Siirry pääsisältöön

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi

Jokin hallitsematon voima on vallannut maan, jotain historiallista tapahtuu samanaikaisesti Reykjavíkissa ja suuressa maailmassa.
Valkokangas on revennyt, maailmojen välillä tuulee. 

Islantilaisen Sjónin Poika nimeltä Kuukivi on ollut lukulistallani siitä lähtien, kun se tuli kolmanneksi Blogistanian Globalia -kilpailussa vuosi sitten. Pienoisromaani valittiin myös parhaaksi islantilaiseksi kirjaksi ilmestymisvuonnaan. Ohut teos tuntui heppoiselta kädessä, mutta kansien välistä paljastui hurja, kiihkeä, mielikuvituksellinen ja synkkä tarina.

Heti ensimmäiset sivut hätkähdyttävät. Teini-ikäinen poika nimeltä Máni Steinn (nimi muistuttaa englannin kielen sanoja "Moonstone", kuukivi) ansaitsee taskurahaa myymällä seksiä miesasiakkaille. Alun suuseksikohtaus on kuvattu kaunistelematta, lähes kylmänviileästi. 

On loppuvuosi 1918. Katla-tulivuori purkautuu, ja reykjavíkilaisten talojen ikkunoita peittää aamuisin ohut tuhkakerros. Orpopoika asuu kaksin vanhan naisen kanssa ullakkoasunnossa.

Päähenkilön rakkaus ja pakokeino ovat elokuvat. Hän haluaa nähdä jokaisen, joka esitetään pääkaupungin Vanhassa ja Uudessa Kinossa. Toinen rakkaudenkohde on tyttö nimeltä Sólborg Guðbjörnsdóttir, jolle poika antaa nimen Sóla Guðb-. Tyttö on mustaan nahkahaalariin naamioituva moottoripyöräilijä ja myös popliinitakkiin pukeutuva naisten ompeluseuran jäsen, monikasvoinen ja muuntautumiskykyinen kuin elokuvallinen kaksoisolentonsa, Vampyyrit-elokuvan Irma Vep.

Kirjassakin syötiin skyriä! :)
Ensimmäinen maailmansota tuntuu kaukaiselta, mutta Islannissakin tapahtuu jotain mullistavaa. Höyrylaiva Botnia tuo saarivaltioon tarttuvan espanjantaudin. Influenssaepidemia alkaa vaatia kuolonuhreja. Máni Steinnin elämän elokuva vaihtuu karuun todellisuuteen. Seksuaalisuutensa ja elinolosuhteidensa vuoksi yhteiskunnan marginaaliin sysätty poika pääsee tai joutuu näkemään ihmiset haavoittuvaisimmillaan kulkiessaan paikallisen lääkärin mukana. Tauti on julman demokraattinen ja niittää asukkaita maahan luokkaan tai varallisuuteen katsomatta.

Poika nimeltä Kuukivi on runollinen, kiehtovalla tavalla vieras ja outo sekä surrealistinen, vaikka pohjautuukin vankasti vuoden 1918 tapahtumiin Islannissa. Aivan viimeisillä sivuilla kirjailija kytkee tarinan vielä omaan sukuhistoriaansa. Elokuvamainen kertomus saa ansaitsemansa sadunomaisen lopun.

Romaani on pieni kooltaan, mutta suuri sisällöltään. Sjón siirtää vastuun aukkojen täyttämisestä lukijalle, ei ohjaile tai vihjaile, miten mihinkin pitäisi suhtautua tai miten jokin pitäisi tulkita. Kirjailija onkin todennut, että hän haluaa jättää mahdollisimman paljon lukijan itsensä löydettäväksi. Kirjan pitäisi olla "kuin huokoinen sieni, joka turpoaa vedessä monta kertaa itseään isommaksi".

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi. Like. 2014. 152 sivua.
Islanninkielinen alkuteos: Mánasteinn - Drengurinn sem aldrei var til
Suomentaja: Tuomas Kauko 

Like: Poika nimeltä Kuukivi
HS: "Irti kansallisesta kaanonista"

Kommentit

  1. Kyllä vaan pieni ja suuri ja huokoinen sieni. Valtavan vahva.

    VastaaPoista
  2. Kirjailija osoittaa kykynsä siirtyä vaivattomasti kaarisiltaa pitkin realismista runouteen. Pienimuotoinen runsaskerrontainen teos!!

    VastaaPoista
  3. Tämä oli uskomaton lukukokemus. Todella hurja tarina, suosittelen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi