tiistai 30. kesäkuuta 2015

Banana Yoshimoto: N. P.

"Te kaikki tunnutte niin ihmeellisiltä, ja minä itsekin. Te olette olleet kirjan henkilöitä ja nyt te olette tulleet esiin ja minä olen jutellut teidän kanssanne. Aivan kuin olisin itsekin joutunut kirjaan", sanoin.
"Vaarallinen oire", hän sanoi nauraen.

Luin Banana Yoshimoton Kitchenin muutama vuosi sitten ja ihastuin sen "verkkaiseen, arkiseen ja kauniiseen tunnelmaan" sekä yksittäisiin lauseisiin ja kielikuviin, joissa oli samalla jotain haikean surullista ja omituisen vierasta. Yoshimoton toinen suomennettu romaani, N. P., on ollut lukulistallani siitä lähtien.

Kansikuva oikein sattuu silmiin. Istuva nainen leijailee oudosti ilmassa pinkinviolettia taustaa vasten. Takakannessa sama nainen istuu kultakalamaljan vieressä. Lisäksi romaanin nimi piiloutuu kannessa niin koukeroisten kaunokirjainten muotoon (ja osittain kirjailijan sukunimen taakse), että siitä tuskin saa selvää. Sitä paitsi romaanin nimi ei ole np vaan N. P. Kirjassa tällä on merkitystä: kirjaimet ovat lyhenne eräästä North Point -nimisestä laulusta.

Itsemurhan tehnyt Sarao Takase on kirjoittanut 97 novellia sisältävän novellikokoelman englanniksi. Kokoelman sanotaan olevan kirottu, koska kaikki, jotka yrittävät kääntää sitä japaniksi, kuolevat. Käännösurakkaan uskaltautuu kuitenkin päähenkilön miesystävä, Shooji, joka ryhtyy kääntämään Takasen novellikokoelmasta puuttuvaa, 98. novellia.

Hieman myöhemmin Kazami tutustuu kirjailija Takasen valovoimaisiin kaksosiin, yliluonnollisen kauniiseen poikaan ja tyttöön, joissa on jotain taianomaista ja samalla pahaenteistä. Kuvioon astuu vielä impulsiivinen Sui, jolla on myös yhteys 98. novelliin. Kesän kuluessa puuttuvan novellin ja kirjailijan perheen salaisuudet alkavat paljastua.

Metafiktio on kiehtonut minua siitä lähtien, kun luin Fowlesin Ranskalaisen luutnantin naisen. N.P.:ssäkin henkilöt pohtivat sitä, kuinka heistä tuntuu kuin he olisivat kirjan henkilöhahmoja. Romaanissa puhutaan paljon kirjoittamisesta ja kaunokirjallisuuden kääntämisestä. Tapahtumat pyörivät kirjassa olevan kirjan, eli Takasen novellikokoelman, ympärillä.

Romaanissa on myös hieno kuvaus kääntämisestä:

"Se on sitä että seuraa toisen lauseita aivan kuin ne olisivat omia ajatuksia. Kuin loisi omaa tekstiä, monta tuntia päivässä. Virittyy samalle taajuudelle toisen ajatusten kanssa. Se on mystistä. Sitä etenee niin pitkälle että ristiriitaisuuden tunne katoaa. Ei enää tiedä mihin asti ajatukset ovat omia, toisen ajattelu sulautuu osaksi jokapäiväistä elämää. Vakuuttavan ja vaikuttavan kirjailijan teksti vangitsee kääntäjän monin verroin väkevämmin kuin tavallisen lukijan."

Siinä missä Kitchenin kieli kiehtoi eksoottisuudellaan, N. P.:n kieli lähinnä ärsytti. Molemmat suomennokset ovat Kai Niemisen käsialaa, joka on japanilaisen kirjallisuuden asiantuntija ja kokenut kääntäjä. En siis haluaisi syyttää suomentajaa töksähtelevästä kielestä ja tarinasta, mutta... Juoni eteni liiankin epäjohdonmukaisesti, henkilöt toimivat epäloogisesti ja sanoivat asioita, jotka eivät sopineet tilanteeseen lainkaan. Kazami esimerkiksi sanoo piristäneensä masentuneen Shoojin elämää tuomalla pimeyteen päivänvalon välkähtelevän jälkikuvan, joka kyllä lohdutti häntä mutta syöksi hänet yhä syvemmälle sekasortoon. Hämmentävän ristiriitainen vaikutus... Toisessa kohdassa Sui sieppaa Kazamin kadulta puoliväkisin autoonsa, pahoittelee ajomatkan aikana "keppostaan" ja selittää haluavansa jutella Kazamin kanssa. Kazamin vastaus puolituntemattomalle sieppaajalle on outo: "Sano vielä jotakin", sanoin nauraen. Kuka muka oikeasti reagoi noin? Vai eikö japaninkielinen lause vain ole kääntynyt luontevasti suomeksi?

Romaanissa on mielenkiintoiset jälkisanat, joissa kirjailija itse pohtii romaaninsa syntyä ja sen onnistuneisuutta (!). Hänen itsensä mukaan romaanin teemoja ovat "lesbolaisuus, insestinen rakkaus, telepatia ja sympatia, okkultismi ja uskonto". Minusta se käsittelee ennemminkin satunnaisten ja haparoivien ihmissuhteiden kudelmaa ja kirjoittamisen mahdottomuutta.

Myös Mari A. oli epävarma siitä, miten kirjaa olisi pitänyt lukea. Aamunkajo sen sijaan lumoutui romaanista. Ironista kyllä, vaikka kirja kertoo kääntämisestä, minulle jäi tästä hieman sellainen lost in translation -fiilis. En siis edelleenkään ole varma, onko syy suomentajan vai tuntuiko henkilöiden ajatuksenjuoksu ja kielenkäyttö vieraalta vain, koska Japanin kulttuuri on itsessään vieras.

Banana Yoshimoto: N. P. Otava. 1996. 203 sivua.
Japaninkielinen alkuteos: N. P.
Suomentaja: Kai Nieminen

Wikipedia: Banana Yoshimoto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti