkaisuja ja vertaistukea otetaan siis vastaan! Henkilöhahmojen tulvassa käytän ainakin apunani Hannan jokin aika sitten esittelemää kaaviota, joka minullekin tarpeeksi yksinkertainen ja jossa on selvästi kaikki olennainen. :) Mutta en ole varmasti ainoa asennevammainen tiiliskivifoobikko, enhän? Onko teillä muilla vastaavia traumoja kesken jääneistä kirjoista tai muita pelkoja järkäleitä kohtaan? Ja ettehän kerro mitään pelottavia tai varoittavia esimerkkejä juuri Anna Kareninasta, lupaan yrittää nyt korjata asenteeni ja lukea vaikka sen toisen lauseen tänä iltana! ;) Pienistä puroista......

31 kommenttia:

  1. Hienoa - iloa ja sitkeyttä tiiliskiven äärelle! Anna Karenina on upea kirja. Toivottavasti pidät!

    VastaaPoista
  2. Itsekin pelkään jonkin verran tiiliskiviä ja erityisesti Anna Kareninaa - se kun nököttää hyllyssäni englanninkielisenä!! Ehkä uskaltautuisin vanavedessäsi lukemaan sen nyt kesällä. :D

    VastaaPoista
  3. Mulle on käynyt ihan samoin Hiljaa virtaa Don -kirjan kanssa eli olen aloittanut ja jättänyt kesken, enkä ole uudelleen aloittanut. Olin lukenut saman tekijän (Solohov) jonkin muun kirjan kirjallisuuden opintoja varten ja ihastunut. Aloitin kirjan ja luin sitä pitkälle, mutta sitten tuli lähtö synnytyssairaalaan (tämä tapahtui 23 vuotta sitten, kun vanhin lapsemme syntyi). Otin siis sellaisen tiiliskiven - tai sen ekan osan, joka sekin on paksu - mukaan sairaalaan. Mikä järjen riemuvoitto - eihän sellaista kirjallisuutta jaksa lukea synnytyksen jälkeen, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Nyt sitten kirja pitäisi lukea kokonaan, mutta kun se on niin paksu, niin ei ole tullut urakkaan ryhtyneeksi.

    Mutta Anna Karenina - se on tosiaan hieno kirja. Hyvän tiiliskiven on miehesi valinnut. Olen itse asiassa lukenut sen kahdesti (molemmat kerran opintoihin liittyen). Kannattaa siis pinnistellä ja sinnitellä, sillä se on todella kaiken sen vaivannäön arvoinen.

    Mitä tulee noihin muihin tiiliskiviin, niin Alastalon salia olen lukenut suurin piirtein ekan osan puoliväliin (sekin kuului kirjallisuuden tutkintovaatimuksiin), mutta Odysseusta en ole edes aloittanut. Venäjän kirjallisuuden kurssilla tiiliskiviä tuli luettua enemmänkin. Olin muuten ottanut samaan aikaan myös suoritettavaksi kurssin Maailmankirjallisuuden klassikoita ja muistan lukeneeni yhtenä viikonloppuna kolme paksua opusta. Lienenkö silloin nukkunut ollenkaan.... No, nuorena jaksaa.

    Tämä viritti minut puhe-/kirjoitusripulikohtauseen ;-)

    Eikun tsemppiä Anna Kareninan kanssa!

    VastaaPoista
  4. Kirjoituksesi oli ihan kuin omasta suustani! Minäkin poden tiiliskivifobiaa. 600 sivuakin on minulle todella paljon, enkä kovin usein lue niinkään pitkiä teoksia. Viime aikoina pisin kirja on ollut Murakamin Kafka rannalla. Kolme minun kavereistani on lyönyt lukkoon sopimuksen, että he lukevat kesäkuun (!!) aikana Anna Kareninan -minä jättäydyin sivuun suosiolla.. Tuntuu kovin tuskastuttavalta ajatus, että pitäisi pitkään lukea samaa kirjaa ja jotenkin alan voida suorastaan pahoin tiiliskiviä katsoessa:-D Uskoisin, että lukisin tiiliskivikirjoja, jos jokainen olisi jaettu vaikkapa kolmeen osaan erillisiksi kirjoiksi, kuten Täällä Pohjantähden alla, jonka aikoinani luin sillä tavalla. Tolstoit ym muut venäläiset jättikirjatkin olen jättänyt kirjaston hyllyihin "odottamaan parempaa hetkeä".

    Mielestäni jo se on hienoa, että olen lupautunut miehellesi A.Kareninan lukemaan. Tiedätkös, taidankin nyt kovasti pitää sinulle peukkuja pystyssä ja kun (ei jossittelua ;)) saat teoksen luettua, niin ehkäpä minäkin uskaltaudun Kareninaa lainaamaan! Tsemppiä!

    Vinkkinä, että entäs jos kirjoittaisit tänne välikommentteja, mielipiteitä ja ajatuksia kirjasta lukemisen ohella? Jospa paloittelu auttaisi luku-urakkaa. :-)

    VastaaPoista
  5. Minuakin ahdistavat tiiliskivet, mutta vain siksi, että minulla on liian vähän aikaa lukea - pahinta on, jos todella pitkä kirja on keskinkertainen: on uhrannut paljon aikaa sen parissa, eikä sitten saakaan tarpeeksi "vaivan palkaaa".

    Tsemppiä Kareninan kanssa; se jäi minullakin kesken vuosia sitten, kaipa joskus (eläkkeellä?) luen sen loppuun...

    VastaaPoista
  6. Voivoi! Tiiliskivet ovat oma intohimoni, mutta Alastalon salissa, Odysseus ja kumppanit ovat avaamattomina hyllyssä. Satu ehdotti kivankuuloista kimppalukua, menisiköhän Anna K. sen avulla? http://satunluetut.blogspot.com/2011/06/mahtaisiko-loytya-kiinnostusta-ruusun.html

    Näytelmä menee tietääkseni vielä pari kertaa syksyllä Turussa, kannattaa mennä, jos suinkin pääsee. Olin itse keväällä ja vaikutuin!
    Uppiniskaisuuden kronikka on muuten hino kirja, mitä en voi sanoa tuosta Hiljaa virtaa Donista...

    VastaaPoista
  7. Kyllä, fobia on olemassa vaikkei menneisyydestäni edes löydy mitään erityisen traumaattisia kokemuksia. :)

    Tämä onkin suurin syy siihen miksi halusin alkaa järjestää noita read-a-longeja, koska ainakin itsestäni tuntuu huomattavasti helpommalta tarttua kirjaan sellaisen yhteydessä!

    VastaaPoista
  8. Minulla on myös järkälemäistenkirjojenkammo. Anna Karenina ja monta muuta kehuttua kirjaa odottavat vuodesta toiseen lukuvuoroaan. Kummasti ohuemmat, helpommat ja uudemmat kirjat onnistuvat aina kiilaamaan niiden ohi... Onnea luku-urakkaan! Jonakin päivänä otan itse yhtä rohkean askeleen ja aloitan siitä ensimmäisestä lauseesta :)

    VastaaPoista
  9. Moikka! Et todellakaan ole ainoa tiiliskivifoobikko. Oon aloittanut TSH:n ainakin kolme kertaa lukemalla ja kaksi kertaa äänikirjana. Se on edelleen kesken. :)

    VastaaPoista
  10. Anna Karenina on tälläkin suunnalla kohdattu ja läpi kahlattu. Kyllä se siitä! Kirjaa lukiessa tosin opin sen, että jonkinlainen kaavio on hyvä tehdä kun lukee noita venäläisiä klassikoita. En muista pitikö meidän nyt kesällä lukea Rikos ja rangaistus vai Sota ja rauha Kirjaurakka 2011 -bloggaajan kanssa, mutta oma tiiliskivikokemus on siis odottelemassa. Ja itse suhtaudun koitokseen samalla epävarmuudella kuin sinä:D Tsemppiä siis, kohtalotoveri!

    VastaaPoista
  11. Tiiliskivet on mielenkiintoinen juttu. Joskus sellainen, jonka _tietää_ hyväksi, suorastaan lämmittä mieltä. Esimerkiksi itse intoilin sitä Kafkaa rannalla jo ennen lukemista ja nyt olen iloinen, että sain lainaan Watersin Vieraan kartanossa. Toisaalta jotkut maineikkaat tiiliskivet, kuten juuri Volter Kiven teokset tai venäläiset klassikot, ovat hieman pelottavia. Anna Karenina on onneksi hyvä ja varsin luettava kirja. Kilpeä en taida koskaan uskaltaa kokeillakaan. ;)

    Intoa luku-urakkaan!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommenteista ja rohkaisusta! Mukava kuulla, että tiiliskivifobiaa esiintyy muillakin ja että Annaan tutustutaan tänä kesänä muuallakin (eikun mukaan vain, Anki!). Kirsin ja Satun vinkkaamat kimppaluku/read-a-longit voisivat olla tämän kohdalla kyllä tarpeen. :)

    Tarkennuksena vielä, että Anna Karenina on siis vaimoni valitsema opus, ei mieheni. ;) Ja ehkä minun pitäisi kiittää onneani siitä, että hän ei valinnut esim. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan teoksia; hänellä kun on itsellään juuri se työn alla. :)

    Kaisa - Loistava vinkki! Ehkä tosiaan kirjoittelen tänne väliraportteja luku-urakan edistymisestä. Jospa se innostaisi lukemaan ahkerammin ja saisin projektille vähän tuota kimppaluvun sävyä. Tähän liittyen laitoinkin jo tuohon sivupalkkiin kohdan, josta näkee urakan edistymisen sivumäärien perusteella.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Tuli vielä mieleeni, että tiiliskiviähän ei tarvitse tiiliskivellisyyden vuoksi lukea. Jos esim. TSH ei vain kiinnosta eikä vie mukanaan, ei sitä ole kerrassaan pakko lukea. Ei lyhyempiäkään ole.

    Katja & muut, Alastalon salissa on minulta kesken jäänyt jossain sen piippuhyllykohtauksen jälkeen, enkä aio sitä toistamiseen yrittää ikinä. Minulle parempiakin on kerta olemassa :-)!

    Zephyr, kiva päästä seuraamaan, miten Karenina etenee!

    VastaaPoista
  15. Minä pidän tiiliskivistä - onpa yllättävää olla vähemmistössä! Liian lyhyet kirjat välillä jopa vähän ärsyttävät.

    Olen lukenut Anna Kareninan kahdesti, joten voin suositella. :) Pohdin viime lukukerralla jatkokertomuksen tekniikkaa. Kannattanee lukea tätä jatkokertomusmielessä. Lue vaikka osa kerrallaan ja pidän välillä viikko taukoa. Alkuperäinen jatkokertomusmuoto selittää ajoittaisen "venyttämisenkin", kun on pitänyt kirjoittaa tietyn mittaisia jaksoja.

    Eli ei tämä oikeastaan ole tiiliskivi, vaan jatkokertomuksen yhteispainos!

    VastaaPoista
  16. Paula, Mitään ei tosiaan onneksi ole pakko lukea ja ainahan kirjan voi jättää keskenkin, jos se ei kiinnosta. Anna Kareninaankaan en oikeasti tartu velvollisuudentunnosta tai edes sen vuoksi, että lupasin jo puolisolle tutustua kirjaan, vaan ihan oikeasti haluaisin tämän joku päivä lukea! :)

    Sanna, En tiennytkään, että tämä oli alun perin jatkokertomuksena kirjoitettu ja julkaistu! Erittäin mielenkiintoista, se tuo varmasti lukukokemukseen uusia piirteitä. Saatan hyvinkin noudattaa neuvoasi ja pitää välillä taukoa, ellei sitten juoni vie mukanaan...

    VastaaPoista
  17. Sori tuosta puoliso-kömmähdyksestä! Näin sitä näköjään tekee ihan vääriä oletuksia. ;-/ Nolottaa....

    Toivottavasti projekti Anna Karenina etenee hyvin. Mie en nyt uskalla harkitakaan mitään tiiliskiviä. Tosin kyllä se osaa stressin pukata noista muistakin kirjoista. Huomasin just yöllä, että mulla on ainakin kolme luettua kirjaa odottamassa postausta, mutta on ihan pakko aloittaa uusi kirja...

    VastaaPoista
  18. Täällä yritetään surkeana lukea Sormusten herraa. Ja vasta sata sivua takana! Mutta jos olen 15-kesäisenä kuvitellut pystyväni sen lukemaan, niin pakko siihen on joskus ryhtyä. Lohduttavaa ajatella, että olen jo joskus päässyt toiseen kirjaan asti, josko nyt jaksaisi ihan loppuun. Tai aivan lopun liitteet jätän kyllä lukematta.

    Tsemppiä Anna Kareninan kanssa! Itse voisin harkita sitä ehkä joskus vuoden parin päästä. Jos jo TSH tekee tiukkaa, niin on turha vielä haaveillakaan tuollaisesta.

    VastaaPoista
  19. Hei, minäkään en ole innostunut tiiliskivistä ja paksuista kirjoista, koska ne vievät aikaa. Venäläisiä klassikoita on lukematta kuten juuri tuo Anna Karenina. Minulla on kyllä yksi haave lukea Waltarin Sinuhe egyptiläinen uudestaan, mutta vielä ei ole aika ollut sille sopiva. Toinen, mikä on ollut kirjahyllyssäni pidemmän aikaa on Tuulen viemää, jota en ole lainkaan lukenut. Huokaus... Satun idea on kyllä hyvä ja jos Sinuhe tai Tuulen viemää tulee yhteisluettavaksi, niin silloin kyllä lähtisin mukaan!

    Tsemppiä sinulle luku-urakkaan!

    VastaaPoista
  20. Anna Elina, ei se mitään! ;) Vastaava korjailu on ihan jokapäiväistä meillä ja tulee ihan rutiinilla. :D Tsemppiä postauksien kanssa!

    Janninna, toivottavasti Sormusten herra edistyy! Kunhan pääset sen Elrondin pitkän neuvonpitokohtauksen yli, niin sitten helpottaa! ;) Olisi kiva lukea sinultakin väliaikaraportteja, miten projekti edistyy. :)

    Sara, Minunkin tekisi mieli lukea Sinuhe joskus uudestaan, edellisestä kerrasta on jo aikaa. Mutta minulla on vähän sama juttu tiiliskivien kanssa, että kärsivällisyys uhkaa loppua kesken. Jostain syystä elämä on muuttunut niin hektiseksi, että ei mukamas jaksa ja ehdi paneutua yhteen kirjaan muutamaa päivää/viikkoa pidemmäksi aikaa... :)

    VastaaPoista
  21. Minullakin on tiettyä tiiliskivifobiaa, ja luulen oikeasti, että nykymeno netteineen vaikuttaa tähän. Nuorempana luin ilolla useamman kerran vaikkapa TSH:n tai Tuulen viemän. Olen minä paksuja kirjoja aikuisenakin lukenut, mutta niihin tarttumiseen on melkein aina kynnys, etenkin klassikoiden ja korkeakirjallisuuden kohdalla, jolloin yleensä tietää, että meno tulee olemaan hidasta.

    Kannatan noita Satun suomalaiseen kirjablogimaailmaan lanseeramia read-a-longeja. Satu valitsi ensimmäiseksi Ruusun nimen, joka ei kiinnosta minua tarpeeksi, mutta Anna Karenina kiinnostaisi. Jos siis olet halukas aloittamaan siitä kimppaluvun kesän aikana sopivan hitaalla lukutahdilla, minäkin olisin kyllä mukana!

