sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista

Niinpä hän oli aina tiennyt, että ketään toista samanlaista ihmistä ei ollut, ja tuntenut - sillä vaikka se ei ollut todistettavissa, ei se ollut kumottavissakaan - että kukaan ei voinut täysin korvata häntä, Khady Dembaa, siitäkään huolimatta, että vanhemmat olivat lähettäneet hänet pois ja isoäiti ottanut hänet luokseen vain pakon edessä, siitäkään huolimatta, että kukaan maan päällä ei häntä tarvinnut eikä kaivannut.

Marie NDiayen Kolme vahvaa naista oli kirjaston uutuushyllystä bongaamani herätelaina. Kirjailijan nimi ei kuulostanut yhtään tutulta, enkä muistanut lukeneeni romaanista yhtäkään blogi- tai muuta juttua. Takakannen hieman paatoksellinen teksti ("Väkevä romaani kolmesta afrikkalaistaustaisesta naisesta, jotka sanovat nöyryytykselle ei.") ja punamusta väritys veivät ajatukset Afrikkaan ja kehitysmaiden sorrettuihin naisiin. Ääh, ajattelin. Ei hirveästi innostanut lukea taas yhtä kliseistä ryysyistä rikkauksiin -tarinaa.

Enpä muista, milloin ensivaikutelma olisi osunut näin pahasti pieleen. Romaani ei olisikaan tarttunut kirjastosta mukaani, ellen olisi lukenut sen ensimmäistä lausetta. Se riitti vakuuttamaan minut siitä, että käsissäni oli jotain muuta kuin kehitysmaiden naisten kurjan aseman kauhistelua:

Mies joka ison betonitalonsa portaalla odotti, tai oli vain sattumalta siihen ilmestynyt, kylpi valossa joka äkkiä voimistui niin, että vaaleiden vaatteiden verhoama ruumis tuntui kehittävän sitä itse; lyhyt tukevoitunut mies joka siinä seisoi hohtaen valkoista valoa neonlampun lailla, tämä ylisuuren talonsa ovensuuhun putkahtanut mies, oli menettänyt nuorekkuutensa ja ryhdikkään salskeutensa, ajatteli Norah heti, vaikka oli tuntunut, ettei mikään niin ihmeellisen muuttumaton voisi ikinä kadota.

NDiayen virkkeet ovat pitkiä ja rönsyileviä, mutta eivät tunnu raskailta, mistä on varmasti kiittäminen myös Anna-Maija Viitasen suomennosta. Kolmesta vahvasta naisesta löytyy useita pitempiäkin virkkeitä kuin yllä oleva. (Ei tämä vielä mitään: NDiayen vuonna 1988 julkaisema 200-sivuinen romaani, Comédie classique, koostui yhdestä lauseesta!) Kokeellisesta kirjailijasta on siis selkeästi kyse. Silti romaanissa on myös tiivistä dialogia ja toimintaa. Pieniä maagisia, unenomaisia piirteitä löytyy myös, mutta ne on punottu luontevasti osaksi tarinan maailmaa.

Kolme vahvaa naista on oikeastaan kolmen tarinan kokoelma. Suosikkitarinani on ehdottomasti ensimmäinen, jossa Norah matkustaa Pariisista synnyinmaahansa Senegaliin tapaamaan ikääntyvää isäänsä. Matkaa varjostaa Norah'n huoli tyttärestään, jonka hän jättää uuden miesystävänsä hoitoon. Perillä Senegalissa käy ilmi, että isä varjelee tiukasti erästä salaisuutta. Tarinassa on painostava ja tiivis tunnelma.

Toisessa tarinassa ranskalaismies Rudy on loukannut afrikkalaistaustaista vaimoaan, Fantaa, ja joutuu pohtimaan elämänsä tärkeysjärjestystä uudelleen. Tämä tarina oli minusta haastavin tulkita ja jäin jälkeenpäin miettimään, miten tarinan sivuhenkilönä esiintyvä Fanta oikeastaan oli "vahva", kuten romaanin nimi antaa ymmärtää.

Kolmannessa, raadollisimmassa tarinassa käsitellään laitonta siirtolaisuutta senegalilaisen Khady Demban kautta. Nainen ajautuu erinäisten sattumien kautta pyrkimään muiden "paperittomien" kanssa Afrikasta Eurooppaan, mutta joutuu monen muun tavoin jäämään ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi eräänlaiseen ihmislimboon: nimettömään kylään keskellä loputonta erämaata Tuolla Jossain. Kun rahat ja ruoka ovat loppu, ei pääse eteen- eikä taaksepäin ja on täysin muiden ihmisten armoilla. Jäljellä on vain oma mieli, identiteetti ja keho.

Kiiltomadon arvostelussa sanotaan, että NDiayen kertomukset "romuttavat ajatuksen luonnollisesta afrikkalaisproosasta, heidän myyttisestä kertomisen taidostaan". Vaikka romaanin ulkoasu ja takakannen teksti saattaakin herättää heti kliseisiä assosiaatioita savimajoista, rooibos-teestä, ruukkuja päänsä päällä kantavista naisista ja maagisesta tarinankerrontaperinteestä, niin NDiaye ei tosiaankaan toista tai ylläpidä näitä kuluneita käsityksiä Afrikasta tai maanosan kirjallisuudesta. Vaikka romaanissa käsitellään kulttuurienvälisiä eroja, siirtolaisuutta ja identiteettiä, niin sen laajemmat teemat (perhe- ja parisuhteet, uusperheet, yksinhuoltajuus jne.) ovat yleismaailmallisempia eivätkä mitenkään erityisen "afrikkalaisia". Siinä missä romaani tosiaan kertoo kolmesta vahvasta naisesta (jotka ovat kaikki vahvoja hyvin eri tavoin!), se kertoo minun mielestäni myös kolmesta enemmän tai vähemmän vahvasta miehestä, jotka kamppailevat yhtä lailla omien halujensa ja pelkojensa kanssa.

NDiayen romaani on hyvä, siitä ei ole epäilystäkään. Se on taianomainen ja intensiivinen, raadollinen ja eläimellinen, mutta myös aidon ja rehellisen oloinen. Ainakin minun kohdallani se onnistui romuttamaan muutamia ennakkoluuloja, mikä on tietenkin aina hyvä asia. :)

Vaikka en muistanut nähneeni kirjaa muissa blogeissa, niin pieni googlettelu paljastaa, että onhan tätä luettu! :) Norkku ja Maria eivät innostuneet kirjasta aivan yhtä paljon kuin minä. Sen sijaan bleue, Erja ja Hanna pitivät tästä.

Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista. Gummerus. 2013. 279 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: Trois femmes puissantes
Suomentaja: Anna-Maija Viitanen

Gummerus: Kolme vahvaa naista
Kiiltomato: "Senegalilais-ranskalaisia selviytymistarinoita"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti