Siirry pääsisältöön

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta

Sitä elää hetkiä, saaria joista ei johda siltoja toisiin saariin. Sitä unohtaa, että teot voivat palata eivätkä todellakaan niin kuin kirjekyyhkyt vaan pikemminkin niin kuin heiluriovet, suoraan päin naamaa.

Inka Nousiaisen Kirkkaat päivä ja ilta oli yksi viime vuoden odotetuimmista kirjauutuuksista - siis ainakin minulle henkilökohtaisesti. Edellisestä Nousiaisen romaanista (Arvaa ketä ajattelen) on ehtinyt kulua jo kuusi vuotta, mikä on kirjailijan kärsimättömälle fanille (eli minulle) suhteettoman pitkä aika odottaa. Jotain uutta ja erilaista olikin näin vuosien jälkeen luvassa: siinä missä Arvaa ketä ajattelen oli villiä ja värikästä kielikuvien leikkiä, Kirkkaat päivä ja ilta on selkeästi seesteisempi, kypsempi ja romaanimaisempi romaani.

Kirkkaat päivä ja ilta on jotenkin rohkean vanhanaikainen ja tunteellinen. Romaanista puuttuu täysin nykyromaaneissa suosittu kyyninen ja ironinen näkökulma maailmaan: tässä kirjassa rakkaus ei ole kärsinyt inflaatiota. Vaikka kirjassa hypellään ajassa kymmeniä vuosia eteen- ja taaksepäin, nykyajasta 1930-luvun loppupuolelle, romaani onnistuu välttämään teennäisen, kikkailevan aikamatkailufiiliksen.

1930-luvulle sijoittuvat jaksot ovat kuin suoraan mustavalkoisesta Suomi-filmistä: nuori, innokas opettajatar, Iida, saapuu pieneen kyläkouluun, jonka entinen opettaja on jäämässä eläkkeelle. Eräänä heinäkuisena päivänä Iidaa puree kyy, ja hän lähtee polkemaan rämisevällä pyörällään vinhaa vauhtia apteekkiin. Matkalla, sillalla, hän kohtaa vieraan miehen. Rakkautta ensisilmäyksellä, tietenkin.

Välillä juoni tuntuukin imelän romanttiselta. Maalaisromantiikkaa romaanissa viliseekin seurojentalon rahisevasta gramofonista emalisiin teepannuihin ja hellanringillä paistettuihin perunoihin. Tässä Nousiainen on mestari: yksityiskohtien esiin nostamisessa, tunnelman luomisessa pienten, mitättömiltä tuntuvien havaintojen kautta. Mennyttä aikaa kuvataan romaanissa hellän nostalgisesti.

Kaikki ei tietenkään ole pelkkää romantiikkaa ja maalaisidylliä. Sota luo varjon kylän elämään ja vaikuttaa kaikkiin. Joulu keskellä sotaa ei tunnu joululta, mutta silti on mentävä eteenpäin:

Iida ikävöi Eliasta, Varpu ikävöi Kaarloa, kaikki ikävöivät ja pelkäsivät mutta käyttäytyivät silti kuin pelko olisi pienenpieni, sellainen joka mahtuisi korurasiaan tai tupakka-askiin, kuoriaisena seinänrakoon. Olisi pujotettavissa takinsaumaan kuin nappi reiästä, piilottelisi siellä.

Kuluu vuosikymmeniä, kunnes Edla, Iidan sisko, tapaa eräänä päivänä sattumalta nuoren Viljamin, jolle alkaa kertoa elämäntarinaansa. Menneisyyden salaisuudet paljastuvat, mutta samalla herää uusia kysymyksiä. Romaanin viimeisiä sivuja lukee melkein henkeä pidätellen.

Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta. Siltala. 2013. 125 sivua.

Siltala: Kirkkaat päivä ja ilta
Siltala: Inka Nousiainen
Kiiltomato: "Kohtaamisia ja kosketuksia"

Kommentit

  1. Tämä oli viime vuoden parhaita kotimaisia minulle. Minä en kokenut rakkaustarinaa erityisen romanttiseksi, vaan pikemminkin villiksi, pakottavaksi vetovoimaksi. Erityisesti vanha aika oli kerrottu hienosti. Hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa yltää minullakin viime vuonna ilmestyneiden kotimaisten romaanien parhaimmistoon. :)

      Poista
  2. Minulla oli tämä jo kerran lainassa, mutta sitten joku muukin mitä ilmeisemmin halusi lukea tämän. Eli en ehtinytkään. Kyllä tämä täytyy lukea, jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  3. Minä rakastin tätä kirjaa. Luin kirjaa loppukesän hivelevän kauniina päivinä laiturilla ja nautin elämästä ja tarinasta ja tunnelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä täydellinen kesäkirja laiturille. :)

      Poista
  4. Minunkin mielestäni tämä oli yksi viime vuoden parhaista kotimaisista uutuuksista. Ja totta tosiaan, tässä ei ollut kyynisyyden häivääkään eikä turhaa kikkailua. Ei mitenkään seesteistä eikä helppoa elämää, mutta jotenkin kauniisti ja seesteisesti kuvattua kuitenkin.

    Me käsitellään tätä huomenna lukupiirissä. Kiinnostavaa kuulla, mitä piiriläiset kirjasta sanovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti hyvä lukupiirikirja, joka herättää keskustelua. Olisipa kiva olla paikalla itsekin keskustelemassa! :)

      Poista
  5. Minä tulin tästä kirjasta surulliseksi ja ärtyneeksi. Pidin kyllä siitä, miten tarina kerrottiin, mutta en siitä, mitä siinä kerrottiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä mitenkään onnellinen kirja ollut, mutta silti kauniisti kirjoitettu. Minäkään en muista, milloin viimeksi kirjan loppuratkaisu olisi herättänyt niin paljon tunteita - tai nimenomaan surua - mutta ehkä juuri tuo lopun vaikuttavuus teki kirjasta niin hyvän.

      Poista
  6. Täällähän on tehty talviuudistus ulkoasuun, hienolta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos! Tajusin vasta nyt, kun kunnon pakkaset iskivät, että vihreälehtinen blogi eli vielä kesämaailmassa... ;)

      Poista
  7. Kirjoitit kauniisti ja ihan kirjan henkeen. <3 Minustakin tämä oli ihastuttava kirja, vastedes aion kyllä lukea enemmänkin Nousiaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti Nousiainen jatkaa samalla linjalla kuin tähänkin asti. Arvaa ketä ajattelen on myös lukemisen arvoinen, jos kirjailijan vanhempi tuotanto kiinnostaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi