keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi

Jokin hallitsematon voima on vallannut maan, jotain historiallista tapahtuu samanaikaisesti Reykjavíkissa ja suuressa maailmassa.
Valkokangas on revennyt, maailmojen välillä tuulee. 

Islantilaisen Sjónin Poika nimeltä Kuukivi on ollut lukulistallani siitä lähtien, kun se tuli kolmanneksi Blogistanian Globalia -kilpailussa vuosi sitten. Pienoisromaani valittiin myös parhaaksi islantilaiseksi kirjaksi ilmestymisvuonnaan. Ohut teos tuntui heppoiselta kädessä, mutta kansien välistä paljastui hurja, kiihkeä, mielikuvituksellinen ja synkkä tarina.

Heti ensimmäiset sivut hätkähdyttävät. Teini-ikäinen poika nimeltä Máni Steinn (nimi muistuttaa englannin kielen sanoja "Moonstone", kuukivi) ansaitsee taskurahaa myymällä seksiä miesasiakkaille. Alun suuseksikohtaus on kuvattu kaunistelematta, lähes kylmänviileästi. 

On loppuvuosi 1918. Katla-tulivuori purkautuu, ja reykjavíkilaisten talojen ikkunoita peittää aamuisin ohut tuhkakerros. Orpopoika asuu kaksin vanhan naisen kanssa ullakkoasunnossa.

Päähenkilön rakkaus ja pakokeino ovat elokuvat. Hän haluaa nähdä jokaisen, joka esitetään pääkaupungin Vanhassa ja Uudessa Kinossa. Toinen rakkaudenkohde on tyttö nimeltä Sólborg Guðbjörnsdóttir, jolle poika antaa nimen Sóla Guðb-. Tyttö on mustaan nahkahaalariin naamioituva moottoripyöräilijä ja myös popliinitakkiin pukeutuva naisten ompeluseuran jäsen, monikasvoinen ja muuntautumiskykyinen kuin elokuvallinen kaksoisolentonsa, Vampyyrit-elokuvan Irma Vep.

Kirjassakin syötiin skyriä! :)
Ensimmäinen maailmansota tuntuu kaukaiselta, mutta Islannissakin tapahtuu jotain mullistavaa. Höyrylaiva Botnia tuo saarivaltioon tarttuvan espanjantaudin. Influenssaepidemia alkaa vaatia kuolonuhreja. Máni Steinnin elämän elokuva vaihtuu karuun todellisuuteen. Seksuaalisuutensa ja elinolosuhteidensa vuoksi yhteiskunnan marginaaliin sysätty poika pääsee tai joutuu näkemään ihmiset haavoittuvaisimmillaan kulkiessaan paikallisen lääkärin mukana. Tauti on julman demokraattinen ja niittää asukkaita maahan luokkaan tai varallisuuteen katsomatta.

Poika nimeltä Kuukivi on runollinen, kiehtovalla tavalla vieras ja outo sekä surrealistinen, vaikka pohjautuukin vankasti vuoden 1918 tapahtumiin Islannissa. Aivan viimeisillä sivuilla kirjailija kytkee tarinan vielä omaan sukuhistoriaansa. Elokuvamainen kertomus saa ansaitsemansa sadunomaisen lopun.

Romaani on pieni kooltaan, mutta suuri sisällöltään. Sjón siirtää vastuun aukkojen täyttämisestä lukijalle, ei ohjaile tai vihjaile, miten mihinkin pitäisi suhtautua tai miten jokin pitäisi tulkita. Kirjailija onkin todennut, että hän haluaa jättää mahdollisimman paljon lukijan itsensä löydettäväksi. Kirjan pitäisi olla "kuin huokoinen sieni, joka turpoaa vedessä monta kertaa itseään isommaksi".

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi. Like. 2014. 152 sivua.
Islanninkielinen alkuteos: Mánasteinn - Drengurinn sem aldrei var til
Suomentaja: Tuomas Kauko 

Like: Poika nimeltä Kuukivi
HS: "Irti kansallisesta kaanonista"

4 kommenttia:

  1. Kyllä vaan pieni ja suuri ja huokoinen sieni. Valtavan vahva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista sientä lukee mielellään. :)

      Poista
  2. Kirjailija osoittaa kykynsä siirtyä vaivattomasti kaarisiltaa pitkin realismista runouteen. Pienimuotoinen runsaskerrontainen teos!!

    VastaaPoista
  3. Tämä oli uskomaton lukukokemus. Todella hurja tarina, suosittelen.

    VastaaPoista