    PS. Muistelen aloittaneeni Anna Kareninaa joskus hyvin nuorena, mutten päässeeni kovinkaan pitkälle.

    VastaaPoista
  22. Voisin myös tulla Anna Karenina -kimppaan, lukematta on mutta kiinnostaisi kyllä!

    VastaaPoista
  23. Minulla ei ole tiiliskivikammoa, joskus jopa haluan nimenomaan lukea paskun kirjan. Siinä välttyy valitsemisen vaikeudelta joksikin aikaa. ;)

    Annan Kareninan olen lukenut ja siihen ihastunut. Minua tosin kiinnostaa muutenkin venäläinen kirjallisuus, joten sitä kautta on ollut jo valmiiksi hyväksyvä asenne.

    Mielestäni Anna Karenina on liiaksi leimattu pelkäksi rakkausromaaniksi. Vronskin ja Annan suhde on kuitenkin vain osa kirjaa: lisäksi kirja tarjoilee aimo annoksen muuta.

    VastaaPoista
  24. Hihittelin muuten tätä kirjoitustasi lukiessani, hauskasti kirjoitettu :D

    Totaalinen repeytyminen tapahtui näkiessäni tuon ylänurkassa olevan projektin kuvauksen:

    Kesäprojekti: Anna Kareninaa luettu
    12/910 sivua

    :D ;D

    VastaaPoista
  25. Minullekin on Anna Kareninaa suositeltu ja kehuttu. Se onkin lukulistalla tulossa vastaan jossain vaiheessa syksyllä. Kävin kyllä kirjastossa jo vähän huokailemassa sen hyllypaikan kohdalla, sen verran suuri järkäle on kyseessä!

    Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi. Toivon, että kirja on helposti luettava ja sujuva, ettei sen kanssa tarvitse tahkota pitkään :D

    VastaaPoista
  26. Ymmärrän fobiasi hyvin, kärsin itse vähän samasta. Minun kesän tiiliskiveni on varmaan Tuulen viemää, se on odottanut jo vuosia hyllyssä mutta kun se on niin paksun näköinen...

    VastaaPoista
  27. Karoliina & Satu, voisin ihan oikeasti lanseerata tämän kohdalla kimppaluvun, jos teitä kiinnostaa! Idea oli tosin alun perin Sadun, mutta ei varmaan haittaa jos nappaan sen omaan blogiini? :) Voisin tehdä tästä erikseen oman postauksen lähipäivinä, kunhan ehdin.

    Elegia, kiitos! On aina mukavaa aiheuttaa hihittelyä ja repeilyä. :D 12/910 kertoo kaiken olennaisen, eli sen, että tiiliskiven aloittaminen on se vaikein vaihe!

    Raisa, jos haluat siirtää Anna Kareninaa vähän ylöspäin lukulistallasi, niin tänä kesänä voisi olla muitakin lukijoita tsemppaamassa toisiaan urakan läpi. :)

    Tessa, Tuulen viemää on minullakin lukematta, mutta ehkä leffan näkeminen kymmeniä kertoja riittää. ;)

    VastaaPoista
  28. Onpa aivan ihana keskustelu!! Mie olen miettinyt tätä pienimuotoista tiiliskivipelkoani niin, että siinä jopa ikävällä tavalla yhdistyy levottomuus ja halu lukea mahdollisimman paljon. Tuntuu välillä kuin kuluttaisin kirjoja kuin huumetta ja yhtenä iltana haaveilinkin, että voisipa kirjoja vetää suoraan suoneen. D:

    Muutama kehuttu kirja odottaa minua hyllyssäni, sillä ostin ne tyytyväisenä divarista. Silti tuntuu, että on vaikea tarttua paksuun kirjaan(ellei se ole pakollinen tenttikirja), kun tuntuu etukäteen, että siihen menee "liikaa" aikaa. Niin kieroutunutta.

    VastaaPoista
  29. Näin pitkälle piti tulla ennenkuin löysin kirjan, joka kiinnostaa minuakin eli Tolstoin Anna Karenina. Paitsi tietysti Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät. Luemme siis hyvin erilaista kirjallisuutta, sinä ja minä. Mikä ei ole paha ollenkaan, vain kadottaa hiukan yhteistä kirjaihoa.

    ***


    Olen lukenut kai kaikki venäläiset klassikot. Ja myös pitänyt. Monet tiiliskiviä, mutta niin ovat myös Sinuhe ja Turms kuolematonkin ja monet, monet muut.

    ***

    Yleisesti tiiliskivistä: Olen tätä kaikkialla toistanut, mutta edelleen jatkan, että miksi ihmeessä kirjailijat ymppäävät kolmen kirjan matskut yhteen teokseen. Tämä on virus, joka leviää kuin kulovalkea uudemmassa kirjallisuudessa ja rasittaa jossain määrin kirjabloggaajaa, vaikka määrä ei korvaakaan laatua luetuissa kirjoissa, mutta minulla ei ole aikaa junttautua kiinni kirjaan kuukaudeksi. Jo nyt luen
    yöt, enmpään en pysty. Hyvin massiivinen romaani myös Waltaria vähemmältä kirjailijalta on myös usein sekava ja lukija saa oikein pinnistellä tajutakseen, missä mennään puhumattakaan siitä, että sitten yrittää vielä bloginsa lukijoille osapuolin ymmärrettävästi kertoa, mistä kirjassa oli kysymys.

    En nyt ehdi hakea enää Brooklyniä, en Mitä tiedän Vera Candidasta tms., sillä olen luvannut Lumimiehelle, että olen lomalla selvitäkseni hengissä kirjojen meressä.

    Mukavaa suvea sinulle!

    VastaaPoista
  30. Hanna, ainakin kirjat aiheuttavat vähän samanlaista riippuvuutta ja vieroitusoireita kuin aineet. :D

    Leena, kiva että löysit kiinnostavan aiheen! Kyllähän tänne blogimaailmaan monenlaista kirjamakua ja lukijaa mahtuu. :)

    Puhut kyllä asiaa siinä, että monessa kirjassa olisi ainesta useampaankin teokseen. Nykykirjailijat saattavat käsitellä useita todella isoja teemoja yhden teoksen sisällä ja vaatii varmasti todellisen mestarin, jos haluaa pureutua kaikkeen mahdolliseen syvällisesti ja taidolla. Tämän vuoksi moni nykykirja jää ehkä melko pinnalliseksi, koska on yritetty käsitellä paljon, mutta ei kuitenkaan viitsitä paneutua tai keskittyä mihinkään. Toisaalta tällainen pinnallisempi elämän kuvaus saattaa kuvastaa vain nykyajan hektisiä hetkiä. :)

    Aurinkoista kesää myös sinulle!

    VastaaPoista
  31. Jos joku on erehtynyt luulemaan minua kirjalliseksi ihmiseksi (kun olen esitellyt itseni kirjahulluksi), niin nyt paljastuu karmea totuus: heti hetkessä tuli mieleen ei vain yksi, vaan peräti neljä klassikkoa, jotka ovat lukematta. Kaikkia olen aloittanut vaihtelevalla menestyksellä.

    Syntilistani:

    1. Alastalon salissa, parikymmentä sivua.

    2. Taru sormusten herrasta, jonka ostin pojalleni ja ajattelin "lukaista" ennen paketointia. Tuli sitten joulu jne.

    3. Odysseus Saarikosken käännöksenä, sama kohtalo kuin ykkösellä.

    4. Raamattu, jota olen lukenut hampsimalla sieltä täältä. Salomon Saarnaaja, Jobin kirja ja Laulujen laulu on luettu. Uuden testamentin puolelta jotain myös. Häpeä on tässä vielä suurempi, kun kirja liittyy tavallaan työhöni.

    VastaaPoista